tiistai 6. marraskuuta 2012

Pikkuruokki Tuusniemellä

Tuusniemen Juojärvellä verkkojaan kokemassa ollut kalastaja löysi 2.11.2012 vedestä kellumasta kuolleen, oudon näköisen vesilinnun. Paikallinen lintuharrastaja tunnisti linnun tänään 6.11. pikkuruokiksi (Alle alle), harvinaiseksi arktiseksi vieraaksi Jäämereltä.
Pikkuruokki on vain kottaraisen kokoinen, mustavalkoinen merilintu, joka pesii tiheinä yhdyskuntina Jäämeren saarten kalliorannoilla. Se talvehtii Pohjois-Atlantilla, jäätilanteen vaihtelun mukaan myös Jäämerellä.
Suomessa pikkuruokkia pääsee harvoin näkemään. Muutamia, usein harhailijoiksi tulkittuja yksilöitä havaitaan maassamme kuitenkin vuosittain, lähinnä loppusyksyllä, talven kiristäessä pohjoisessa otettaan. Pohjois-Savossa pikkuruokki on suuri harvinaisuus ja havaittu vain 10 kertaa aiemmin.

Juojärven pikkuruokki on tätä kirjoittaessani matkalla Kuopion luonnontieteellisen museon kokoelmiin.

Tuusniemeltä 2.11.2012 kuolleena löytynyt pikkuruokki (Alle alle).
Kuva: Seppo Neuvonen.

Lisää kuvia pikkuruokista löytyy mm. Tarsigerin sivuilta www.tarsiger.com.

lauantai 3. marraskuuta 2012

OHO! Ohotanlokki löytyi tänään Suomesta

BirdLife Suomen mukaan Ohotanlokki (Larus schistisagus) havaittiin tänään Espoossa, Ämmässuon jätteenkäsittelykeskuksen suljetulla alueella. Havainto on ensimmäinen Suomesta ja vasta neljäs koko Euroopassa. Ohotanlokki muistuttaa merilokkia, laji pesii Itä-Aasiassa ja Alaskassa.

Aiheesta lisää:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/index.shtml#03112012

Kuvia Espoon ohotanlokista:
http://www.tarsiger.com/gallery/index.php?sp=find&lang=fin&order=nro,paiva%20DESC&species=16170

tiistai 25. syyskuuta 2012

Uusi näyttely liito-oravasta!

PAPANAMAAN KARTTA
Liito-orava, metsien lentävä rukkanen

Huh. Saimme uusimman näyttelymme valmiiksi ja vieläpä ajoissa. Tai ainakin riittävän valmiiksi avattavaksi. Nyt onkin mukava lähteä muutaman päivän lomalle. Tässä vaiheessa tuntuu, että moni meistä tekijöistä tuntee myös jonkinlaista onnistumisen iloa ja aitoa innostusta uudesta näyttelystä. Aihe on mielenkiintoinen ja paljon keskustelua herättävä ja olemme pyrkineet esittelemään sitä erilaisista näkökulmista.

Liito-orava nakertaa lehteä. Kuva: Heimo Rajaniemi / Kuvaliiteri
Näyttelyssä ei tarvitse tyytyä käyttämään pelkkiä silmiään; ainakin kuulolle, tunnolle ja hajuaistille on käyttöä näön lisäksi. Mukana on myös ripaus yllätyksellisyyttä. Toivottavasti ainakin osa siitä ilosta, ihastuksesta ja innostuksesta, mitä näyttelyn suunnittelu ja valmistus aiheuttivat välittyy myös kävijöille. Ensimmäiset kommentit lienevät kuultavissa, nähtävissä ja luettavissa tänään Ylen uutisissa ja huomenna Hesarin sivuilla jos hyvin käy.

Liito-orava kurkistaa kolosta. Kuva: Janne Laaksonen / Vastavalo
PAPANAMAAN KARTTA -näyttelystä voit lukea lisää osoitteesta:
http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi/nayttelyt/vaihtuvat.html
Kannattaa myös muistaa näyttelyyn liittyvä liito-oravaretki ja tutkija Sanna Mäkeläisen luento aiheesta "Sopeutuuko liito-orava kaupunkiympäristöön"!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Geologian päivä Puijolla yhdisti geologian ja biologian



teksti: Satu Hietala, GTK 

GTK:n ja Kuopion luonnontieteellisen museon yhteistyössä järjestämä geologian päivän tapahtuma keräsi runsaat 70 osallistujaa. Päivän aikana yleisöllä oli mahdollisuus tutustua Puijon alueen geologiseen ja biologiseen kehitykseen. 

Päivä koostui viidestä eri osiosta. Aluksi pidettiin esitelmä Kuopion ja Puijon alueen geologiasta ja biologiasta. Satu Hietala kertoi alueen kallioperän kehityksestä, Aimo Kejonen valotti maaperän ominaisuuksia sekä Kuopion museon luontopedagogi Mari Wikholm kertoi jääkauden jälkeisen eliöstön ja kasvillisuuden kehityksestä.  Luennon jälkeen tehtiin maastoretki eri kohteisiin, ja lopuksi juotiin kahvit.  
Puijon Majan sisätiloihin oli järjestetty kivien ja mineraalien tunnistuspisteitä, esimerkiksi stereomikroskoopilla sai katsella kultahippuja, hain hammasta, meteoriittia, timanttia, jalokiveä ja dinosauruksen luuta. Paikalla oli myös kivinäytteitä ja mm. Kuopion alueen kivilajeja. 
 
Piha-alueella oli mahdollisuus kokeilla kullanhuuhdontaa ja tästä muistona kaikille vaskaajille jäi aitoja Lapin hippuja kotiin tuliaisiksi. Lapsille oli järjestetty erityistä ohjelmaa aarteenetsinnän muodossa. Päivä oli erittäin onnistunut ja antoisa! 

Satu Hietala kertoo Kuopion ja Puijon geologisesta kehityksestä. 
kuva: Mari Wikholm

Mari Wikholm kertoo kasvillisuuden ja eläinlajiston jääkauden 
jälkeisistä vaiheista sekä Puijon erityispiirteistä.  
kuva: Satu Hietala


 
Aimo Kejonen demonstroi mitä tarkoitetaan vuortenpoimutuksella 
ja miten se liittyy Puijon geologiaan.
kuva: Satu Hietala
 
 Retkellä ihailtiin upeaa kansallismaisemaa, pohdittiin sen syntyjä syviä ja tutustuttiin mm. kvartsiittiin, vanhan mantereen gneissiin ja nuorempaan granodioriittiin sekä kivirakentamiseen. Geologisen tiedon lisäksi osallistujat saivat kuulla mielenkiintoisia tarinoita esimerkiksi kvartsiittikallion päällä kasvavien jäkälien hitaasta taistelusta toistensa kanssa. Retkellä osoitettiin havainnollisesti, kuinka geologia ja biologia muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden.  
kuva: Mari Wikholm



Soili Mattila ja Kaisa-Maria Remes opastivat halukkaita kullanhuuhdonnan saloihin.
kuva: Satu Hietala
 
Jokaisen vaskoolin pohjalta löytyi hippuja kotiin viemiseksi.
 kuva: Mari Wikholm



Aarteenetsinnässä tehtävänä oli erinäisten alueelle piilotettujen vihjeiden perusteella löytää kadonneen geologi Viljami Graniitin aarre. Onnekkaimmat pääsivät kivinäyttelyssä jopa tapaamaan itse Viljamia! alias Aimo Kejosta :-) 
kuva: Mari Wikholm
 
Ja tietenkin aarre löytyi ja aarrearkusta sai ottaa pari kivistä muistoa. 
kuva: Satu Hietala


 
Kivien tutkimispisteissä riitti kiinnostuneita ja Aimo kertoili mineraalien ominaisuuksista.
kuva: Mari Wikholm
 
Tutkimista riittää ihan tavallisessa gneississäkin! 
kuva: Mari Wikholm




keskiviikko 29. elokuuta 2012

Haisua, löyhkää, tuoksua; sienet tutuiksi kaikilla aisteilla.

Sienikirjat ja internet ovat hyvä apu sieniin tutustumisessa ja niiden tunnistamisessa. Todellisuudessa sienet voivat kuitenkin näyttää hyvin erilaisilta luonnossa kuin kuvissa. Hyvänä ja mielenkiintoisena lisäapuna sienien tunnistuksessa voi käyttää vaikkapa niiden tuoksua tai löyhkää. Nenä voi olla paljon tarkempi tunnistaja kuin silmä. Monet sienien nimetkin viittaavat enemmän lajin hajullisiin ominaisuuksiin kuin ulkonäköön.

Sieninäyttelyssämme Kuopion korttelimuseossa kannattaa nyt käyttää tilaisuus hyväkseen ja tutustua ihan kunnolla usealla aistilla ja vieläpä asiantuntijoiden opastuksella moniin mielenkiintoisiin sieniin. Mukana on toistasataa erilaista sienilajia, joukossa herkullisia ruokasieniä, vaarallisiä myrkkysieniä, suuria sieniä, pieniä sieniä, ja myös sieniä, joita et ole ehkä sieniksi tiennytkään. Pelkän katselun lisäksi sieniä voi myös haistella, kosketella tai vaikka kuvata omaan kännykkään. Kuopion luonnontieteellisen museon sieninäyttely korttelimuseossa on avoinna tiistaista torstaihin 28.–30.8.2012, klo 10–18. Tarkat pääsymaksut voi katsoa osoitteesta: http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi/nayttelyt/vaihtuvat.html#sieninayttely2012 tai  http://www.korttelimuseo.kuopio.fi/ . Pääsymaksu on maksimissaan 4 euroa / aikuinen ja alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi!

Tuoksuvalmuska
Löyhkävalmuska
Haisuhapero
Haisuseitikki


Sienien keräys aloitettiin maanantaina. Ensimmäiset on tuotu lajiteltavaksi.

Ensimmäiset sienet paikoillaan näyttelytilassa.

Ukonsienien päivitystä keskiviikkoaamuna.

Sieniä kerätään, lisätään ja vaihdetaan tuoreempiin yksilöihin koko näyttelyn ajan. Allaolevassa listassa näet sata ensimmäistä esille asetettua, joihin ainakin voi tutustua; tällä hetkellä sieniä on jo enemmän:

akansieni
haaparousku
haisuhapero
haisuseitikki
harmaakirjovahakas
harmaamustesieni
harmaarousku
herkkutatti
isohapero
isojuurekas
kalvashaaparousku
kangashapero
kangaskärpässieni
kangaskääpä
kangaspalsamirousku
kangasrousku
kangastatti
kantokääpä
karhunseitikki
karvarousku
kehnäsieni
keltahapero
keltahelttavahakas
keltarousku
keltasarvikka
keltavahvero
kitkerälahokka
koivuhapero
koivunhelttakääpä
koivunkantosieni
koivunpunikkitatti
koralliorakas
kuusenleppärousku
kuusiherkkusieni
kuusilahokka
känsätuhkelo
lakritsirousku
lampaankääpä
lattakääpä
lehmäntatti
lehtikuusentatti
limanuljaska
limasienet
löyhkävalmuska
mustarousku
mustatorvisieni
mustavahakas
männynherkkutatti
niittyvahakas
nokirousku
nuijamalikka
nummitatti
nurmirousku
nurmitupaskynsikäs
oranssiorakas
pikkurousku
pikku-ukonsieniä
pohjanmesisieni
polttiaishapero
pulkkosieni
punakärpässieni
punanuljaska
punasuomuseitikki
punavyöseitikki
purppuravalmuska
pökkelökääpä
pörrökääpä
ruostekärpässieni
ruosteorakas
rusko-orakas
rusokärpässieni
ryytiorakas
sahahelttoja
samettijalka
samettitatti
sappitatti
savuhapero
savurousku
seitikit
sikurirousku
sillihaperot
suippumyrkkyseitikki
suomumustesieni
suomuvyöseitikki
suppilomalikka
suppilovahvero
taulakääpä
tuoksuvalmuska
ukonsieni
vaaleaorakas
valkokärpässieni
valkolehmäntatti
verihelttaseitikki
veriseitikki
vesikehärousku
vihertuoksumalikka
viinihapero
villakarvarousku
voitatti
äikävalmuska

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mesimarjat verkossa

Vihdoin ja viimein se on valmis ja julkaistavissa: RUBUS ARCTICUS -verkkonäyttely! Aineisto pohjautuu kaksi vuotta sitten Kuopion museossa esillä olleeseen, samannimiseen mesimarjasta kertovaan näyttelyyyn. Verkkonäyttelyn valmistaminen oli mukana suunnitelmissa jo varsin varhaisessa vaiheessa, ja ajattelimme, että verkkonäyttelyn tekeminen on helppo nakki. Ei siinä kauaa nokka tohise, kun tekstit ja kuvat kerran olivat jo valmiina olemassa.

Hmm. Ei se ihan niin vaivatonta ollutkaan. Varsinaista deadlinea ei ollut, joten verkkonäyttelyn valmistelu lykkääntyi helposti kiireisempien töiden jälkeiseen aikaan... jossa odottivat jo uudet haasteet ja deadlinet. Mutta hiljalleen verkkonäyttely alkoi saada muotoaan. Tärkeimmässä roolissa oli verkkomestari Tuonosen Jukka, joka suunnitteli ja teki verkkonäyttelyn graafisen ilmeen. Päätimme, että ylimääräiseen kikkailuun ei ryhdytä, vaan tehdään Rubus arcticuksesta helppokäyttöinen ja tyylikäs. Niitä lisämausteita ennätetään kokeilla seuraavissa verkkonäyttelyissä.

  
 Kypsä, rubiininpunainen mesimarja. 
kuva: Jorma Ikonen
 Tuntuu siltä, että näyttely oli ties kuinka kauan "melkein valmis". Aina löytyi kirotusvihreitä korjattavaksi, ulkoasua muokattavaksi, kuvien tietoja lisättäväksi. Mutta tänä kesänä päätettiin saada näyttely julkaisukuntoon, ja tässä se nyt sitten on. Onpa hyvä mieli, kun yksi ikuisuusprojekti on vihdoin valmis!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Sehän on liito-orava!

Kesäilta hämärtyy jo, ja tihkusade ropisee hupulleni. Tuijotan silmä kovana pesäpöntön suuaukkoa hyttysten inistessä pilvenä pääni ympärillä. Myöhäisestä iltalenkistä ilahtuneet koirat kiehnäävät jaloissani, ja koetan pitää niitä mahdollisimman hiljaa. Eikä meidän tarvitse odottaa kauaa. Yhtäkkiä pöntön suuaukosta kurkistaa harmaa, pyöreä pää. Liito-orava!! Otus punnitsee, onko turvallista poistua pöntöstä. Ilmeisesti meidät tulkitaan vaarattomiksi, sillä pienen tovin päästä liituri pujahtaa pöntöstä ulos ja kiipeää oravamaisen ketterästi ylemmille oksille. Pienellä ponnistuksella lentävä rukkanen liitää vaivatta viereiseen puuhun.

 
Liito-orava kurkistaa kolostaan. 
kuva: Marko Schrader
"Se lähti liikkeelle varsin nopeasti tänä iltana", toteaa liito-oravatutkija Sanna Mäkeläinen, joka on seurannut tätä kyseistä naarasta koko kesän. "Joskus se odottaa kolon suulla pitkäänkin." Tutkija heiluttelee televisioantennia muistuttavaa seurantalaitetta ja kuuntelee liiturin radiopannasta lähtevää napsetta. "Tuonnepäin se meni, varmaankin syömään noiden nuorten leppien lehtiä."

 
Liito-oravan radiopanta lähettää signaalia, joka pyydystetään antennimaiseen
 vastaanottimeen ja kuunnellaan kuulokkeilla. Mitä voimakkaampi napse, 
sitä lähempänä eläin on. 
 Sanna osoittaa oikeaa puuta, ja minä koetan tihrustaa oksien lomaan. Pientä, harmaata otusta on todella vaikea nähdä hämärässä lehvien seasta. Mutta pian saan apua yllättävältä taholta. Itseoppinut oravakoirani Tilhi on selvästi bongannut otuksen, ja katsoa napittaa tiukasti lepän latvaan. Ja siellä se on! Liito-orava napsii lepänlehtiä ja tiputtelee niitä huolimattomasti puoliksi syötyinä puun juurelle. Yöpalaa - vai pitäisiköhän sanoa aamiaista? - eivät näemmä haittaa muutaman metrin päässä temuavat koirat sen enempää kuin läheisellä kävelytiellä päristelevät mopopojat. Todellinen cityliituri.

 Itseoppinut oravakoira Tilhi luottaa aistinvaraiseen havainnointiin, kun taas akateemisesti
kouluttautunut tutkija joutuu turvautumaan apuvälineisiin. 

Ylöspäin tuijottaminen herättää minussakin liito-oravatutkijoiden ammattitaudin, niskan kivistyksen. Eikä tosiaan tarvita kuin muutama verryttelypyöräytys, niin otusta on taas vaikea löytää lehvästön lomasta. Onneksi se päättää vaihtaa maisemaa, hyppää viereiselle männyn oksalle ja kipittää pitkän matkaa hyvin näkyvillä. Hmm - liiturissa on jotain outoa. Sen häntä, jonka pitäisi olla paksu ja pörheä, muistuttaakin kaljua rotan häntää. "Onkohan sillä jokin ihosairaus tai loisia?" tuumii Sanna, ja kirjoittaa havainnon muistiin.

Karvaton häntä ei nähtävästi kuitenkaan haittaa nuoren naaraan liikkumista kotimetsässään. Se muutti tälle pienelle metsäkaistaleelle viime vuonna edellisen harmaan valtiattaren kadottua, ja syksyllä sille asennettiin radiopanta. Tänä kesänä Sanna on seurannut sen liikkumista vähintään viikoittain. Seurattavia liitureita on Kuopiossa monessa muussakin paikassa, joten töitä riittää lähes joka yöksi. "Liitureiden radiopantatutkimus kuulostaa coolimmalta kuin mitä se oikeasti on. Aika yksinäistä hommaa tämä on, ja välillä vähän tylsääkin", Sanna kertoo. "Joskus eläin käy vain nopeasti syömässä ja palaa takaisin pönttöön moneksi tunniksi. Siinä sitä sitten on minunkin odotettava vesisateessa hyttysten syötävänä."

Mutta kiinnostavia tuloksia seurannasta saadaan. Kuopiolaisten liito-oravien liikkeitä on tutkittu radiopantojen avulla vuodesta 2008 lähtien. Tutkimus on ainutlaatuinen, sillä aikaisemmin radioseurantaa ei ole tehty kaupunkioloissa. Ainakin minusta tutkimustuloksista kiintoisimpia ovat nuorten liitureiden vaellukset. Loppukesällä niiden on nimittäin aika lähteä äidin helmoista ja perustaa oma elinpiiri. Jotkut yksilöt ovat karttojen mukaan liikkuneet hämmästyttävän kauas synnyinkolostaan, monen kilometrin päähän.

Liito-orava on Kuopiossa varsin ajankohtainen eläin, vaikuttaahan se uhanalaisuutensa ja erityissuojelustatuksensa vuoksi esimerkiksi kaavoitusratkaisuihin ja metsänhoitosuunnitelmiin. Ei ihme, että meillä museossa päätettiin järjestää näyttely liito-oravasta luentoineen ja muine oheistapahtumineen. Näyttely avautuu Kuopion museossa 25.9. Sitä ennen on vielä paljon tehtävää, mutta toivottavasti ennätän vielä parille yöretkellekin mukaan seuraamaan lentävien rukkasten touhuja.