perjantai 2. maaliskuuta 2012

Harmaalokit saapuivat Savoon

Kevät on kiistatta tulossa: ensimmäiset harmaalokit ovat palanneet Pohjois-Savoon! Varkaudessa havaittiin eilen parinkymmenen lokin parvi, joka oli uskaltautunut lauhan sään myötä näinkin kauas pohjoiseen. Aikaisista paluumuuttajista kertoi lintuyhdistys Kuikan tiedottaja Asta Lähdesmäki tänään YLE Savon sivuilla.

Jospa sitä tänä vuonna intoutuisi viimeinkin osallistumaan kunnolla Luonto-Liiton Kevätseurantaan. Onhan minulla seurantalomakkeita ollut monena vuonna ja pari vuotta sitten kirjoitin koosteenkin koko Suomen kevätseurannasta, mutta jostain syystä oma aktiivisempi havainnointi on jäänyt vähäiseksi. Nyt olen edennyt jo yhden askeleen verran: kiinnitin seurantalomakkeen takuuvarmaan paikkaan, jääkaapin oveen. Teemana ovat suot, ja teemalajeiksi on nostettu upeiden kurkien ja teerien lisäksi inisevät itikat ja vaatimattomat vaivaiskoivut. Ehkäpä tänä vuonna kevään ensimmäinen hyttysenpisto on iloinen ja odotettu tapahtuma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti