Seikkailijat pelastivat menninkäisten aarteen

Lauantaina 14.9. vietettiin Puijolla perinteisesti Geologian päivää. Tällä kertaa ohjelmassa oli pieni geologia-aiheinen näyttely Puijon tornissa huikeiden maisemien ympäröimänä ja lapsiperheille suunnattu seikkailuretki. Seikkailumuotoisen retken suunnittelu ja valmistelu oli uusi aluevaltaus "perinteisten" luontoretkiemme rinnalla.

Miksi juuri seikkailu? Koska halusimme kokeilla, onnistuisimmeko luomaan luontoelämyksen, jossa osallistujat - lapset- saisivat olla kokonaisvaltaisesti mukana. Seikkailukasvatuksen periaatteiden mukaisesti tällaisella retkellä lapset ovat pääosassa, ei retken opas. Lapsille annetaan mahdollisuus toimia aktiivisesti, tutustua luontoon eri aistein ja tehdä yhteistyötä toisten lasten kanssa. Tekeminen on lapselle luontainen tapa oppia uusia asioita toiminnan kautta.

Ennakkoilmoittautumisten perusteella kävi ilmi, että valtaosa retkeläisistä oli 4-6-vuotiaita lapsia vanhempineen. Muutamia isosiskoja ja -veljiä oli myös joukossa. Oli siis selvää, että tarinassa ja toteutuksessa mentiin pienimpien ehdolla. Niinpä sovelsin erään seikkailukasvatuskirjan esimerkkiretken Puijon oloihin, ja mielessäni syntyi tarina Puijon menninkäisten aarteesta.

Retkeläiset iästä riippumatta innostuivat heti aarteenetsintäseikkailusta. Tarkoitus oli etsiä vihjeiden perusteella reitti kadonneen aarteen luo ja voittaa se oveluudella takaisin menninkäisille. Välillä vihje ratkesi puulajien tunnistamisen avulla, toisinaan piti osata vähän suunnistaa, ja olipa matkan varrella kivilajien tunnistamisestakin apua. Seikkailuretkellä ei tietenkään kuljeta polkuja tai kävelyreittejä pitkin, mutta suurimpia hankaluuksia kiipeämisessä ja kapuamisessa taisi olla aikuisilla ;-)  Puijon metsä näytti parhaat puolensa - se sopi satumetsäympäristöksi erinomaisesti mahtavine ikikuusineen, vehreine sammalmattoineen ja jyhkeine lahopuineen.

Seikkailijat seuraavat johtolankaa kohti menninkäisten kadonnutta aarretta. Kuva: Satu Hietala (GTK)

Lapset olivat todella nokkelia vihjeiden ratkojia ja varsin taitavia metsässä liikkujia.  Vajaassa tunnissa reitti oli selvitetty loppuun asti, ja kun aarre oli löytynyt, tarvittiin hyvien hoksottimien lisäksi ripaus uskallusta. Miten päästäisiin Suuren Vartijan ohi? Eräs pienimmistä seikkailijoista otti rohkeasti tehtävän itselleen, ja niin saatiin menninkäisten aarre pelastettua. Kiitokseksi kukin seikkailija sai valita aarteesta pari kaunista kiveä itselleen.

Kadonnut aarre on löytynyt ja Suuri Vartija ohitettu onnistuneesti! Nyt on aika valita palkintojalokiviä. Kuva: Satu Hietala (GTK)

Palautteen perusteella seikkailu oli juuri sopivan mittainen ja mukavan haastava mutta ei liian pelottava. Itselleni jäi retkestä erittäin hyvä mieli - on hienoa, kun lapsille voi antaa sen kuvan, että he itse ohjaavat toimintaa ja opastavat toisiaan. Tarkka ennakkosuunnittelu ja järjestelyt takaavat, että reitti vaikuttaa yllätykselliseltä ja jännittävältä mutta on todellisuudessa täysin turvallinen. Toivon ja uskonkin, että seikkailu antoi osallistujille kauniin luontoelämyksen ja pienen itsetunnon kohotuksen - me onnistuimme yhdessä!