Jouluyön tekniikkaa

Jouluyön taikaa -näyttely saatiin ajoissa viime viilauksia vaille valmiiksi. Jokaista näyttelyä rakennettaessa ilmaantuu yllätyksiä, eikä niiltä vältytty nytkään. Revontuli-faktaosuuden viimeisteleminen vei melkoisesti aikaa, vaikka asialla oli meikäläistä valovuoden verran parempi ammattilainen. Tunnustan, etten ymmärrä tekniikasta mitään, ja flash-kamppailua seuratessani osakseni jäi sujuva kuunteleminen. Avu(ttomuude)stani huolimatta suomenkielinen versio saatiin valmiiksi, ja pian saadaan näytölle myös englanninkielinen käännös ulkomaisia museovieraita varten.

Tekniikkaa hyödynnettiin myös revontulisadun esittämisessä. Tarinasta ei tällä kertaa tehty seinäplanssia eikä vihkosta, vaan sen voi kuunnella näyttelytilassa lasten äänittämänä. Tulos on taatusti eläytyvämpi ja aidompi kuin se, että joku meistä aikuisista olisi lukenut sadun ääneen.

Lopuksi pieniä maistiaisia joulunäyttelystä ja revontulisadusta:

Satu alkaa, kun valkea jänis törmää suoraan
karhuperheen talvipesään revontulia paetessaan.

Tunturipöllöllä on varsin merkillinen
tarina revontulten synnystä.

Lopulta karhunpentu Ben huomaa mystisen Tuliketun.
Syntyvätkö revontulet sittenkin ketun kipinöivästä turkista?

Sinivuorten yö, siellä uuras työ...

... vaikka työ ei suinkaan ole vielä päättynyt. Luminen kumpare eläimineen on lähes valmis, ja vastakkaisen seinustan maisemaa päästiin aloittamaan. Tänään kokeiltiin myös revontulivideota valkokankaalle heijastettuna ja päätettiin yksimielisesti hyväksyä se.

Ilahduttavasti toimi myös kosketusnäyttö, jolla selaillaan revontulista kertovaa tietoaineistoa. Muutama kuva puuttuu vielä, mutta pääpiirteittäin suomenkielinen faktaosuus on valmis. Tässä vaiheessa näyttäisi siis siltä, että olemme hyvässä vaiheessa. Vaan paljon yllätyksiä saattaa vielä ilmaantua, on paras olla nuolaisematta ennen kuin tipahtaa...

Suurin osa eläimistä on sijoitettu paikoilleen ja lumityöt tehty.

Ankara neuvonpito meneillään. Neuvottelijoina Ben-karhu, Tulikettu ja Napakettu.

Jouko pääsi puunistutukseen.

Auts, korviin sattuu!!

Ei tätä työtä pysty tekemään ilman suojavarusteita. En ole koskaan kestänyt styroxin hankaamisesta syntyvää vinkunaa, se menee suoraan luihin ja ytimiin. Ja mitä muuta joulunäyttelyn lumimaiseman rakentaminen on kuin styroxlevyjen siirtelyä, leikkaamista, päällekkäin pinoamista ja uutta leikkaamista? Siedin ääntä tasan seitsemän minuuttia, kunnes päätin sännätä hakemaan helpotusta kadun toiselta puolelta. Joulun lähestymisen kunniaksi poimin itselleni apteekin valikoimasta kauniit, joulukuusen muotoiset korvatulpat.

Kärsimysnäytelmän ensimmäinen osa.

Jo alkoi elämä helpottaa ja Lyyti kirjoittaa. Ensimmäiset pohjatyöt saatiin tänään tehtyä tällä hetkellä lähinnä varastoa muistuttavaan näyttelytilaan. Takanurkkaan muutama pylväs, styroxia, ohuita vanerilevyjä ja lumikangasta - ja kas, korkea luminen töyräs oli rakenteiltaan valmis! Vastakkaiselle seinustalle hahmoteltiin karhunpentujen sekä Tuliketun paikat ja leikattiin styroxista toisen lumimaiseman pohja. Tuturipöllö ja pakoon lentävä riekko lehahtivat jo omille paikoilleen. Missäköhän ne loput lentävät riekot luuraavat, niitä on varmasti ollut varastossa enemmän kuin yksi...

Tältä parvihuone näyttää nyt sisältä...

... ja tältä se näyttää ulospäin 26.11. asti.

Kolmen näyttelyn loukussa

Loppuvuodesta näyttää tulevan varsin tiivis, sillä yhtä aikaa on valmisteilla kolme näyttelyä. Ajankohtaisin on Jouluyön taikaa -näyttely, jonka rakentaminen alkaa ensi viikolla. Benjamin-karhu pääsee hyvin ansaitulle lepotauolle, ja remmiin astuvat "pikkuveljet" Ben ja Min, jotka saavat kunnian olla joulunäyttelyn vetonauloja. Rakentamisvaiheesta kerron kuvien kera tarkemmin ensi tiistaista lähtien.

Joulun jälkeen museossa siirrytään aivan toisenlaiseen tunnelmaan. Suomalainen talvimetsämaisema vaihtuu Keski-Amerikan sademetsiin ja mangroverämeisiin, kun parvihuoneeseen rakennetaan valokuvanäyttely yhteistyössä hondurasilaisen Guaruma-järjestön kanssa. Tämän pienen ympäristökasvatusjärjestön tarkoituksena on auttaa Hondurasin syrjäseutujen nuoria löytämään uusia, kestävän kehityksen mukaisia elinkeinoja. Yksi toimintamuodoista on digikuvien ottaminen ammattivalokuvaajan opastuksella. Valokuvia on kertynyt Guaruman noin kymmenen toimintavuoden aikana melkoisesti, ja me täällä Kuopiossa valikoimme niistä parhaat Sademetsän lapset -nimiseen näyttelyyn. Näyttely on auki tammikuusta syyskuuhun.

Tämän näyttelyn suunnittelu on ollut aivan erityisen lähellä sydäntäni. Asuin Hondurasissa pienessä Las Mangasin kylässä ja työskentelin Guarumalla vapaaehtoisena 2006-2007. Vuoden aikana näin, miten paljon hyvin toimiva ruohonjuuritason kehitysyhteistyö voi muuttaa paikallisten ihmisten elämää. Jo silloin ajattelin, että lasten ottamia valokuvia tulisi ilman muuta esitellä laajemminkin. Mahdollisuus tähän aukesi muutamaa vuotta myöhemmin, kun tänä kesänä suunnittelimme vuoden 2011 näyttelykalenteria. Hienoa, että ideani hyväksyttiin!

Ensi vuoden suuritöisin näyttely aukeaa toukokuun lopulla. Aiheena on vaatimattomasti Savon maiseman historia viimeisten kahden ja puolen miljardin vuoden aikana :-) Näyttely tehdään yhteistyössä Geologisen tutkimuskeskuksen kanssa, joka viettää ensi vuonna 125-vuotisjuhlavuottaan. Käsikirjoitusta on valmisteltu pitkin syksyä, ja vuodenvaihteen jälkeen kääräistään hihat toden teolla.

Kolmen näyttelyn loukussa työskentely tarjoaa mukavasti vaihtelua ja haastetta. On hauskaa perehtyä vuoroin sademetsien ekologiaan, vuoroin mammuttiarojen kasviyhteisöihin. Välillä ovi käy tai puhelin soi, ja huomio on kiinnitettävä joulunäyttelyn valmisteluihin. Tilattiinkohan sitä tekolunta tarpeeksi?

Hyviä uutisia!

Työni väliaikaisena näyttelypäällikkönä jatkuu ensi vuoden kesäkuun loppuun asti. Se helpottaa ensi vuoden näyttelyiden suunnittelua ja muita töitä huomattavasti - kaikkea ei tarvitse yrittää rutistaa marraskuun aikana valmiiksi. Blogikirjoituksiakin on siis luvassa samaan tahtiin kuin aikaisemmin ainakin talven ja kevään ajan.

Twitter, Facebook, RSS, Flickr, YouTube...

Sosiaalisen median kanavia on nykyään hengästyttävän paljon. Museoliiton Tiedottajapäivillä 27.-28.10. pureuduttiin sosiaalisen median eli somen merkitykseen ja mahdollisuuksiin museotyön kannalta. Parhaimmillaan sosiaalinen media mahdollistaa esimerkiksi asiakkaiden hyvien ideoiden hyödyntämisen aidon vuorovaikutuksen merkeissä. Tiedonkulku suoraan asiakkaalle on nopeaa ja halpaa, ja sosiaalisen median kanavilla on helppo julkaista epävirallisempaa tietoa esimerkiksi museotyön taustoista ja muista "kulissientakaisista" asioista. Sitähän varten tämäkin blogi on perustettu.

Toisaalta, jotta arkitodellisuus ei virtuaaliviidakossa pääsisi unohtumaan, sosiaalisen median kanavat voivat olla myös uhkatekijä. Huonot kokemukset museoista voivat levitä keskustelupalstoilla kulovalkean tavoin. Yhtä hallitsematonta on virheellisen tiedon leviäminen, kun viestintää ei voi kontrolloida mitenkään.

Kynät sauhuten museoiden tiedottajat kirjaavat somen hyviä ja huonoja puolia.
Kuva: Janne Saavalainen

Maailmalla monet suuret museot ovat jo ennättäneet hyödyntää uusia vuorovaikutuksen keinoja asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. Esimerkiksi New Yorkin Metropolitan Museum of Art on mukana uskomattoman monella sosiaalisen median kanavalla. Museon kuulumisia voi seurata Twitterissä, Facebookissa sillä on yli 300 000 fania, Flickrin kuvapalvelimelta löytyy lukemattomia kansioita näyttelyistä, tapahtumista ja muusta museon toiminnasta, ja YouTubessakin museolla on oma kanavansa videoineen. Mielenkiintoisin sovellus on mielestäni My Met Museum -palvelu. Museovieras voi luoda itselleen omat tunnukset sivustolle ja koota lempiteoksistaan oman galleriansa. Palvelussa on myös kalenteri kiinnostavia tapahtumia varten, joista toimitetaan muistutuksia asiakkaan sähköpostiin tai puhelimeen.

Metropolitan Museum on tietenkin aivan eri kokoluokkaa kuin meidän piskuiset museomme. Mutta ehkäpä joitain käytäntöjä voisi soveltaa täälläkin. Esimerkiksi Facebookissa muutamat "fanimme" ovat intoutuneet esittämään ideoitaan seuraavien vuosien näyttelykalenteriin. Flickrissä puolestaan on tällä hetkellä vain asiakkaiden ottamia kuvia - mikä estäisi meitä lisäämästä sinne joitain omia pressikäyttöön tarkoitettuja kuvia? Ja kun esittelyvideo Kuopion museosta valmistuu, jokin pätkä siitä voitaisiin kenties julkaista YouTubessa. Ellei joku intoudu tekemään meistä esimerkiksi musiikkivideota Seurasaari Rapin tapaan...

Supersyysloma museossa

Tähän mennessä supersyysloma on ollut menestys. Päätimme, että tällä viikolla alle 18-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi museoon, ja tänään torstaina 21.10. maksutta pääsevät myös aikuiset. Jo maanantaina museon ovea koetteli lukuisia toiveikkaita museovieraita, vaikka maanantaisinhan museo on aina suljettu. Toissapäivänä eli ensimmäisenä lasten ilmaispäivänä kävijöitä klikattiin noin 500, eikä eilenkään kovin hiljaista ollut. Tätä kirjoittaessani museo on ollut tänään auki vasta parikymmentä minuuttia, ja vieraita on jo lähes sata!

Supersyysloman supertorstain ohjelmaan kuuluu näyttelyiden lisäksi lastentapahtumia. Klo 11.00 Vanha Herra Puijon Torni esittelee Tositarina-näyttelyn ja Kuopion muuttumisen vuosikymmenten saatossa erilaisten leikkien avulla. Klo 14.00 on eläinsatujen vuoro. Kokoonnumme karhuherra Benjaminin huoneeseen, jossa varustaudun jälleen Velhon puvulla ja kansansatukirjalla.

Oli hyvä, että saimme Benjaminin vuosi -näyttelyn etuajassa valmiiksi. Mesimarjan rivakan purkamisen ansiosta pääsimme rakentamaan näyttelyä jo tiistaina, ja eilen aamulla oli loppusiivouksen vuoro.

Benjamin on kirjoittanut päiväkirjaansa ahkerasti.
Sivuja kertyi aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn.

"Tekeekös se Jukka nyt tarpeeksi huolellista työtä?"
tuumii karhuherra Benjamin.

Kontion kertomukset ripustetaan kattoon...

... ja valmista tuli! Vai mitä, Benjamin?