Eläköön biodiversiteetti!

Tänään 22.5. vietetään kansainvälistä luonnon monimuotoisuuden päivää. Vaikka elämme pohjoisen karussa oloissa, on meidänkin luontomme hämmästyttävän monimuotoinen. Suomessa arvioidaan elävän noin 45 000 eliölajia, ja vain noin kolmasosa niistä tunnetaan edes jollain tasolla. Lukuisat lajit odottavat edelleen löytäjäänsä. Ei tiedetä, miten ne vaikuttavat ekosysteemien toimintaan tai miten ne ovat sopeutuneet ympäristöönsä. Tutkittavaa siis riittää moneksi ihmisiäksi!

piirros: Seppo Leinonen

Metsässä suurin osa elämästä jää ensinäkemältä huomaamatta. Maaperässä, katseiden ulottumattomissa möngertelee lukematon määrä hyppyhäntäisiä, punkkeja, änkyri- ja sukkulamatoja sekä lieroja. Monet niistä tekevät korvaamattoman arvokasta hajottamistyötä - ilman niitä metsät hukkuisivat "siihen ihteensä".

Vähintään yhtä merkittävä rooli on maanalaisella seitinohuella sienirihmastolla, jota löytyy kilometri- ja tonnikaupalla jokaiselta metsähehtaarilta. Rihmasto kietoutuu yhteen puiden ja monen muun metsäkasvin juurten kanssa ja auttaa kasveja veden ja ravinteiden hankinnassa. Vastalahjaksi sieni imee kasvilta ravinnokseen sokeria. Ilman sienirihmastoja metsät olisivat tyystin toisenlaisia. Moni kasvi ei yksinkertaisesti pärjäisi, jos sienikumppanit yhtäkkiä katoaisivat. 

Entä montako sammal- tai jäkälälajia kasvaa yhdellä ainoalla kivellä? Tehokkaalla suurennuslasilla jopa yksittäisestä sammalversosta voi avautua kokonaan uusi maailma: on olemassa pienenpieniä mikrosieniä, jotka kasvavat sammalen tai jäkälän päällä. Pienimmät niistä näkyvät vain mikroskoopilla; niiden itiöemä mahtuisi pikkuruisen siitepölyhiukkasen sisään.

Omassa kotimetsässä tai takapihalla voi siis tehdä huikean tutkimusmatkan monimuotoisuuteen. Riittää, kun katsoo ympäristöään uusin silmin.

Kaislikossa pulisee

Viitasammakoilla on nyt kovasti kevättä rinnassa! Muutama päivä sitten retkeilin Kuopion Neulaniemessä ja kuulin pulputusta paristakin paikasta. Toissapäivänä kävelin Niuvan rantatiellä, ja kuulin sielläkin yllätyksekseni pulinaa! Olen kulkenut paikan ohi lähes päivittäin - tosin pyörällä, joten vaimea pulputus jää helposti kuulematta.

Yritin varovasti hiipiä lähemmäs, mutta pulisijat pysyivät piilossa. Toisaalta viitasammakkoa on ulkonäön perusteella vaikea erottaa tavallisesta sammakosta, joten lajinmääritys olisi kuitenkin jäänyt äänen varaan. Viitasammakot ovat (kirjallisuuden mukaan) pienempiä ja teräväkuonoisempia. Varma tuntomerkki olisi takajalan sisimmän varpaan juuressa oleva metatarsaalikyhmy, joka on viitiksillä suuri ja selvästi erottuva, sammakoilla huomattavasti pienempi. Lajintunnistustarkoituksessakaan ei sammakoita sovi poimia käteen, sillä kaikki sammakkoeläinlajimme ovat rauhoitettuja eli niitä ei saa mennä häiritsemään pyydystämällä.

Eläimiä ei saisi inhimillistää. Mutta silti tämä viitasammakko näyttää vähän hölmistyneeltä.

Kuva: Lisse Tarnanen

Onneksi sammakkolajit on helppo erottaa äänestä: sammakon kurnutus kuulostaa aivan erilaiselta kuin viitasammakon ääni, joka muistuttaa vaimeaa pienen koiran haukkumista tai pullon pulputusta. Pilapiirtäjä Seppo Leinosella on aiheesta hauska kuva :-) Itse ääniä voi käydä vertailemassa viitasammakkosivuillamme.

Viimeviikkoisella museon Kuturetkellä Konttilan viitasammakot eivät olleet vielä täydessä vauhdissa. Tavallisilla sammakoilla sen sijaan oli ollut jo kovasti vipinää, mistä todisteena olivat lampien komeat kutumöykyt. Retkelle tuli yli 30 sammakoista ja muista kevään merkeistä innostunutta osallistujaa, mikä ilahdutti kovasti minua ja toista opasta, Marko Keloa. Kurnutusta tai pulputusta ei kuulunut, mutta sen sijaan näimme kolme sammakkoa loikkimassa pelto-ojien varsilla. Yksi niistä oli pieni ja teräväkuonoisen näköinen... mutta emme kuitenkaan uskaltautuneet antamaan varmaa lajinmääritystä.

Moni retkeläinen yllättyi kuullessaan, että sammakkoeläinlajien rauhoitus koskee myös kutua. Osa muisteli ottaneensa kutua kotiakvaarioon ja seuranneensa sammakonpoikasten kiehtovaa kehitystä. Olen minäkin sitä lapsena tehnyt. Nykyään se kuitenkin on rauhoitusmääräysten mukaan kiellettyä. Eli annetaan sammakonkudun jäädä paikoilleen ja seuraillaan poikasten muodonmuutosta luonnossa!

Harppauksin kohti kesää

Näinä päivinä pitää kiirettä, jos mielii pysytellä kevään rytmissä mukana.

Leskenlehden (Tussilago farfara) kukinnot tulivat ja melkein menivät jo.

 Vasta saatiin nakattua äitienpäivänä maljakossa nuupahtaneet valkovuokot (kellä niitä on) kompostiin. Myös tienpientareiden keltaisille leskenlehdille, joita veljeni kanssa taisimme kerätä äitiä ilahduttaaksemme, on käymässä samoin. Kesää kohti mennään nyt vauhdilla: juuri äitienpäivä, J. V. Snellmanin päivä ja suomalaisuuden päivä värjäsi vastarannan koivikon hennon vihertäväksi myös kesäkonnuillani, missä poikkesin toteamassa kevään edistyneen kutakuinkin normaaliin tapaan.

Itäisin kanervakasvisuvuistamme, jo Ruotsissa hyvin harvinainen vaivero (Chamaedaphne calyculata) viihtyy mäntyä kasvavilla rantarämeillä ja aloittaa kukintansa toukokuussa.

Kevätpiipot ja rannan vaiverot kukkivat jo täyttä päätä, ja samalla rannalla kalalokkipari suunnittelee perheenlisäystä. Laiturin viereisellä rantakivellä odotti täydellinen, kunnostettu pesämalja tuttuun tapaan. Sunnuntai-iltana 12.5. maljaan tehtiin ensimmäinen muna. Keväisen illan äänimaisemaan kuului teeren soidin, käen kukunta, laulurastaan jutustelu, sammakoiden ja viitasammakoiden uhkea kuoro, kahden härkälintuparin mylvintä ja kuikan iltahuuto. 

Kaupungissa vaahterat ovat juuri puhkeamassa kukkaan. Pohjoissavolaisten lehtojen tyyppilajit kielo ja käenkaali availevat pian nuppujaan. Nyt kannattaa kulkea silmät, korvat ja mieli avoimina kevään ihanuudelle ja elämänvoimalle!

Kalalokkiparin yhteistyö sujuu saumattomasti noin kuukauden kestävän haudontaurakan aikana. Molemmat emot hautovat vuorotellen kolmea munaa.

Tornien taistoa AMERIKKALAISITTAIN

Vuosi oli taasen vierähtänyt ja oli valtakunnallisen tornien taiston sekä paekallisen tornien taeston aika. Taistot kisattiin toukokuun neljäs päivä kuluvaa vuotta.

Kisan tarkoituksena on havaita ja TUNNISTAA mahdollisimman monta lintulajia klo 5-13 välisenä aikana.

Nykyisellä joukkueellamme olimme kisanneet Maaningan Patalahden vanhassa tornissa jo useamman vuoden ja kokeneet voittoja sekä muitakin palkintosijoja, erilaisia luontoäidin tarjoamia sääolosuhteita sekä tietysti mahtavia lintuhavaintoja.

Tällä kertaa ajatuksena oli testata uutta tornivaihtoehtoa ja pienen suunnittelun jälkeen kapteenimme johdolla valitsimme kisapaikaksemme Keiteleen Hetejärven Saunaniemen tornin.

Aamulla herätys oli niin sanotusti ennen ylösnousua, eli klo 2.00. Haukottelun, aamutoimien ja eväiden valmistuksen jälkeen kello olikin jo vierähtänyt tunnin eteenpäin ja oli aika lähteä reilun tunnin kestävälle ajomatkalle.

Matka sujui leppoisasti, mutta perille päästyämme ja tietenkin edellispäivän säätä katsottuamme oli sanomattakin selvää, että kisasta tulisi sään puolesta vähintäänkin haasteellinen. Tuuli oli navakkaa ja sadetta oli luvassa niin räntä-, kuin vesisadetta ja tietenkin vaakatasoisena. Tämä oli kisahistoriamme ehdottomasti huonoin sää, että pitikin lähteä juuri tänne…

Tornissa ennen kisan alkamista lintutilannetta kartoittaessamme oli selvää, että ainoat linturyhmät, jotka todellakin hoitaisimme olisivat vesilinnut ja kahlaajat, sillä ympäröivä seutu, niin maalla kuin ilmassa, oli hyvinkin vesipitoista.

Lihakset väristen (lainaus eräältä museomestarilta) ja hampaat kalisten odotimme kisan alkua, joka oli enää vain muutaman minuutin päässä. Tästä päivästä tulisi haastava.

Ja sitten se kuului – kello on 5.00, kisa alkakoon.

Muutaman minuutin aluetta selailtuamme ja lajeja huudettuamme kaukoputken näkökenttään sattui tukkasotkien seurassa uiskennellut huomiota herättävän näköinen vesilintu, josta sain pienen kakistelun, kurkunselvittelyn ja ehkäpä muutaman voimasanan jälkeen huudettua, jotta A-A-Amerikantukkasotka.

Tätä hetkeä seurasi lyhyehkö onnittelu, kättely sekä hihkumishetki, minkä jälkeen varmistimme vielä linnun pukutuntomerkeistä ja habituksesta ettei kyseessä ole minkäänasteinen risteymä.

Amerikantukkasotka (Aythya collaris) havaittiin Pohjois-Savossa ensimmäistä kertaa.

Amerikantukkasotkan luontainen esiintymisalue kattaa Kanadan ja Yhdysvallat, sekä osin Etelä-Amerikan pohjoisosia. Saattaa tosin harhautua muuttomatkoillaan Euroopan puolelle, jopa Keiteleelle.

Lintu oli paikalla vielä illalla klo 21.00 edelleen ruokailemassa tukkasotkien kera, mutta seuraavana päivänä linnusta ei enää näkynyt merkkiäkään. Löytynee varmastikin jonkun toisen harrastajan toimesta uudelleen, mene ja tiedä, go and know, it`s how we like to say it in America…

Kirjoitti Marko Kelo

Kuuden päivän kevät eli keltavästäräkistä vähäsen, räystäspääskystä ei päivääkään!

Kevät on hauska. Ensin raakasti myöhässä pari viikkoa ja sitten kiritään parissa päivässä rinnalle ja osittain ohikin. Terminen kevät tuli ja taisi yllättää monen lintuharrastajankin, vaikka tiedettiinhän sitä odottaa. Kuopiossa tiistaina 16.4. iltapäivällä lämmintä varoittamatta +13 astetta. Lumet sulivat ja haihtuivat vajaassa viikossa paikoin yli puoli metriä! Aikamoista! Virallinen lukema Kuopion Savilahden mittauspisteessä taisi olla -40 cm neljässä-viidessä vuorokaudessa.

Kevät näkyy, kuuluu ja tuntuu. Sitruunaperhosia ja tyttöperhosia havaittiin monin paikoin 16.4. ja samana päivänä pörräsivät näkösälle myös ensimmäiset kimalaiskuningattaret. Linnuilla on tietenkin täysi rähinä päällä! Säätutkissa kerrotaan havaitun voimakasta muuttoa sekä yöllä että päivällä 15.-18.4. On arveltu, että yli miljoona yksilöä saapui silloin meren yli Suomeen. Savossa esim. töyhtöhyypillä oli poikkeuksellisen vilkas muuttopäivä 16.4. ja naurulokitkin saapuivat kuin tyhjästä: 17.4. havaittiin sekä Kuopiossa että Iisalmessa jo yli 500 yksilöä.

Lintujen muutolle ihanteellinen eteläinen virtaus toi meille myös pari ennätysvarhaista kesän tunnustelijaa. Keltavästäräkki havaittiin Siilinjärvellä jo 17.4. Se oli samalla vuoden ensimmäinen havainto koko maasta! Räystäspääsky löytyi eilen 18.4. Rautalammilta! Nämä molemmat kesäntuojat ovat kevään verkkainen eteneminen huomioiden kyllä aikamoisia yllätyksiä.

Lintujen muuton nopealle edistymiselle suotuisat säät jatkuvat näillä näkymin viikonloppuna. Erityisesti sunnuntai voi olla hyvä muuttopäivä kurjelle, laulujoutsenelle, metsähanhelle ja haukoille. Peiponkin pääjoukot saapunevat tiistaihin mennessä.

Kevään merkkejä museossa ja muualla

Tänään kuulin ensimmäiset peipot ja punakylkirastaat aamulenkilläni Kuopion Julkulan rantametsässä! Lumi oli sulanut lähes olemattomiin, vaikka vielä eilen koirani sukeltelivat hangessa mahaansa myöten. Kevät on edennyt valtavan harppauksen vajaassa viikossa. Joka vuosi tämä vaihe jaksaa ilahduttaa ja hämmästyttää yhtä paljon. Päivittäin luonnossa tapahtuu jotain uutta: muuttolinnut palaavat, kasvit uskaltautuvat viheriöimään ja purot aukovat uusia uomia.

Luontohavaintojen lisäksi omassa elämässäni varma kevään merkki on näyttelyiden vaihtuminen museossa. Ainakin näiden muutaman työvuoden aikana juuri huhti-toukokuun vaihde on kiireistä. Viikko sitten vilkuttelimme näkemiit liito-oraville ja pakkasimme Papanamaan kartan matkaamaan koti Villa Elfvikiä, jossa se on esillä 1.5.-16.6. Espoolaisille näyttelymme aihe on vähintään yhtä ajankohtainen kuin kuopiolaisille. Tutkija Sanna Mäkeläinen seuraa tänä kesänä Espoossa radiopannoitettuja liito-oravia samaan tapaan kuin viime vuosina täällä Kuopiossa, ja cityliitureiden liikkeitä pääsee tarkastelemaan myös näyttelyssä. Tutkimuksen kunniaksi muutaman päiväkodin lapset pääsivät keksimään nimet pannoitetuille harmaaturkeille, ja näinpä tänä kesänä päästään seuraamaan mm. Roopen ja Pörrin elämää.

Ottavatkohan etelärannikon liito-oravat yhtä lunkisti pannoitustilanteen kuin lupsakat savolaisliiturit? kuva: Pauliina Järvinen

Meillä söpöt pörröturkit vaihtuivat hieman erilaisiin eläimiin. Harva huokailee ihastuksesta tavatessaan luonnossa rupikonnan tai kyykäärmeen, mutta ehkäpä taitavat lähikuvat avaavat otusten elämään uudenlaisen näkökulman? Näin toivovat ainakin pääkaupunkiseudulla asuvat luontokuvaajat Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva. He kulkivat ympäri Suomea vuosikausia maamme sammakkoeläimiä ja matelijoita kuvaten, ja työn tuloksista syntyi näyttely nimeltä Tunsitko? Tiesitkö? 

Tunsitko? Tiesitkö? on kiertänyt jo monessa paikassa, ja nyt se on esillä Kuopion museossa. Onneksemme saimme näyttelyn Kuopioon lähes puoleksi vuodeksi, jolloin mahdollisimman moni ehtii ihailla Lissen ja Jarmon kuvia. Päätimme lisätä näyttelyyn muutaman esimerkkilajin myös omista kokoelmistamme. Kaikki eivät ole nähneet edes kyytä luonnossa, niin yleisiä kuin ne ovatkin, ja valokuvista on vaikea arvioida esimerkiksi eläimen kokoa. Ehkä jotkut yllättyvät siitä, että kyy ei olekaan boan kokoinen ja käsivarren paksuinen. Melko pieneksihän se jää, mutta kunnioituksensa silti ansaitsee.

Jarmo Latvan kuvassa näkyy kyyn vaikuttava profiili ja rubiininpunaisten silmien tiukka katse.

Lisämaustetta näyttelyyn tuo eri sammakkolajien ja rupikonnien äänten kuuntelumahdollisuus. Viitasammakon ääni on kaukana tavallisen sammakon kurnutuksesta - se muistuttaa ennemmin pienen koiran haukkumista. (Tosin minun pienellä koirallani on ärsyttävän paljon kimeämpi ja kovempi ääni...) Turun seudulla vieraslajina elävää mölysammakkoa en ole kuullut luonnossa, ja toivottavasti en sitä täälläpäin kuulekaan.

Toivottavasti näyttelyn kurnutuspiste innostaa museovieraita kulkemaan luonnossakin korvat auki! Vappuna nimittäin aloitamme viitasammakoiden havaintojen keruun. Lajin tunnistaa helpoiten äänen perusteella, ja toukokuun alkupuolelta lähtien tätä pulputtavaa ääntä voi kuulla rehevien lammikoiden lähellä. On mielenkiintoista nähdä, mistäpäin Pohjois-Savoa äänihavaintoja alkaa kertyä!

Viitasammakko filosofoi Lisse Tarnasen kuvassa.

 Yksi (lähes) takuuvarma viitasammakkopaikka on Puijon Konttila, ja sinne järjestämmekin "Kuturetken" tiistaina 7.5. klo 17.30. Toivottavasti säät suosivat ja kevät etenee niin reippaasti, että viitikset pulputtelevat silloin innokkaasti. Vaikka on meillä oppailla muutamia muitakin ideoita takataskussa, jos sammakot osoittautuvat ujoiksi juuri retki-iltana...

Vaivalloiset vieraslajit

Yksi Laivaeläimet-näyttelyn teemoista on vieraslajien vaikutus ekosysteemeihin. Näyttelyssä keskitytään enimmäkseen Itämerellä tavattaviin vieraslajeihin petovesikirpusta merirokkoon, ja mehän päätimme nostaa lisäksi esille Kallavedelle asti päätyneen eksoottisen vieraslajin, villasaksiravun. Mutta täällä Kuopiossa ja Pohjois-Savossa vieraslajiongelma kiteytyy hieman toisenlaisiin lajeihin, joihin tutustuttiin eilisellä Jättiputki ja täplärapu -asiantuntijaluennolla.

Ihmisen tahallisesti tai tahattomasti levittämät vieraslajit ovat yllättävän suuri ympäristöuhka. Toinen luennoitsijamme, Metsähallituksen suojelubiologi Maaret Väänänen kertoi vieraslajien olevan toiseksi suurin syy alkuperäisten lajien uhanalaistumiseen heti elinympäristöjen tuhoutumisen jälkeen. Sitäpä en tiennytkään! Seurausten vakavuus riippuu tietenkin lajista ja sen kyvystä sopeutua uusiin elinympäristöihin. Haitallisista haitallisimpiin lajeihin on Suomessa luokiteltu jättiputki, kurtturuusu, minkki, rapurutto, koloradonkuoriainen ja espanjansiruetana. Meillä Kuopiossa ikävimpiin kasvimaailman tulokkaisiin kuuluvat jättiputken lisäksi  jättipalsami, lupiini ja terttuselja. 

 Puutarhoista voi karata vaarallisia kasveja. 

piirrokset: Seppo Leinonen

 Kun vieraslaji on onnistunut levittäytymään luontoon, sitä voi olla vaikea hävittää - ja siitä on kokemusta itsellänikin. Julistin edellisellä asuinpaikallani, Kuopion Inkilänmäellä sodan jättipalsameita vastaan. Kolmessa vuodessa sain hävitettyä lähimetsikköni palsamit koiranulkoilutuksen lomassa. Mutta yhden naisen ristiretkeni oli vain pisara meressä. Paljon hankalampi vastustaja jäi vaanimaan metsikön siimekseen. Jättiputkien torjumiseen tarvitaan monta vuotta kestävää määrätietoista kitkemistä, myrkyttämistä tai muovin alle tukahduttamista.

Järein konstein jättiputketkin saattavat siis taipua. Paljon hankalampia ovat vesistöjen vieraslajit, joista kertoi tulisieluinen jokiravun puolustaja, Itä-Suomen yliopiston rapubiologi Japo Jussila. Maailmanlaajuisesti yksi pahimmista vieraslajeista on rapurutto, Pohjois-Amerikasta peräisin oleva sienitauti. Ruttoa kantavat ravut salamatkustivat laivojen painolastivesissä Italiaan 1850-luvulla ja levisivät sieltä muutamassa kymmenessä vuodessa ympäri Eurooppaa, myös Suomeen. Eurooppalaiset ravut eivät kestäneet tautia, ja koko mantereella rapukannat romahtivat. 1960-luvulla Suomessa päätettiin istuttaa vesiin ruttoa paremmin kestävää pohjoisamerikkalaista täplärapua. Varomattomat istutukset pahensivat kotoisten jokirapujemme ahdinkoa, sillä täpläravut kantavat mukanaan vielä vaarallisempaa rapuruton muotoa. Täpläsakset ovat myös jokirapuja aggressiivisempia ja voimakkaampia, joten ne pystyvät ajamaan suomalaiset serkkunsa parhailta ruoka- ja lisääntymispaikoilta.

Täplärapu sumpussa. 

kuva: Japo Jussila

Rapuruton ja täplärapujen hävittäminen kokonaan on käytännössä mahdotonta. Jokiravun suojelemiseksi voidaan vain pidättäytyä uusista täplärapuistutuksista. Japo Jussilan tärkeimpiä tehtäviä onkin vesialueiden omistajien valistaminen.

Entä mitä tavallinen kansalainen voi tehdä vieraslajien torjumiseksi? Paljonkin. Kuka tahansa voi opetella tuntemaan haitallisimmat vieraslajit (ne ovat helppoja!), ja kaikki luonnosta tehdyt havainnot kannattaa ilmoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon havaintoilmoitin-palveluun. Vieraslajien torjuntatalkoita järjestetään monin paikoin, ja niihin osallistuminen on helppoa ja hauskaakin. Kuopiossa kitketään tänä kesänä jättipalsameita ainakin 17.7. Neulamäessä ja 18.7. Päivärannassa. Talkootiedot löytyvät pian ilmestyvästä Kuopion kaupungin retkiesitteestä, ja toki niistä tiedotetaan sanomalehtien menovinkkipalstoilla sekä Kuopion museon & Kuopion luonnontieteellisen museon kotisivuilla.

Joten kääräistäänpä hihat ja ryhdytään toimeen!