Kokoelman Konna

Yksi Laivaeläimet-näyttelyn komeimpia eläimiä on suuri merikilpikonna. Yli metrin pituinen konna saatiin yksityislahjoituksena omiin kokoelmiimme viime lokakuussa, ja tuota pikaa konservointimestari Terho Hämäläinen määritti matelijan karettikilpikonnaksi (Eretmochelys imbricata).

Karettikilpikonna koralliriutalla. Konna on saanut englannikielisen nimensä "hawksbill sea turtle" 

terävästä nokastaan, jolla se popsii riutalla sienieläimiä ja levää. 

kuva: http://www.fotopedia.com/items/flickr-3496061729

 Karettikilpikonnan levinneisyysalue. Punaiset täplät ovat tärkeimpiä lisääntymispaikkoja, 

keltaiset hieman vähemmän käytettyjä munimisrantoja.

http://en.wikipedia.org/wiki/File:Lieux_pontes_tortue_ecaille.png

Kokoelmiimme olikin päätynyt melkoinen harvinaisuus! Näiden trooppisten merikilpikonnien määrä on romahtanut hälyttävästi. Syitä harvinaistumiseen ovat karettikilpikonnien metsästäminen ja niiden elinympäristöjen tuhoutuminen. Kilpikonnia ja niiden munia on jo kauan käytetty ruuaksi, ja komeasta kilvestä on tehty matkamuistoja. Pesimärantoja - merikilpikonnathan nousevat maalle munimaan - on tuhoutunut. Hitaasti kasvava ja lisääntyvä laji ei kestä tällaisia paineita, ja niinpä se luokitellaan nykyään äärimmäisen uhanalaiseksi lajiksi. Lisääntyviä naaraita arvioidaan olevan koko maailmassa vain noin 8000 yksilöä. Karettikilpikonnien kantaa koetetaan elvyttää suojelemalla niiden pesäpaikkoja ihmis- ja eläinrosvoilta sekä rakentamiselta. Kilpikonnien ja niiden osien kansainvälinen kauppa on kielletty CITES-sopimuksen mukaan. Kunpa tieto leviäisi etelän suuriin turistikohteisiin, ja matkamuistoksi riittäisivät valokuvat!

Miten tällainen suurharvinaisuus on päätynyt meidän museoomme, kauas pohjoiseen ja vielä sisämaahan? Tarkkoja tietoja tämän karettikilpikonnan elämästä ja alkuperästä ei tiedetä. Ensimmäiset tiedot ajoittuvat lähes sadan vuoden päähän, 1920-luvulle, jolloin eräs merikapteeni toi silloin jo edesmenneen ja täytetyn konnan tuliaisena turkulaiselle ystävälleen. Aikojen kuluessa karetti siirtyi perintönä rouvan pojanpojalle, joka toi sen mukanaan Kuopioon. Vuoteen 2011 asti konna oli rouvan pojanpojan hallussa. Muuton yhteydessä hän päätti luopua karetista ja lahjoitti sen toiselle henkilölle, joka puolestaan päätti luovuttaa sen museolle vuotta myöhemmin. 


P. S. Olen pari kertaa nähnyt karettikilpikonnia Hondurasissa, Utilan koralliriutoilla. Elävänä karetti tekee vielä suuremman vaikutuksen kuin museossa.