keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sitruunavästäräkki pesi Kuopiossa

Sitruunavästäräkki, koiras, Kuopion Riistavedellä 9.5.2015. Kuva: Ilkka Markkanen.










Vain kolme vuotta sitten virtavästäräkki löysi ensi kerran kodin Pohjois-Savosta. Maakunnan pesimälinnustoon lisättiin kuluvana kesänä jälleen uusi västäräkkilaji, kun sitruunavästäräkki (Motacilla citreola) pesi Kuopion Riistavedellä. Lintuharrastaja Ilkka Markkanen löysi 9.5. pesintään soveltuvalta rantaniityltä sitruunavästäräkkikoiraan. Itselläni oli mahdollisuus seurata tapahtumia paikalla löytöpäivästä lähtien. Kun koiras viihtyi varsin pienellä alueella useampia päiviä, pesintäaikeet olivat ilmeiset. Viikon päästä reviirille löysi tiensä myös naaras, 20.5. pariskunta aloitteli jo pesänrakennuspuuhia. Haudonta käynnistyi kesäkuun alkupuolella. Ensimmäiset poikaset kuoriutuivat juhannuspäivänä 20.6., ja poikaset lähtivät pesästä 6.7.
Sitruunavästäräkki on maamme uusimpia pesimälajeja, laji on leviämässä meille idästä. Suomen ensimmäinen sitruunavästäräkki havaittiin vuonna 1962, ja ensimmäinen sitruunavästäräkkipari pesi Porissa vuonna 1991. Laji on Suomessa edelleen harvinaisuus, nykykannaksi on arvioitu 5-30 pesivää paria.
Pohjois-Savossa sitruunavästäräkki on havaittu aiemmin vain seitsemän kertaa. Maakunnan ensimmäinen sitruunavästäräkki löytyi Siilinjärveltä kesäkuussa 1988. Nyt dokumentoitu pesintä on Pohjois-Savon ensimmäinen lajipuhdas sitruunavästäräkin pesintä. Pesintää osattiin tosin jo odottaa, sillä vuonna 2006 Siilinjärvellä todettiin sitruunavästäräkin ja keltavästäräkin risteymäpesintä. Tuolloin sitruunavästäräkkikoiras pariutui keltavästäräkkinaaraan kanssa.
Sitruunavästäräkin suosimia pesäpaikkoja ovat kosteat rantaniityt ja rantaluhdat. Laji on pesimäkantansa pienuuden vuoksi Suomessa uhanalainen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti