Kesäsalin yleisäänet uusiutuivat

Kesäsalin yleisäänien uusiminen sujui varsin mainiosti. Entisten neljän upotetun monokaiuttimen sijaan äänet tulevat nyt kuudesta koteloidusta ja kahdesta upotetusta kaiuttimesta, kaikki stereofonisena. Hankalinta asennuksessa oli lähellä katonrajaa tapahtunut kaapeleitten veto seinäkkeiden takana. Työtä olisi helpottanut, jos tikkaat olisivat olleet tarpeeksi korkeat, ja jos käytössä olisi ollut joku vielä sopivampi työkalu  kaapelin läpivetoon. Pienistä hidasteista ja hankaloittajista huolimatta asennus onnistui kuitenkin hyvin ennakoidussa ajassa ja ilman mainittavia vastoinkäymisiä.

Nyt kesäsalissa on kuultavissa mm. huuhkajan jylhän kumeaa huhuilua syrjäisen pesimäkallion liepeillä tähtikirkkaana pakkasyönä, muutolla olevia joutsenia laskeutuneena  sulaveteen levähtämään ja ruokailemaan, keväistä kiurun laulua täynnä riemua, lehtevimmän kesän tunnelmia rantalehdossa, missä äänessä ovat punavarpunen, kuhankeittäjä, kalalokki, pajulintu, lehtokerttu, peippo, rautiainen, keltasirkku, räkättirastas, taivaanvuohi ja käpytikka, kalatiirojen ilmavan kevyttä lentoa pesimäluodon läheisyydessä, kun tyynen veden yllä sulavalinjaisesti etenevät linnut toistelevat tiira -nimeään, tai kun haapa, vanha valtiaspuu seisoo tummassa kuusimetsässä ja lämmin sydänkesän aaltoileva tuuli havisuttaa haavan täyteläisiä lehtiä, tai syysaamun tunnelmaa suoaukealla, kun on se aika syksystä, jolloin kurjet alkavat kokoontua muuttoparviksi ja auringon noustessa ja kurkien kutsuhuudot kiirivät sumuisella suolla sinisorsan,  teeren ja variksen säestäessä.

Vanha haapa kuusimetsässä on ääni, jota harvemmin kuulee sisätiloissa. Erottaako haavan havinan tarkemmin miettimättä vaikkapa sateen kohinasta? Sen me ehkä saamme tietää tämän kesän aikana. Ja sen, osuimmeko sopivaan kompromissiin  äänen voimakkuuksien säädössä ja muissa äänimailman toteutukseen liittyvissä yksityiskohdissa.

Näyttelyäänien päivitystä

Viime vuosina olemme vaihtuvien näyttelyjen audio- ja videosoittimissa siirtyneet käytännöllisesti katsoen kokonaan flash-muistikorteilta toistaviin soittimiin. Kokemukset ovat olleet todella myönteisiä; toimintavarmuus ja käytön helppous on aivan toista luokkaa kuin esimerkiksi CD- tai DVD-soittimissa. Korttisoittimissa ei ole liikkuvia, mekaanisesti kuluvia osia käyttöikää rajoittamassa.

Audiosoitin ei rehentele ulkonäöllään.
Toisin kuin kuluttajalaitteiden, näyttelyissä yleensä piiloon jäävän
soittimen ei tarvitse olla myyvän näköinen vaan toimivuus ratkaisee.

Pysyvien näyttelyiden näyttelyäänien ja -äänijärjestelmien muutostyöt ovat myös käynnissä. Kuulokeäänet vaihdettiin ja siirrettiin muistikorttisoittimiin jo viime vuonna ja  tänä kesänä on meneillään yleisäänille sama toimi. Uudet luontoäänet ovat kuopiolaisen alan huipputaitajan Lauri Hallikaisen tuottamia.

Koska Kuopion museo on kiinni nykyään yleensä vain maanantaisin, on suuremmat muutokset ja huoltotyöt näyttelytiloissa pyrittävä tekemään silloin, näyttelykävijöitä häiritsemättä. Tämä tietenkin hidastaa paljon aikatauluja. Toisaalta kun tämän tiedostaa, ymmärtää ja muistaa suunnitteluvaiheessakin ottaa huomioon huollettavuuden ja huollontarpeen. Monesti  maailmalla vieraisiin näyttelyihin tutustuessa tulee vähän surulliseksi kun huomaa, kuinka joku asia on tehty turhaan niin paljon huoltoa ja korjausta vaativaksi, ja mahdollisesti vielä vaikeasti huollettavaksi, että henkilökunnalta täytyy kulua suhteettoman paljon aikaa pelkästään näyttelyn kunnossapitoon.

Kesän jälkeen tulee yleensä syksy ja sienet. Museon kalenterissa se tarkoittaa useimmiten myös sieninäyttelyä. Monelle sieninäyttely on eräänlainen museovuoden kohokohta, jolloin koko henkilökunta rientää yhdessä ja erikseen metsiin, puistoihin ja puutarhoihin keräämään näyttelyyn esille tulevia sieniä. Sienien bongailu on jo alkanut, vaikka syksyyn on vielä aikaa...