torstai 28. kesäkuuta 2012

Ötökän elämää

Vesi vain loiskui, kun yli 40 innokasta luontoharrastajaa kahlasi pyydystämään toinen toistaan kummallisempia vesihyönteisiä tiistai-illan perheluontoretkellä. Ötökät kiinnostavat ilmeisesti kaikenikäisiä: lapsiperheiden lisäksi ilahduttavan moni mummi ja vaari oli kaivanut kumisaappaat komerosta ja lähtenyt lastenlasten kanssa retkelle. Illan nuorin osallistuja puolestaan kommentoi porukan touhuja isänsä sylistä rautaisella kolmen kuukauden elämänkokemuksellaan.

Rantavesi todella kuhisee elämää. Lapset haravoivat pohjaa melkein tunnin pienillä akvaariohaaveilla, ja lähes joka kauhaisulla ansaan jäi pohjaeläimiä. Otukset kerättiin pesuvatiin, siirrettiin ylemmäs rannalle ja lajiteltiin varovasti pienempiin purkkeihin ihmeteltäväksi. Ykkösopas Marko Kelolla oli täysi työ vastailla kysymyksiin ja kertoilla tarkkailtavaksi löydetyistä pikkuötököistä.

 
Marko antaa haaveiluohjeita. Mieli taitaa jo tehdä kahlailemaan...

Ja millaisia eläimiä löydettiinkään! Isoimmat sudenkorennon toukat olivat muutaman sentin mittaisia jörriköitä. Sukeltajakuoriaisen toukka oli pieni mutta sitäkin raivokkaampi peto, ja moni ihaili sen mahtavia leukoja suurennuslasin avulla. Limakotilot lipuivat arvokkaasti purkkinsa sisäpinnalla, kun taas vikkelät malluaiset uida viuhtoivat selkää niin että vilinä kävi. Entä miten voi hauen tai mateen poikanen olla niin pieni ja silti ihan oikean kalan näköinen?!? Hurjin otuksista oli vesihämähäkki, joka saalistaa sukelluskellonsa avulla vesihyönteisiä tai pieiniä kaloja ja voi purra kipeästi ihmistäkin. Siksi meidän retkellämme ötököitä käsiteltiin turvallisesti pinsettien ja pipettien avulla. 

"Katsokaa näitä sukeltajakuoriaistoukan mahtavia leukoja! Mikä peto!" hehkuttaa Marko.

 Pyydystetyt ötökät siirrettiin varovasti pinseteillä pienempiin astioihin tarkastelua varten.

Ennätysmäisen hyttyskesän vuoksi olimme päättäneet, että retken kohokohta eli evästauko pidetään Savisaaren puoleisella rantanurmikolla Tiukanlinnan kupeessa, jossa tuuli pitää inisijät kurissa. Eväsleipien mutustelun lomassa jatkettiin ötököiden, nuijapäiden ja pienten kalanpoikasten tarkastelua. Viimeiseksi eläimet päästettiin takaisin veteen.
 
Sää oli eväsretkelle mitä parhain, eivätkä hyttysetkään enää kiusanneet yliopiston rantanurmikolla.

Innokkaimmat eivät malttaneet pitää taukoa juuri lainkaan.

Viimeiseksi ÖVR - ÖtököidenVapautusRintama päästi kaikki otukset takaisin omaan kotiinsa.

Vesihyönteiset ja muut selkärangattomat ovat yksi hyvä esimerkki kiehtovasta lajiryhmästä, jota voi tarkkailla helposti vaikkapa kesämökin rannalta. Erityisvälineitä ei tarvita: akvaariohaavit maksavat muutaman euron, ja otuksia on helppo kerätä valkoiseen pesuvatiin katseltavaksi. Kirjastosta voi lainata esimerkiksi Vesikirppu ja sudenkorento -oppaan, jonka piirroskuvien avulla voi tunnistaa tavallisimpia ötököitä. Kesärannan ötököitä -kirjassa on puolestaan kiehtovia tarinoita otusten elintavoista. Eräs retkeläisistä totesikin, että miksi matkustaa maapallon toiselle puolelle sukeltamaan, kun ihmeellisiä eläimiä löytyy näin läheltä!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Hämmästyttävän hyvä lintukirja

Juhannuksen jälkeinen päivä valkeni sukulaismökillä sateisena, joten kaivoin repustani kirjan. Odotin, että Pertti Koskimiehen ja Markus Varesvuon uutuus Tiesitkö tämän linnuista? olisi kysymyksistä ja vastauksista rakentuva luonto-opas, kevyttä kesämökkilukemista. Miksi-talitintit-laulavat-kaupungissa-TITYY-eikä-TITITYY, you know.

Mutta jo ensimmäisiltä sivuilta lähtien huomasin aliarvioineeni kirjaa aika reippaasti. Odottamien irrallisten kysymysten ja vastausten sijasta kirja on yhtenäinen tarina lintujen vuodenkierrosta erilaisissa suomalaisissa elinympäristöissä. Tämän punaisen langan ympärille on punottu käsittämätön määrä muuta lintutietoa, joka on kirjoitettu tieteellisen tarkasti mutta sujuvasti, liiallista hifistelyä välttäen. Tutuiksi tulevat muiden muassa lintujen evoluutio ja sukulaisuus dinosauruksiin, lentämisen aerodynamiikka, aistien fysiologiset perusteet hämmentävine magneettiaisteineen sekä ilmastonmuutoksen oletetut vaikutukset lajistoomme. Tekstiä tukevat Markus Varesvuon taattua laatua edustavat valokuvat. Kokonaisuuden huolellisesta viimeistelystä kertoo sekin, että kuvateksteistä näkee kertasilmäyksellä kuvan lintulajin.

Kirjan parasta antia ovat kuitenkin kuvaukset lintujen käyttäytymisestä ja sopeutumisesta eri elinympäristöjen vaatimuksiin. On hienoa, että Koskimies on valinnut esimerkkilajeikseen usein aivan tavallisia pihojen ja metsien asukkaita, joiden elämästä löytyykin yllättäen vaikka kuinka paljon kiinnostavia yksityiskohtia ja moninaisuutta. Esimerkiksi peipon laulu tähän aikaan vuodesta voi kertoa monenlaisista tilanteista. Ehkä laulaja on jäänyt parittomaksi ja kutsuu samassa jamassa olevia naaraita. Tai kenties pari on löytynyt, mutta ensimmäinen pesintä epäonnistui, ja pariskunta on yrittämässä uudelleen paremmalla onnella. Tai sitten koiras testaa, vastaavatko naapurien miehet saman tien omalla säkeellään. Jos joku puuttuu nimenhuudosta, saattaa sankaritenori piipahtaa vikittelemään hemaisevia naapurinrouvia. Sitä parempi, jos petetty pikkumies päätyy aisankannattajaksi ja elättämään ovelamman koiraan jälkeläisiä!

Jämähdin lintutarinoiden pariin sekä mökillä että kotiin tultuani tuntikausiksi. Tyytyväisenä, mutta hieman pyörällä päästäni laskin kirjan kädestäni puoliltaöin ja vilkaisin kansikuvaa uudelleen. Lapinpöllö katsoo lukijaa pistävänkeltaisin silmin ja tivaa haastavasti, kuten viisauden symbolilta voi odottaa: Tiesitkö linnuista tämän kaiken?

No en todellakaan tiennyt.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Valoisaa juhannusta!

Päivä on juuri nyt pisimmillään. Keskikesän juhlan kunniaksi voisi ryhtyä auringonpalvojaksi ainakin hetkeksi aikaa: ilman auringon lämpöä ja valoa ei elämä maapallolla olisi mahdollista. Kiitos auringolle!

Aurinkoista, valoisaa ja lämmintä juhannusta :-)

 
Brasilialainen ja suomalainen auringonpalvoja. 
kuva: Pauliina Storm

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Näyttelytekniikkaa Mäntän kesässä

14.–15.6.2012 Mäntän Serlachius-museo Gustafissa oli museoalan näyttelytekniikan ammattilaisilla mahdollisuus tutustua alan uusimpiin trendeihin, keskustella kokemuksista ja päivittää osaamistaan ja verkostojaan.

http://www.serlachius.fi
Museoliiton järjestämässä koulutuksessa kuunneltiin ja seurattiin innokkaasti mm. Suomen Luontokeskus Haltian näyttelypäällikkö Petri Ryöppyä, Serlachius-museoiden teknistä suunnittelijaa Olli Huttusta, sekä valosuunnittelija Sirje Ruohtulaa. Kuten aina tällaisissa tilanteissa, aika juoksi nopeammin kuin toivottiin ja oli arvioitu, ja paljon asiaa jäi odottamaan seuraavia kertoja.

Kun jonkin alan ammattilaiset kokoontuvat yhteen on yksi tärkeimmistä asioista vapaa keskustelu kokemuksista, ideoista, ongelmista ja ratkaisuista. Keskustelu oli hyödyllistä tälläkin kertaa. Tiedonkulkua ja -jakamista edistämään perustettiin myös uusi yhdistys, "Suomen museotekniset ry.".

http://www.facebook.com/museonortit
Museoiden näyttelyiden tekniikkaan kohdistuvat vaatimukset ovat rankat. Tekniikan pitäisi olla huomiota herättämätöntä ja toimivaa, ja käyttötunteja kertyy valtavasti. Laitteiden pitäisi olla helppoja huoltaa ja käyttää, eivätkä ne saisi olla liian kalliitakaan. Uskon että perustettu uusi yhdistys auttaa jatkossa kokemuksien jakamisessa ja monessa muussakin asiassa, ja hyödyt tulevat näkymään, kuulumaan ja tuntumaan tulevaisuudessa monissa näyttelyissä.