tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mustaleppälintu Tuusniemellä, merimetso Maaningalla

Merimetso (Phalacrocorax carbo), Maaninka Mustavirta 16.4.2012. Kuva: Ilkka Markkanen.
Kevät etenee, tosin enimmäkseen strategialla kaksi askelta eteen, yksi taakse. Ensimmäiset leskenlehdet ovat ilmestyneet teiden pientareille. Itse seurasin nokkosperhosen urhoollista ensilepatusta hankien keskellä 7.4. Maaningalla ja tyttöperhosen kevään alkua Siilinjärvellä 12.4.
Lintujen kevätmuutto edistyy hitaasti mutta sittenkin kai harkiten ja tarkoituksenmukaisesti. Viime viikolla lintukevät harppasi lämpimän kaakkoistuulen myötä eteenpäin varsinkin torstaina 12.4., mm. peipolla, västäräkillä, kulorastaalla, sepelkyyhkyllä, töyhtöhyypällä, naurulokilla, piekanalla, varpushaukalla, tuulihaukalla ja kurjella oli Savossa ensimmäinen vilkkaampi muuttopäivä. Jos tänään on muuttoa, se lienee enimmäkseen pakomuuttoa suuntana etelä, sillä juuri nyt sataa räntää, yöllä tuli muutama sentti uutta lunta vanhan päälle ja pälviä paikkaamaan.
Lintuharvinaisuuksien suhteen on ollut vielä kovin hiljaista. Viime päivien parempia havaintoja ovat olleet mm. kangaskiuru 12.4. Siilinjärvellä sekä eilen 16.4. mustaleppälintu Tuusniemen satamassa ja Maaningan Mustavirralla läpimuuttomatkallaan levähtänyt merimetso (kuva). Mitähän seuraavaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti