perjantai 17. toukokuuta 2013

Kaislikossa pulisee

Viitasammakoilla on nyt kovasti kevättä rinnassa! Muutama päivä sitten retkeilin Kuopion Neulaniemessä ja kuulin pulputusta paristakin paikasta. Toissapäivänä kävelin Niuvan rantatiellä, ja kuulin sielläkin yllätyksekseni pulinaa! Olen kulkenut paikan ohi lähes päivittäin - tosin pyörällä, joten vaimea pulputus jää helposti kuulematta.

Yritin varovasti hiipiä lähemmäs, mutta pulisijat pysyivät piilossa. Toisaalta viitasammakkoa on ulkonäön perusteella vaikea erottaa tavallisesta sammakosta, joten lajinmääritys olisi kuitenkin jäänyt äänen varaan. Viitasammakot ovat (kirjallisuuden mukaan) pienempiä ja teräväkuonoisempia. Varma tuntomerkki olisi takajalan sisimmän varpaan juuressa oleva metatarsaalikyhmy, joka on viitiksillä suuri ja selvästi erottuva, sammakoilla huomattavasti pienempi. Lajintunnistustarkoituksessakaan ei sammakoita sovi poimia käteen, sillä kaikki sammakkoeläinlajimme ovat rauhoitettuja eli niitä ei saa mennä häiritsemään pyydystämällä.

Eläimiä ei saisi inhimillistää. Mutta silti tämä viitasammakko näyttää vähän hölmistyneeltä.
Kuva: Lisse Tarnanen

Onneksi sammakkolajit on helppo erottaa äänestä: sammakon kurnutus kuulostaa aivan erilaiselta kuin viitasammakon ääni, joka muistuttaa vaimeaa pienen koiran haukkumista tai pullon pulputusta. Pilapiirtäjä Seppo Leinosella on aiheesta hauska kuva :-) Itse ääniä voi käydä vertailemassa viitasammakkosivuillamme.

Viimeviikkoisella museon Kuturetkellä Konttilan viitasammakot eivät olleet vielä täydessä vauhdissa. Tavallisilla sammakoilla sen sijaan oli ollut jo kovasti vipinää, mistä todisteena olivat lampien komeat kutumöykyt. Retkelle tuli yli 30 sammakoista ja muista kevään merkeistä innostunutta osallistujaa, mikä ilahdutti kovasti minua ja toista opasta, Marko Keloa. Kurnutusta tai pulputusta ei kuulunut, mutta sen sijaan näimme kolme sammakkoa loikkimassa pelto-ojien varsilla. Yksi niistä oli pieni ja teräväkuonoisen näköinen... mutta emme kuitenkaan uskaltautuneet antamaan varmaa lajinmääritystä.

Moni retkeläinen yllättyi kuullessaan, että sammakkoeläinlajien rauhoitus koskee myös kutua. Osa muisteli ottaneensa kutua kotiakvaarioon ja seuranneensa sammakonpoikasten kiehtovaa kehitystä. Olen minäkin sitä lapsena tehnyt. Nykyään se kuitenkin on rauhoitusmääräysten mukaan kiellettyä. Eli annetaan sammakonkudun jäädä paikoilleen ja seuraillaan poikasten muodonmuutosta luonnossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti