Lennokas museosyksy

Syksy on ollut aikamoista haipakkaa. Avasimme Kuopion museossa kaksi luonnontieteellistä näyttelyä, ja niiden valmistelussa vierähti kuukausi jos toinenkin melkoista vauhtia. Mutta valmista tuli, ja tätä kirjoittaessani näyttelyiden oheisohjelmatkin pyörivät jo täyttä häkää.

Lokakuussa alasaleihin pyrähti kokonainen lintuparvi. Tampereen museokeskus Vapriikin valmistama näyttely Lennossa valottaa lintujen elämää ja evoluutiota sekä lentämisen mysteeriä. Eikä näyttelyssä ole unohdettu lintuihin liittyviä tarinoita tai myyttejäkään.

Perusnäyttelyn strutsi halusi ehdottomasti osallistua Lennossa-näyttelyyn,
vaikka ei pysty lentämään. Onneksi museon vahvat miehet antavat mielellään kantoapua.

Munien asettelu on vakava paikka.

Vapiikissa esillä ollut Lennossa oli kokonaisuudessaan aivan liian suuri tiloihimme, ja niinpä näyttelystä lohkaistiin Kuopion museoon mahtuva osa. Plansseja lukuun ottamatta visualisointi on omaa käsialaamme, sillä kiertävään näyttelyyn ei kuulunut esineitä tai konservoituja eläimiä. Onneksi kokoelmissamme on varsin mukava valikoima lintuja, ja lisäksi näyttelyä varten lainattiin esineitä Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta. Lisäksi näyttelyyn teetettiin uusiakin rakenteita. Museovieraat pääsevät ihailemaan esimerkiksi eksoottisten lintujen upeanvärisiä sulkia tai kokeilemaan lintujen tarkkailemista melkein oikeasta lintutornista.

Kuopion museon lintutorni on ainutlaatuinen. Missä muualla voi nähdä yhdellä kertaa tuttuja savolaisia metsälintuja, Lapissa pesiviä haukkoja, harvinaisia merilintuja ja vieläpä erään afrikkalaisen jättiläislinnunkin?

Lennossa-näyttelyssä on hyvä harjoitella vaikkapa lintujen lajintunnistusta.
Tässä lapsiryhmää opastaa Risto Kerminen.

Lennossa on esillä tammikuun loppuun asti. Toinen vasta avattu näyttelymme on esillä reilusti pitempään, jopa ensi vuoden marraskuuhun asti. Veden viljaa esittelee lähes koko Kallaveden kalalajiston kirjon - suurimman osan lajeista sangen perusteellisesti. Näyttely on omaa tuotantoamme ja ensimmäinen näin laaja kala-aiheinen näyttely Kuopion museon historiassa! Käsikirjoittajana toimi amanuenssi Marko Kelo, iktyonomi itsekin, joten asiantuntemusta riittää.

Veden viljaa -näyttelyn yleisötapahtumat sijoittuvat ensi vuoden puolelle. Tiedossa on muun muassa kalajuttuja Eläinvartti-opastuksissa, kiinnostavia luentoja ja kalastusretkiä koko perheelle. Entä mitä tarkoittaakaan NightFish-tapahtuma... :-)

Erityinen retki Pölhönsaareen

Luonnontieteellisen museon syyskausi alkoi aivan erityisen retken merkeissä. Pölhönsaaren parkkipaikalle kokoontui eräänä syksyisenä iltapäivänä ryhmä näkö- ja kuulovammaisia osallistujia sekä useita avustajia, ja suunnitelmissa oli helppo mutta sitäkin elämyksellisempi lähiluontoretki. Tavoiteena oli patikoida Pölhönsaaren tulipaikalle evästämään ja tulistelemaan sekä tutustua mahdollisimman monen aistin avulla Kuopion rikkaaseen luontoon.

Opastusta suunnitellessa oli selvää, että mukaan tarvitaan tulkki, joka kääntää opastuksen viitotuksi puheeksi, ja sellaisia löytyikin Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Lisäksi halusin kokeilla äänentoistojärjestelmää, joka toimii myös ulkona opastettaessa. Sain kokeiltavakseni Suomen Kuurosokeilta seitsemän vastaanottimen järjestelmän, joka tuntui toimivan varsin hyvin sekä induktiosilmukalla että tavallisilla kuulokkeilla. Äänentoisto tuli tarpeeseen, sillä sattumalta Saaristokatua remontoitiin juuri Pölhönsaaren edustalla, ja taustamöykkä olisi haitannut opastusta huomattavasti.

Pölhönsaaren luontoretkellä koko opastus tulkattiin viitotuksi puheeksi.
Myös äänentoisto- tai oikeastaan kuuntelujärjestelmä oli käytössä koko ajan.
kuva: Anne-Mari Jaamalainen

Matkalla tulipaikalle pysähdyttiin tutustumaan esimerkiksi eri puulajeihin ja suomalaisiin luonnonmarjoihin.
kuva: Anne-Mari Jaamalainen

Kävelymatka tulipaikalle oli lyhyt mutta melko haastava. Kuopion maasto on tunnetusti jyrkkäpiirteistä, joten pidin patikointitahdin leppoisana. Pieniä pysähdyksiä tehtiin usein. Jokaisessa opastuspisteessä oli varsinaisen opastuksen lisäksi muistettava tarjota osallistujille niin kuuloon, näköön kuin tuntoaistiinkin perustuvia havaintoja - mikä tarkoitti valtaisaa määrää mukana kuljetettavaa materiaalia! Olin saanut lainaksi kokoelmista muutamia lintuja, joita osallistujat saivat varovasti tunnustella, ja lisäksi soitin niiden ääninäytteitä Linnut äänessä -kirjasta. Eikä muitakaan aisteja ollut unohdettu. Retken ajankohta osui sopivasti parhaaseen marja-aikaan, ja niinpä määräsin kaikille osallistujille cocktailin "pieniä punaisia ja sinisiä pillereitä" eli mustikoita, puolukoita ja vadelmia.
  

Retkipäivä oli lähes sateeton, ajoittain jopa aurinkoinen ja tyyni!
kuva: Anne-Mari Jaamalainen

Retken kohokohta on usein tulilla istuskelu ja makkaran paistaminen!
kuva: Anne-Mari Jaamalainen

Pölhonsaaren retki oli ensimmäinen varsinainen tapahtuma tänä keväänä alkaneen kaksivuotisen Esteettömiä museoelämyksiä -hankkeen puitteissa. Hankkeen tarkoituksena on parantaa museopalveluiden saavutettavuutta niin näyttelyiden, museo-opetuksen kuin verkkopalveluidenkin osalta. Ensimmäisessä vaiheessa tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat olleet Pohjois-Savon näkövammaiset, Kuopion Kuulo, Tukipilari ja Humanistisen ammattikorkeakoulun Kuopion yksikkö. Yhdessä tämän ihailtavan aktiivisen porukan kanssa suunnittelimme pitkään retken kestoa, kohdetta ja käytännön järjestelyjä. Yksin en olisi hoksannutkaan kaikkia tärkeitä yksityiskohtia.

Seuraavaksi suunnitellaan erityisiä oheistapahtumia syksyn ja talven näyttelyihin. Kuopion museo -rakennus ei tunnetusti ole todellakaan esteetön, mutta jotain voidaan toki tehdä jo ennen koko talon remonttia. Toissaviikolla avatun Lennossa-näyttelyn yhteyteen on suunniteltu niin viittomakielistä videoesittelyä, viitotuksi puheeksi tulkattua opastusta kuin näyttelytekstien tulostamista pistekirjoituksella. Pienin askelin kuljetaan kohti saavutettavampaa museota!

Lepakot on POP!

Loppukesällä Kuopion valtasi melkeinpä lepakkobuumi. Sanomalehdissä on ollut artikkeli jos toinenkin näistä oudoista yölentäjistä, ja aiheeseen liittyvältä keskustelulta ei ole voinut välttyä. Kaikki lepakot ovat tiukasti EU-direktiivin suojelemia, joten lepakkohavainnot voivat hyvinkin vaikuttaa maankäytön suunnitteluun.

Tarina alkoi elokuun alkupuolella, kun Savilahdessa havaittiin epätavallista lepakon kaikuluotausääntä. Erinomaisella lepakkodetektorilla varustautuneet tutkijat Samuel Hartikainen ja Markus Johansson saivat äänen tallennettua ja pääsivät perehtymään tarkemmin ääneen sekä siitä muunnettuun spektrogrammiin. Havainto viittaa vahvasti erittäin harvinaiseen lampisiippaan, eteläiseen lepakkolajiin, joka on havaittu Suomessa vain muutaman kerran.

Mahdollisen lampisiipan löytyminen innosti tutkijoita retkeilemään Savilahden tienoilla ahkerasti. Alueelta havaittiinkin runsaasti pohjanlepakoita ja vesisiippoja - ja vähän myöhemmin mitä todennäköisimmin toinen harvinaisuus, pikkulepakko. Ilmeisesti Neulaniemen, Savisaaren ja Niuvan seutu ovat nahkasiipien suosiossa - kenties iäkkäiden rosokaarnaisten puiden, kallionkolojen, luolien ja vanhojen rakennusten ansiosta. Lisäksi monet lepakot suuntaavat öisin järvenrantaan saalistamaan hyönteisiä.

Lepakkobuumiin pääsivät osalliseksi myös tämänvuotiset museon lepakkoretkeilijät. Opas Laura Niinimäki johdatti alkusyksyn pimenevässä illassa kolmikymmenpäisen porukan kohti Vuorilampea. Eikä retkikunta joutunut pettymään. Tuskin detektorit oli napsautettu parkkipaikalla päälle, kun ensimmäiset saalistussäksätykset täyttivät ilman. Lyhyellä kävelyllä Kolmisopenlammelta ja Vuorilammelle onnistuttiin havaitsemaan vesisiippoja, viiksi- tai isoviiksisiippoja ja lukuisia pohjanlepakoita. Vuorilammen tulipaikalla pysähdyttiin tunnelmalliselle yöpalalle ja päästiin seuraamaan taskulamppujen valossa vesisiippojen saalistusta lammen pinnan tuntumassa.

Yöllinen lepakkoretki on tunnelmallinen ja jännittävä elämys. Detektori avaa portin täysin uudenlaiseen maailmaan, ja asiantuntevan oppaan kertomukset kartoittavat lepakoiden elämää hieman syvemmältä. Toivon todellakin, että meneillään oleva lepakkobuumi ei heti ota laantuakseen, vaan innostus saa ihmiset sekä retkeilemään luonnossa että kantamaan huolta omasta lähiympäristöstään. Lepakoiden suosimat metsät ja rannat tarjoavat elinmahdollisuuksia lukuisille muillekin lajeille.

Pelätty nunna levittäyttyy yhä pohjoisemmaksi

Ajankohtaista hyönteismaailmassa

Viime vuosina Suomessa on runsastunut ja levittäytynyt kohti pohjoista havununnaperhonen, joka on aiemmin aiheuttanut suuria metsätuhoja Keski-Euroopassa ja Etelä-Ruotsissa. Suomessa laajoja tuhoja ei kuitenkaan ole toistaiseksi esiintynynyt. Vielä 1980-luvulla havununna oli harvinainen etelärannikon laji, mutta viime vuosina ja aivan viime päivinä aikuisia perhosia on tavattu Vaasa-Kuopio-Joensuu-linjalla saakka. Lajin levittäytyminen kohti pohjoista johtuu ensisijaisesti ilmaston lämpenemisestä.

Havununnalle ovat tyypillisiä runsaat massaesiintymät, jolloin miljoonat toukat voivat syödä neulasettomiksi valtavia metsäalueita. Tuhot ovat olleet pahimpia yhden puulajin istutuskuusikoissa ja -männiköissä, mutta ne on saatu vähitellen vähenemään palauttamalla metsät sekametsiköiksi.

Villakkaiden heimoon kuuluvan lajin suomenkielisen nimen alkuosa johtuu toukan pääravinnosta, havupuiden neulasista, loppuosa siipien mustavalkoisesta nunnan puvun värityksestä. Moniruokaisina toukille kelpaavat myös monien lehtipuiden ja varpujen lehdet.

Havununna (Lymantria monacha) päivälevolla. Kurt Kulac CC-BY-SA-3.0

Yöaktiivisen, 3-4 cm pituisen aikuisen perhosen voi tavata heinä-elokuussa myös päivälevolta puiden rungoilta tai seiniltä valojen houkuttelemina.

Retkipäivä: Tiilikkaan!

Tiilikkajärven kansallispuisto on mitä mainioin päiväretkikohde. Rautavaaran ja Sotkamon rajalla sijaitsevassa pikkuisessa puistossa merkittyjä reittejä on parikymmentä kilometriä, ja polut kulkevat helpossa harju- ja suomaastossa. Kosteimpiin kohtiin on rakennettu pitkospuut, joista iso osa on hiljattain uusittu. Merkityt reitit sijoittuvat Tiilikkajärven itäpuolelle ja järven keskellä kulkevalle harjulle, ja tällä kertaa valitsimme kohteeksi noin seitsemän kilometrin mittaisen Uiton kierron.

Ainoa merkitty ympyräreitti on puiston eteläosassa kulkeva Uiton kierto.
Pohjoisniemestä ei pääse harjua pitkin kuivin jaloin Sammakkotammelle.
kartta: Metsähallitus

Uiton kierto kulkee upeiden aapasoiden halki. Tähän aikaan vuodesta kämmekät kukkivat kauneimmillaan, ja niitä on helppo ihailla pitkospuilta. Hyttysten määrä oli sangen siedettävä: pienen tuulen puhallellessa jopa patikointi T-paidassa onnistui ilman turhia ininöitä.

Suolla reitti kulkee pitkospuita pitkin.

Kesäisin retkeilijän on helppo pysähtyä uimaan ja virkistäytymään ihanille luonnonhiekkarannoille. Niistä kuuluisin on Venäjänhiekka, jonne on rakennettu puiston suosituin leirintä- ja tulipaikka. Vaikka puisto on melko rauhallinen, saattaa Venäjänhiekalla kauniina päivänä olla muutakin porukkaa. Valitsemamme retkipäivä oli yksi tämän kesän harvoista sateettomista, jopa lähes aurinkoisista päivistä, ja niinpä jatkoimme suosiolla Kalmoniemen päähän rauhallisemmalle kahvittelupaikalle.

Silmä lepää Tiilikkajärvella...

Kahvitauolle osallistui myös sarvijaakko.

Paluumatka Sammakkotammelle kuljettiin hienoissa harjumaisemissa. Tiilikassa kannattaa kuitenkin muistaa välillä katsoa jalkoihinsa maisemien ihailun lomassa, sillä kansallispuistossa elää paljon kyitä. Tällä reissulla onnistuimme näkemään niistä yhden, harmaan sahalaitaisen koiraskäärmeen. Väistimme sitä kohteliaasti toiselle polulle. 

Sammakkojärven rannalla. Joko jatketaan eteenpäin? kysyy Tilhi.

Torjuntavoitto häämöttää

Vuosi sitten kirjoitin raivokkaasta yhden naisen sodasta, jonka julistin jättipalsameille. Asuinalueellani Julkulassa, tai oikeastaan viereisellä Länsi-Puijolla on järjestetty kaupungin, Metsähallituksen ja KLYYn yhteistyöllä palsaminpoistotalkoita jo useita vuosia, ja päätin viime kesänä jatkaa talkoilua omin päin. Ostin viikatteen ja annoin palaa.

Tänä vuonna sotaan liittyi pari muutakin suivaantunutta. Perustimme vapaamuotoisen Viikatemiehet-ryhmän, joka toivottavasti koituu jättipalsamien kohtaloksi ainakin yhdellä alueella. Ostimme kaupungin talkooavustuksen turvin muutaman viikatteen ja pari muuta työkalua lisää, ja hyökkäsimme kesäkuussa kasvustojen kimppuun uusin innoin.

Mitä puuttuu kuvasta? Tuhansia ja taas tuhansia jättipalsameita!
Reilussa tunnissa muutaman ihmisen voimin saa niitettyä aikamoisen alan.

Pari päivää sitten kuljin kriittiset silmät auki Länsi-Puijolla ja kartoitin pahimpia jättipalsamipaikkoja eilisiä Metsähallituksen, kaupungin ja KLYY:n yhteistalkoita varten. Ja uskottava se on. Jättipalsamit ovat todellakin vähentyneet! Viime- ja toissavuotisia läpitunkemattomia palsamikkoja ulkoiluteiden varsilla ei enää juuri näy, ja maastossa huomaa selvästi, missä on käyty niittämässä tai kitkemässä. Usean vuoden mittainen yhteistyö on ollut voimaa: kaupunki on raivannut ulkoilureittien varsia, yhteistalkoilla on poistettu luonnonsuojelualueita pahiten uhkaavia kasvustoja ja Viikatemiesten porukka on jatkanut työtä muualla Länsi-Puijolla. Toki tekemistä on edelleen, ei palsami kokonaan ole tästäkään kaupunginosasta hävinnyt, mutta konkreettinen tulos rohkaisee jatkamaan.

Yksi tämänvuotista torjuntatyötä helpottava tekijä on viileä sää. Yleensä jättipalsamin kukinta on heinäkuun puolessavälissä parhaimmillaan, tai kenties kasvi on jopa jo siemenkotavaiheessa. Tänä vuonna ensimmäiset kukat ovat avautuneet vasta nyt. Hyvää niitto- ja kitkemisaikaa on vielä jäljellä, joten työ jatkuu. Eikä tarkoitus ole jäädä laakereille lepäämään tulevaisuudessakaan. Hienokin tulos häviää muutamassa vuodessa, jos jättipalsamin annetaan vallata kasvupaikkansa uudelleen.

Torjuntavoitto häämöttää - nyt ei anneta periksi!

Sitruunavästäräkki pesi Kuopiossa

Sitruunavästäräkki, koiras, Kuopion Riistavedellä 9.5.2015. Kuva: Ilkka Markkanen.

Vain kolme vuotta sitten virtavästäräkki löysi ensi kerran kodin Pohjois-Savosta. Maakunnan pesimälinnustoon lisättiin kuluvana kesänä jälleen uusi västäräkkilaji, kun sitruunavästäräkki (Motacilla citreola) pesi Kuopion Riistavedellä. Lintuharrastaja Ilkka Markkanen löysi 9.5. pesintään soveltuvalta rantaniityltä sitruunavästäräkkikoiraan. Itselläni oli mahdollisuus seurata tapahtumia paikalla löytöpäivästä lähtien. Kun koiras viihtyi varsin pienellä alueella useampia päiviä, pesintäaikeet olivat ilmeiset. Viikon päästä reviirille löysi tiensä myös naaras, 20.5. pariskunta aloitteli jo pesänrakennuspuuhia. Haudonta käynnistyi kesäkuun alkupuolella. Ensimmäiset poikaset kuoriutuivat juhannuspäivänä 20.6., ja poikaset lähtivät pesästä 6.7.

Sitruunavästäräkki on maamme uusimpia pesimälajeja, laji on leviämässä meille idästä. Suomen ensimmäinen sitruunavästäräkki havaittiin vuonna 1962, ja ensimmäinen sitruunavästäräkkipari pesi Porissa vuonna 1991. Laji on Suomessa edelleen harvinaisuus, nykykannaksi on arvioitu 5-30 pesivää paria.

Pohjois-Savossa sitruunavästäräkki on havaittu aiemmin vain seitsemän kertaa. Maakunnan ensimmäinen sitruunavästäräkki löytyi Siilinjärveltä kesäkuussa 1988. Nyt dokumentoitu pesintä on Pohjois-Savon ensimmäinen lajipuhdas sitruunavästäräkin pesintä. Pesintää osattiin tosin jo odottaa, sillä vuonna 2006 Siilinjärvellä todettiin sitruunavästäräkin ja keltavästäräkin risteymäpesintä. Tuolloin sitruunavästäräkkikoiras pariutui keltavästäräkkinaaraan kanssa.

Sitruunavästäräkin suosimia pesäpaikkoja ovat kosteat rantaniityt ja rantaluhdat. Laji on pesimäkantansa pienuuden vuoksi Suomessa uhanalainen.