Luontoretket 2014 - mitä jäi käteen?

Museon retkikausi on tämän vuoden osalta lopussa, marraskuu kolkuttaa ovella. Nyt on hyvä hetki vetää villasukat jalkaan, kaataa kahvia kuppiin ja suunnata katse taaksepäin. Missä tulikaan käytyä? Mikä teema veti yleisöä magneetin tavoin ja mikä jäi pienen piirin retkeksi? Täytyykö kaikkien tapahtumien olla suuria ja mahtavia vai olisiko pienimuotoisuudellekin paikkansa?

Retkitoiminnan pohtiminen on hyvä aloittaa yhteenvedosta. Tänä vuonna retkiä järjestettiin seitsemän (suunnitelmissa oli kahdeksan, mutta hyönteisaiheinen retki jouduttiin huonon sään takia peruuttamaan). Tapahtumien ajankohdat sijoittuivat melko tasaisesti koko kaudelle; tosin elokuun lopulla oli Sieniviikkojen takia jonkinlainen tapahtumien suma.

27.4.   Muuttolintuja Keskimmäisellä     33 osallistujaa
22.5.   Lähiretki Särkiniemeen               60 osallistujaa
18.6.   Lasten seikkailuretki                   26 osallistujaa
15.7.   Jättipalsamit kuriin! -talkoot          6 osallistujaa
22.8.   Lepakkoretki                             68 osallistujaa
26.8.   Pörräävät pölyttäjät                    peruutettu
31.8.   Sienestyksen alkeet                    70 osallistujaa
20.9.   Vanhan metsän taikaa                 12 osallistujaa

Retkien ja osallistujien määrä on kasvanut hieman joka vuosi. Tänä vuonna osallistujien yhteismäärä oli 275. Ei huono luku, ei lainkaan! Eniten yleisöä vetivät historia- ja luontotietoa yhdistänyt Särkiniemen-retki, lepakoiden tarkkaileminen ja sieniretket. Aiempien vuosien suosikkeja ovat olleet geologiaretket ja vesihyönteisistä kertovat Ötökkäsafarit.

Aurinko laskee Puijon taakse. Lähes 70 retkeläistä on lähdössä
bongaamaan lepakoita Laura Niinimäen opastuksella.

Viimeisimpien vuosien aikana olen oppinut tuntemaan lähes kaikille retkille osallistuvia vakiokasvoja. Useimmiten retkeläisistä ehkä kolmannes on näitä retkien suurkuluttajia, suurempi osa ensikertalaisia tai satunnaisempia kävijöitä. En osaa sanoa, kummat ilahduttavat enemmän. Toisaalta on aina yhtä hienoa nähdä se ensimmäinen ihmetys: "En ole tajunnutkaan, että Kuopiossa on näin hienoja paikkoja!" Mutta vähintään yhtä hyvältä tuntuu se, että jotkut jäävät luontoretkikoukkuun ja lähtevät mukaan uudestaan ja uudestaan. Vakiokasvojen ansiosta retkivalikoiman ja opastuksen sisällön täytyy uudistua koko ajan - haluan, että jokaisella retkellä nähdään, kuullaan ja koetaan jotain uutta.

Joskus meillä keskustellaan, kannattaako pieniä noin 10 hengen tapahtumia järjestää. Viime vuosien tilastoja katsellessa huomaa, että pieniksi tapahtumiksi ovat jääneet "tavalliset" metsävaellukset, pienet perheretket, jättipalsamin poistotalkoot ja syyskauden retket. Tällä tehokkuutta ihannoivalla aikakaudella ei ole ihme, että pienimuotoisten tapahtumien mielekkyys kyseenalaistetaan.

Itse ajattelen, että suuri osallistujamäärä ei ole ainoa onnistumisen merkki. Yli 50 hengen retkillä on varsin todennäköistä, että kaikki osallistujat eivät kuule opastusta kunnolla. Opastuspisteillä joutuu väistämättä odottamaan pitkään ennen kuin viimeisetkin ovat päässet perille. Pienillä, 10-20 hengen retkillä opastuksen kulku ja ohjelma on paljon joustavampi, kun osallistujien toiveet pystytään ottamaan huomioon. Parhaimmillaan kaikki halukkaat pääsevät osallistumaan elävään, polveilevaan keskusteluun, joka avaa uusia näkökulmia jokaiselle.

Lasten seikkailuretkillä pieni osallistujamäärä on olennaista turvalliselle ja onnistuneelle retkelle.
Jokaista on pystyttävä tarvittaessa auttamaan ja tukemaan.
kuva: Päivi Asikainen

Vaikuttaakin siltä, että olemme onnistuneet puolivahingossa suunnittelemaan oikeanlaisen konseptin. Joka vuosi retkiohjelmasta täytyy löytyä yleisöä takuuvarmasti kiinnostavia aiheita, jotka madaltavat kynnystä lähteä luontoon. Mutta ihan yhtä tärkeää on valaista vähän tuntemattomampia aiheita ja tarjota mahdollisuus syvälliseen ja kiireettömään keskusteluun. Mitä hyötyä on käävistä ja muista lahottajasienistä? Miten luontoretkeily vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin? Millaista elämää voi löytyä keskeltä urbaania kivierämaata?