torstai 14. heinäkuuta 2011

Lusto - palasia metsästä

Näin kesällä, kun toimistossa on hiljaista, on mitä mainioin tilaisuus käydä katsomassa muiden museoiden näyttelyitä. Tällä kertaa suuntasimme Punkaharjun metsämuseo Lustoon museomestari Petterin ja lähetti Jyrin kanssa. Kävin Lustossa viimeksi vuonna 2002, mutta käynti ei ilmeisesti tehnyt mitenkään järisyttävää vaikutusta, sillä en muistanut paikasta juuri mitään.

Lusto on kotisivujensa mukaan "metsäkulttuurin valtakunnallinen erikoismuseo". Moniosaisessa perusnäyttelyssä käsitellään lähinnä metsätalouden kehittymistä 1800-luvulta nykyisyyteen. Tänä päivänä on vaikea muistaa, että vain viitisenkymmentä vuotta sitten metsätyöt tehtiin enimmäkseen hevosten ja miesten voimin, koneellinen korjuu on paljon nuorempaa perua. Hevosten käyttö ja hoito olikin saanut näyttelyssä paljon tilaa, aivan ansaitusti. Enpä tiennytkään, että suomenhevoset pystyvät vetämään käsittämättömiä 30 tonnin - siis yli 30 000 kilon!!!- taakkoja hyvin jäädytetyillä savottateillä. Siinä on hevosvoimaa kerrakseen.

Näyttelyyn oli rakennettu toinen toistaan hienompia pienoismalleja.

Interaktiivisuutta: Jyri testaa maailman metsävarojen kehitystä.

Konehallissa pääsi jopa kokeilemaan ihan aitoa metsäkonetta!!
Joku valistuneempi voisi kertoa, mikä tämän koneen nimi on...


Perusnäyttelyn lisäksi Lustossa on esillä useita vaihtuvia näyttelyitä, joiden aiheet vaihtelevat tänä kesänä ikoneista ikimetsien henkiin ja metsäkirjoista moderniin luonnonsuojeluun. Museossa oli siis lukuisia erilaisia aiheita koskevia osioita. Ja tässä lustolaiset ovat mielestäni menneet hieman metsään. Sekä perusnäyttelyssä että vaihtuvissa näyttelyissä on valtavasti kiinnostavia yksityiskohtia, mutta näyttelyiden kokonaisuus jäi vähän sekavaksi. Kävijän on vaikea löytää perusnäyttelyn punaista lankaa, jos keskellä perusnäyttelyä onkin yhtäkkiä jotain aivan muuta. Epäselväksi jäi myös se, mistä kohtaa näyttelyä olisi kannattanut lähteä kiertämään ja miksi.

Omatoimisen tutustumisen jälkeen lähdimme opastetulle kierrokselle - miten näyttelyitä avataan oppaan avulla? Kolmen vartin kierroksella ehdittiin käydä läpi osa vaihtuvista näyttelyistä ja palanen perusnäyttelyäkin. Miellyttävästi ja selkeästi esitti nuori opas asiansa, mutta hänkään ei pystynyt punomaan yhteen irrallisia osioita. Harmin paikka.

Paljon oli silti Luston näyttelyissä hyvääkin. Ja ehdoton kohokohta oli Hiljaisuuden huone, virtuaalinen luontoelämys. Muusta näyttelytilasta erotettu huone on mukavan hämärä, viileä ja äänieristyksen ansiosta hiljainenkin, asiaankuuluvia luonnonääniä lukuunottamatta. Seinällä on upea, yli 20-metrinen kuva syksyisestä metsälammesta. Kuvassa liikkuu animaatioita: joutsenet nousevat siivilleen, perhonen lepattelee rantakivillä, vedestä sukeltaa norppa.

Hiljaisuuden huone rakennettiin alunperin Hannoverin maailmannäyttelyn Suomen-paviljonkiin. Voin kuvitella, miten ihanalta tuntui vetäytyä tällaiseen viileään hiljaisuuden keitaaseen meluisalta näyttelyalueelta. Kuulemma huone oli niin suosittu, että järjestäjien piti rajoittaa huoneessa istuskelua ja hätistellä viivyttelijöitä pois, jotta kaikki ennättäisivät edes piipahtaa ihailemassa virtuaaliluontoa.

Tällaisia kokonaisvaltaisia elämyksiä toivoisi kokevansa useammin. Teki vaikutuksen.

2 kommenttia:

MerjaN kirjoitti...

Samat kokemukset minullakin oli tämän kesän vierailusta Lustosta. Paljon kivaa mutta muutama näyttely ja neliö vähemmän olisi riittänyt. Vaikka pakkoko sitä on koko museota kiertää. Hiljaisuuden huone oli ehdottomasti paras.

Mari Wikholm kirjoitti...

Sinäpä sen sanoit: pakkoko on ahnehtia kaikkea kerralla. Mutta jos tila ja näyttelykokonaisuudet olisivat helpommin hahmotettavissa, olisi myös helpompi eritellä, mitä katsoisi ensimmäisellä kerralla ja mitä voisi jättää seuraavaan vierailuun.

Lähetä kommentti