torstai 1. joulukuuta 2011

Talo täynnä tonttuja

Joulukuu on alkanut (vaikka ulkona sää muistuttaakin lokakuuta), ja joulunäyttely saatiin hyvissä ajoin valmiiksi ennen ensimmäistä adventtia. Metsänväen joulukisa -näyttelystä on jo tullut positiivista palautetta, ja hauska se onkin!

Majavan pitämässä JouluCup Puhvetissa tarjolla ainakin kalaa ja kuumaa kahvia.
"Syö nyt se särkesi äkkiä, saukonpahus - täällä on muitakin jonossa!" hoputtaa naali.


Tällä parivaljakolla on joka joulu ihan omat juttunsa. Heikon jäätalven
vuoksi he eivät päässeet pilkille saimaannorppien seuraan,
joten joulukalat on haettava Majavan Puhvetista.



Ennakkosuosikki Masa-tonttu ottaa vauhtia aitoon T-tyylin hyppyyn.

Perusnäyttelyn puolelle saatiin perinteisten joulutonttujen lisäksi tänä vuonna metsänhaltijoita, menninkäisiä, keijuja ja muita kansanperinteen satuolentoja. Uudet nuket ovat Suomen Nukketaiteilijoiden käsialaa, ja ne ovat levittäytyneet myös kulttuurihistorialliselle puolelle. Lapset ja muut samanhenkiset voivat huvikseen koettaa laskea näkemänsä tontut Kuopion museossa - mutta tunnetusti tontut ovat salaperäisiä ja vikkelästi liikkuvia! Kenties jonain päivänä tonttuja on enemmän liikkeellä, jonain päivänä vähemmän....


Ja näin aukeaa saimaannorpan vitriini...

... jotta hylkeet saisivat seurakseen joulutonttuja...

... ja pitkähiuksisen vedenhaltijan kalaonnea tuomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti