Retkipäivä: Jäälle vaikka sohjoa uhmaten

Kuukausi sitten haaveilin ihanista lopputalven päivistä, kun aurinko paistaa täydeltä terältä, pakkasta on viitisen astetta, hanki kantaa ja henki kulkee Kallaveden jäällä. Mutta ei mennyt tämä talvi niin kuin Strömsössä. Olen päässyt suksille alle kymmenen kertaa, ja niistä kolme viime viikonloppuna. Perjantaina hiihtäminen oli oikein mukavaa, lauantainakin se vielä sujui, ja sunnuntaina mukaan tarvittiin jo ripaus urheutta. Mutta hiihtämään piti päästä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
kun hanki on hohtava alla,
 mut sorjempi, uljaampi hiihtää myös
kun keli on todella syvältä.

Parhaimmillaan talvinen hiihtoretkeily Kallavedellä on upeaa, ja oikeastaan se on mielestäni ollut yksi Kuopiossa asumisen parhaita puolia. Tunnin-parin reipas hiihto työpäivän jälkeen vetreyttää kummasti istumisesta puutuneita lihaksia. Iltahiihtojen hienoin puoli on auringonlaskun ihaileminen ja pöllöjen kuuntelu. Laivonsaaressa asui ainakin vuosi sitten huuhkaja, jonka huhuilu ihastutti ties kuinka monella hiihtolenkillä.

Viikonloppuisin pidän kovasti pitkistä, leppoisista hiihtoretkistä. Varsinkin hankikannon aikaan vapaudentuntu on huimaava, kun pääsee minne tahansa! Samanlaista mahdollisuutta järvellä liikkumiseen ei veneetön koe muulloin.

Toivon todellakin, että ensi vuonna pääsen taas nauttimaan Kallaveden jäähiihtoretkistä sellaisina kuin ne parhaimmillaan ovat!

Kaiken alku ja juuri

20. helmikuuta 1897 Suomen museomaailmassa tapahtui suuria: silloin perustettiin Kuopion luonnontieteellinen museo. Museomme viettää tänään siis 117-vuotisjuhliaan.

Tasan 117 vuotta sitten uunituore Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys kokoontui ensimmäiseen lailliseen kokoukseensa Kuopion seurahuoneen suureen saliin. Historiallisessa kokouksessa maisteri Benjamin Ståhlberg esitelmöi ilmeikkäästi pöllöistä ja esitteli havaintoaineistonaan vastatäytettyjä lintuja. Sihteerinä toiminut O. A. F. Lönnbohm kirjasi pöytäkirjaan seuraavat rivit:

"Herra Maist. Benj. Ståhlberg piti hauskan esitelmän triumviraatista: tunturi-, lapin- ja viirupöllöstä, tuoden julki näiden ansiot ja viat, tavat, retket ja ruokalistat sekä omien havaintojensa että herrojen Holmgren'in, Nilsson'in, Sundevall'in ja Melan y.m. mukaan. Mainittu uljas triumviraatti oli esitelmän ja kokouksen aikana täytetyssä asussa nähtävänä kokoushuoneen pöydällä, ja antoi esitelmän pitäjä ne lahjaksi L. Y:n yhdistykselle. "

Tähän Ståhlberg vielä lisäsi: "(Museon ensimmäiset linnut. Stg.)"

The Tunturipöllö, kaiken alku ja juuri, jonka Benjamin Ståhlberg ampui
16.1.1897 ja lahjoitti museon kokoelman perustaksi 20.2.1897.
Taustalla Matti Karppasen maalaus, joka oli Kuopion museossa kanalintudioraaman taustalla.
kuva: Janne Voutilainen

Näin oli laskettu perustuskivi Kuopion luonnontieteelliselle museolle. Museon perustamistyö jätettiin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen johtokunnan harteille, ja innokkaasti museoherrat sitä alkoivatkin edistää. Ståhlberg valittiin yhdistyksen puheenjohtajaksi ja museonhoitajaksi.

Kokoelmat alkoivat karttua jo museon perustamisvuonna 1897 niin kasvien kuin eläintenkin osalta, ja samana vuonna esitettiin ensimmäisen kerran oikean museorakennuksen rakentamista Kuopioon. "Kansantalo" päätettiin rakentaa, ja luonnontieteellisen sekä kulttuurihistoriallisen museon lisäksi taloon haluttiin niin kirjasto kuin vapaapalokuntakin.

Vuonna 1905 aloitettiin arkkitehti J. V. Strömbergin suunnitteleman Kuopion museon rakentaminen. Perustuskiveä laskettaessa Benjamin Ståhlberg piti juhlallisen puheen. Osa puheesta on tänään aivan yhtä ajankohtainen kuin lähes sata vuotta sitten:

Kaikki muuttuu. Vierii tässä vuosisatoja. Tuskin tarunakaan on silloin enää säilyneet tämän hetken kiistat. Vaan talo tässä voi seistä vielä yhteishengen, yhteistyön todisteena. 

Lepakot tulevat!!

Kirjoitin reilu vuosi sitten eräästä luonnontieteellisestä näyttelystä, joka oli yksi elämäni hienoimmista. Luonnontieteellisen keskusmuseon Vampyyrin varjostamat saavutti Helsingissä valtavan suosion. Ei ihme, että hypin riemusta saadessani varattua tämän vaikuttavan kiertonäyttelyn heti kierroksen aluksi meille Kuopioon. Näyttely on avoinna 11.2.-3.5.2014.

kuva: Janne Voutilainen

Viikko sitten näyttelykuorma saapui museolle. Tavaraa oli hyvinkin kuorma-autollinen, mutta lasti saatiin purettua hämmästyttävän pian. Luultavasti lähes -20 asteen pakkanen vauhditti työtä mukavasti.

Montako käsiparia tarvitaan kuorman purkamiseen?
kuva: Janne Voutilainen

Kun tavarat oli saatu sisälle museoon (tällä kertaa kaikki mahtuivat ovesta sisälle), oli tuumaustauon paikka. Miten näyttelyn tarina kulkee? Minne asetetaan vitriinit? Olisiko 50 lentävän keltahedelmälepakon parvi vaikuttavin isomman salin takaosassa? Entä aasin korvassa roikkuva vampyyri?

Lepakkokorvainen aasi odottaa kärsivällisesti lopullista sijoituspaikkaansa.
kuva: Janne Voutilainen

Keltahedelmälepakko eli keltahekko (keskellä) sekä iloinen museomestari (oikealla).
kuva: Janne Voutilainen

Aikaa näyttelyn avaamiseen on tätä kirjoittaessa vielä vajaa viikko. Useimmat rakenteet ovat löytäneet paikkansa, mutta tekemistä ja pähkäiltävää riittää vielä paljon. Kokoammeko lepakkoharpun? Minne laitetaan kalastajalepakko saalistamaan? Malttaako Batman pysyä paikoillaan?

Batman valvoo, että Gotham Cityn konnat pysyvät kurissa!
kuva: Janne Voutilainen

Olympialaisten yllätysvoittajat

Urheiluhullujen ja penkkiurheilijoiden katseet kääntyvät Sotshiin. Talviolympialaiset alkavat! Mutta miten pärjäisivät huippu-urheilijamme, jos kilpakumppaneina olisi ihmisten lisäksi muita eläimiä? Jos vielä huomioidaan kilpailijan koko, saattaa palkintopalleille nousta todellisia yllättäjiä!

Hippulat vinkumaan
Kesäolympialaisten seuratuimpia lajeja on juoksu. Sadan metrin maailmanennätysaika 9,69 sekuntia on jamaikalaisen Usain Boltin hallussa. Bolt pinkoo siis 37 kilometriä tunnissa. Eläinmaailmassa Boltin saavutus on kuitenkin varsin vaatimaton. Nisäkkäiden pikajuoksussa gepardi yltää jopa 112 kilometrin tuntivauhtiin, joten täpläkissa kipaisee sadan metrin matka vaivaisessa 3,2 sekunnissa.

Entä jos juoksunopeus suhteutettaisiin ruumiinkokoon? Mikrotasolla jopa gepardi häviäisi auttamatta tavalliselle huonehämähäkille. Hämähäkki pystyy kipittämään lyhyitä matkoja 2 km:n tuntinopeudella. Jos ihmisenkokoinen eläin juoksisi yhtä kovaa, vauhti vastaisi huikeaa 288 km:ä tunnissa! Sataseen verrattavan matkan hämähäkki pyyhältäisi siis 1,25 sekunnissa.

Taisi Boltin poika jäädä lenkkarin nauhoilla soittelemaan, tuumii nisäkässarjan supersprintteri gepardi.
kuva: Gary Eiring (lisenssi)

Johan pomppasi!
Kuubalainen Javier Sotomayor ylitti 245 cm:n korkeuteen asetetun riman ja sai nimensä maailmanennätysten kirjaan. ”Säälittävä suoritus”, toteaisi siihen puuma, ja hyppäisi siltä seisomalta, vauhtia ottamatta 7 metrin korkeuteen. Mutta miten haasteeseen vastaisi ihmiskirppu? Hurjalla 33 cm:n loikallaan se olisi ehdoton voittaja! Jos ihminen ponnahtaisi kokoonsa nähden vastaavan loikan, hyppy kantaisi 290 metrin korkeuteen.

Ei ole urheilijaa kokoon katsominen, toteaa hyppymestarimme ihmiskirppu.
kuva: Medical and Veterinary Entomology (1915)

Talvisista hyppylajeista meille suomalaisille rakkain on mäkihyppy. Kotimaiset mäkikotkamme eivät jostain syystä ole aivan yltäneet maailmanennätykseen (246,5 metriä), joka on norjalaisen Johan Remen Evensenin hallussa. Koska linnuilla ja lepakoilla ilmiselvä etulyöntiasema, voisi eläinmaailman hyppykilpailuun ilmoittautua kotoinen liito-oravamme. Ilman vauhtia se pystyy ponkaisemaan jopa 78 metrin liitoon – paljonkohan hyppyyn saisi pituutta, jos liitoon lähdön nopeus olisi sama kuin mäkihyppääjällä? 

Syöksylaskijan pää ei palele
Alppihiihto ja etenkin syöksylasku on olympialajeista vauhdikkaimpia. Vuonna 2013 ranskalainen Johan Clarey saavutti rinteessä hetkellisesti jopa 162 km:n tuntinopeuden! Eläinkunnan muille huimapäille tämä olisi vielä sangen leppoisaa menoa. Maakotka saavuttaisi Clareyn syöksyssä leikiten. Kaikkein hurjin vauhti löytyy muuttohaukalta, jonka huippunopeus voi syöksyssä olla jopa 320 km tunnissa.

Syöksylaskumaisia nopeuksia löytyy myös kelkkailusta. Ohjaskelkkailussa vauhti voi kiihtyä helposti yli 140 kilometrin tuntinopeuteen. Ihmiskelkkailijat ja katsojat hurmaantuvat vauhdista, mutta mäkeä voi toki laskea leppoisamminkin. Eläinmaailmasta löytyy ainakin yksi leikkisä otus, joka kelkkailee talvisin huvin vuoksi – nimittäin saukko!

Saukkojengi treenaa Sotshia varten. Tyylipisteitä ainakin irtoaa!
piirros: Seppo Leinonen