Keväthangilla

Kuluneella viikolla aurinko helli hiihtolomalaisia niin leppoisasti hymyillen, että hyvää tuuria ei ollut todeksi uskoa! Hanki kantoi ja sukset luistivat. On ilo nähdä, miten monimuotoisesti ihmiset laajentavat elinpiiriään hohtaville hangille ja jäille. Hiihtäjille, kävelijöille, luistelijoille, koiranulkoiluttajille, riippuliitäjille, pilkkijöille, ratsastajille ja polkupyöräilijöille tarjoutuu tilaisuus unohtaa kaupungin lika, pöly, tupakantumpit ja koirankakat. On myös niitä, jotka jättävät jäiset ja jo kalutut latu-urat taakseen ja siirtyvät vapaille hangille. Hetken elämä tuntuu täydelliseltä: on valo, tila ja vapaus!

 Ohessa kuvia matkan varrelta:

Monimuotoisuutta lehtipuuvaltaisessa metsässä, missä kasvaa koivua, haapaa, raitaa ja metsälehmusta, seassa joitakin kuusia ja mäntyjä.

Harmaalokit saapuivat Savoon

Kevät on kiistatta tulossa: ensimmäiset harmaalokit ovat palanneet Pohjois-Savoon! Varkaudessa havaittiin eilen parinkymmenen lokin parvi, joka oli uskaltautunut lauhan sään myötä näinkin kauas pohjoiseen. Aikaisista paluumuuttajista kertoi lintuyhdistys Kuikan tiedottaja Asta Lähdesmäki tänään YLE Savon sivuilla.

Jospa sitä tänä vuonna intoutuisi viimeinkin osallistumaan kunnolla Luonto-Liiton Kevätseurantaan. Onhan minulla seurantalomakkeita ollut monena vuonna ja pari vuotta sitten kirjoitin koosteenkin koko Suomen kevätseurannasta, mutta jostain syystä oma aktiivisempi havainnointi on jäänyt vähäiseksi. Nyt olen edennyt jo yhden askeleen verran: kiinnitin seurantalomakkeen takuuvarmaan paikkaan, jääkaapin oveen. Teemana ovat suot, ja teemalajeiksi on nostettu upeiden kurkien ja teerien lisäksi inisevät itikat ja vaatimattomat vaivaiskoivut. Ehkäpä tänä vuonna kevään ensimmäinen hyttysenpisto on iloinen ja odotettu tapahtuma.

Kaulushaikaran kotouttaminen ja muuta maanantaimukavaa

Maanantaisin museomme näyttelyt ovat kiinni yleisöltä, ja innokas väkemme päästetään tiloihin irti huoltamaan ja rakentamaan näyttelyitä. Tällä kertaa maanantaiaamun ensimmäisenä tehtävänä oli konservointimestarimme Terho Hämäläisen näyttelyyn valmiiksi työstämän upean kaulushaikaran asettaminen esille itä-suomalaisen luonnon kesästä kertovaan tilaamme.

Konservointimestari, luontopedagogi ja museomestari pohtivat kaulushaikaran sopivaa sijoittelua, ja keskustelevat erilaisista vaihtoehdoista ja niiden hyvistä puolista.

Luontopedagogi esittää havainnollisesti mihin asentoon lintu olisi parasta asentaa.

Kun yhteisymmärrys sijoittelusta yms. on saavutettu, konservointimestari ryömii huoltoluukun kautta vitriiniin. Vitriinin rakenne on huollon kannalta varsin hankala .

Kapean vitriinin sisällä on haasteellista kulkea akkuporakone toisessa, lintu toisessa kädessä ja samalla väistellen herkästi vahingoittuvia näytteille asetettuja eläimiä ja esineitä.

Luontopedagogi tähtäilee ja arvioi näkemäänsä samalla kun konservointimestari hienosäätää linnun lopullista asentoa ja paikkaa.

Kaulushaikara näyttää lopulta tyytyväiseltä.

Saman kesäisen vitriinin vasemmassa laidassa on myös lintuja huoltoa vailla; jotkin niistä ovat vaihtaneet itsekseen asentoa, mikä pitää korjata ja pölyjäkin on hyvä samalla poistaa.

Tässäkin paikassa työskentelyolosuhteet ovat vähän labiilit; apumies, tässä tapauksessa itse museomestari, on tarpeen varmistamassa tikkaiden paikallaanpysymisen. Turvallisuus ennen kaikkea.

Kun asennot on korjattu, on tomutuksen vuoro.

Huh huh, tästäkin taidetaan selvitä, laskeutuminen alkaa.

Salin toisessa päässä asusteleva vihainen kurki kaipaa myös tomutusta.

Vihaiselta vaikuttavan eläimen kanssa kannattaa aina olla varovainen ja säilyttää riittävä etäisyys kohteeseen.

Kaulushaikara löysi siis oman paikkansa, mutta jäi vielä odottamaan seuraavaan maanantaihin asti taustaseinäkkeeseen liimattavaa tekstiään, ja sen jälkeen vitriinin perusteellisempaa siivousta pölystä, tahroista, roskista yms.

Seuraavaksi näyttelyryhmän into suuntautui näyttelyn talviosastolta löytyvään "ahmakaappiin", jonka asukas on tarkoitus vaihtaa pikapuoliin ja samalla ehostaa myös vitriinin muu sisustus viihtyisämmäksi.

Ahman asunto remontoidaan pian ja asukaskin vaihtuu samalla.

Uuden ahman sijoitusta vitriiniin ja taustaksi sopivaa kuvaa pohdiskellaan yhteistuumin kahvin voimin. Myös museonjohtaja käy tutustumassa ehdotuksiin ja kertomassa omat ajatuksensa.

Lopuksi taustakuvan etsintään ja/tai kuvaukseen suuntaa antavat vaihtoehdot karsiutuivat neljään kuvaan. Kuvan etsimistä jatketaan lähiaikoina näiden pohjalta, ja mikäli ilmat sallivat ja aika riittävät, yhtenä vaihtoehtona on myös kuvaaminen itse.

Päivän päätteeksi ohjelmassa oli vielä tulevan liito-orava-aiheisen näyttelyn ideointia ja suunnittelua, mikä etenikin oikein lupaavasti. Hyviä näyttelyrakenteisiin liittyviä teknisiä ideoita ehdittiin jopa vielä kokeilla kevyesti käytännössä ja saattaa olla, että "Papanamaan kartassa" nähdään taas kerran jotain sellaistakin, mitä Kuopion museon katon ja seinien sisällä ei ole ennen nähty... :)

Taidetta talventörröttäjistä

Oikein kovalla pakkasella voi luontoharrastus tuntua mukavimmalta sisätiloissa. Koska tuunaaminen on nykyään kovasti muotia, valjastin kovat pakkaset apulaisekseni ja kokeilin viime viikonloppuna koristeltujen jäälyhtyjen tekemistä.

Harvemmin sitä tulee kukkaniityllä rämmittyä polviaan myöten lumessa. Mutta löytyy koristeita talvellakin. Joidenkin ruohovartisten kasvien kuolleet osat säilyvät pystyssä koko talven, ja näitä talventörröttäjiä minäkin innostuin keräämään jäälyhdyn tuunaamiseen. Kasvien lajintunnistus talvella on hieman haastavaa, joten pyysin mielessäni anteeksi Outilta ja tyydyin luokittelemaan kasvit "heiniksi".

Talvisella kukkaniityllä törröttäjiä keräämässä.
Tilhi auttaa, vaikka siemenet kutittavat inhasti kuonoa.

Nohevampi askartelija käyttää kahta erikokoista jäädytysastiaa, jotta koristeet pysyvät reunoilla. Minä luotin puhtaasti määrään: kun ämpäriin mättää tarpeeksi rehuja, osa niistä juuttuu reunoihin. Kahdessakymmenessä pakkasasteessa lyhdyt valmistuivat hämmästyttävän nopeasti: vain muutamassa tunnissa jää oli jo muutaman sentin paksuista. Kumoaminen onnistui tällä kertaa vaurioitta, ja pimeän tultua päästiin ihailemaan muutamaa erilaista jäälyhtyä. Törröttäjälyhty oli ehkä enemmän taiteellinen kuin esteettinen, mutta tulipahan kokeiltua. Seuraavia pakkasia odotellessa voikin sitten kokeilla vaikkapa muotoilunopettaja Antti Kareksen jäälyhtyohjetta, johon ei tarvita muuta kuin maitotölkkejä ja jumalattoman iso pakastin.

Törröttäjäjäälyhty kaivannee vielä hieman tuotekehittelyä...

... sillä koristelematon ja konstailematon jäälyhty voitti äänestyksessä 2-0.

Suomalaiset sisupussilinnut

Tänään avattiin Kuopion museon parvihuoneeseen Markus Varesvuon Selviytyjät-luontokuvanäyttely. Huikean kauniissa valokuvissa seikkailevat pohjoisen linnuston sitkeimmät sissit, ne jotka eivät lennä talveksi etelään vaan sinnittelevät ympäri vuoden kotimetsissään ja tuntureilla. Savon Sanomat haastatteli artikkelissaan tätä kansainvälisestikin tunnettua luontokuvaajaa, joka hehkuttaa lempivuodenaikaansa: talvella valo on kaunista ja kesän auringonpaahdetta pehmeämpää lumen pinnasta heijastuessaan.

Ensimmäiset näyttelyvieraat saapuivat heti aamukymmeneltä. Nähtävästi tämän näyttelyn aihe kiinnostaa niin kokeneita lintuharrastajia ja valokuvaajia kuin lapsiperheitä ja urbaaneja luonnonystäviäkin. Kuvat ovat todella eläviä: sankassa lumisateessa lentävä korppi tai veikeästi kurkisteleva kuukkeli voittavat heti katsojien sympatiat puolelleen. Eikä koko tarina välttämättä edes aukea ensimmäisellä katselukerralla.

Selviytyjien yhteyteen on suunniteltu useitakin yleisötapahtumia. Tulevana sunnuntaina kuopiolainen lintuharrastaja Asta Lähdesmäki esitelmöi lintulaudoilla vierailevista lintumaailman selviytyjistä. Ensi viikolla on minun vuoroni kertoa metsien talvilinnuista Lasten Pakkaspäiviin liittyvillä opastuskierroksilla. Talvisia tapahtumia on siis tarjolla kaikenikäisille.

Lähes kaikki kuvat ovat seinällä - nyt on aika asentaa valoja.

"Seinänpesijöiden" käyttäminen ehkäisee heijastuksia.

Hmm. Näihin valokuviin olisi toinen seinän väri sopinut paremmin...

"Kuukkelin kotimetsä" on lempikuvani tässä näyttelyssä.
Kuva: Markus Varesvuo

Hidastelevatko perhoset?

Viikon ympäristöuutisen mukaan päiväperhoset eivät ole pystyneet siirtymään yhtä nopeasti kohti pohjoista kuin muuttuneet ilmasto-olosuhteet mahdollistaisivat. Parinkymmenen viime vuoden aikana tätä viivettä on syntynyt päiväperhosille Euroopassa keskimäärin 135 km - linnuille hieman enemmän.

Karttaperhonen (Araschnia levana)  Kuva A. ja E Ylönen

Pohjoisilla alueilla, kuten Suomessa, perhosten leviäminen pohjoisemmaksi on ollut kuitenkin keskimääräistä nopeampaa, ja meille onkin viime vuosina saapunut koko joukko uusia lajeja samalla kun aiemmin vain Etelä-Suomessa esiintyneistä lajeista on tullut Keski- ja Pohjois-Suomen asukkeja. Hyviä esimerkkejä näistä ovat karttaperhonen, keisarinviitta, häiveperhonen ja pikkuhäiveperhonen. Sama ilmiö koskee myös monia yöperhosia: esimerkiksi komeat tammiritari-, aaltoritari- ja keltaritariyökkönen ovat levinneet viime vuosina jo Pohjois-Savon korkeudelle.

Ilmaston lämpenemisestä seuraa myös yhä useammin Suomeen asti yltävät perhosten massavaellukset etelämpää Euroopasta. Näistä muistamme hyvin toissavuotisen ohdakeperhos- ja viimekesäisen sinappiperhosvaelluksen.

Sinappiperhonen (Pieris daplidice)      Kuva J. Kettunen

                                                                                   

Jos ilmaston lämpeneminen jatkuu ennustetulla tavalla, uusien lajien vyörylle ei näy loppua lähitulevaisuudessa. Toisaalta monille meidän viileämpään ilmastoon sopeutuneille lajeille voi käydä huonosti ilmastonmuutoksesta aiheutuvan elinympäristöjen muutosten vuoksi.

Uusi vuosi, uudet tuulet

Vuodenvaihteen tienoilla on hyvä viettää muutama päivä suunnitellen tulevaa vuotta ihan kaikessa rauhassa. Tai realistisemmin ajatellen: se olisi hyvä. Ehkä se ensi vuonna jo onnistuu.

Pikaisellakin katselulla tämä vuosi näyttää minun osaltani erittäin mielenkiintoiselta ja vaihtelevalta. Tiedossa on tiukkoja tutustumismatkoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin, sillä perusnäyttelyiden uusimiseen tarvitaan valtavasti ideoita ja tietoa toteutuksesta. Nämä tutustumismatkat päästiinkin jo aloittamaan pikaisella Tukholman-reissulla pari viikkoa sitten. Matka ansaitsee ihan oman blogikirjoituksensa - siitä siis lisää hieman tuonnempana.

Kotiympyröissä yksi tärkeimmistä tämän vuoden tavoitteistani on hahmottaa museon ympäristökasvatuksen päälinjat: kokeilla uusia museopedagogisia toimintatapoja ja kehittää omatoimimateriaalia näyttelyihin. Eikä unohtaa sovi omaakaan koulutusta. Museologian opintoni ovat paria raporttia vaille valmiit, ja jo kuukauden päästä alkaa seuraava Museoliiton koulutus, joka käsittelee markkinointia. Ja tietenkin vuoteen mahtuu museokaupan tapaisten juoksevien asioiden lisäksi viisi vaihtuvaa näyttelyä, joista eniten työtä vaatii syksyllä avautuva liito-oravanäyttely. Töitä riittää, ja hyvä niin.

Vuodenvaihteessa tehtiin päätös lasten ja nuorten hyväksi: Kuopion museossa päätettiin luopua alle 18-vuotiaiden pääsymaksusta. Nyt kaikki Kuopion kaupungin museokohteet ovat lapsille ja nuorille ilmaisia. Toivottavasti tämä osaltaan rohkaisee nuoria museoon - nyt ei ainakaan pääsymaksu ole esteenä. Toki nuorten museovieraiden houkuttelemiseen tarvitaan paljon muutakin. Itse toivoisin, että museo olisi esimerkiksi kirjaston kaltainen käyntikohde: mukava koko kansan olohuone, jonne olisi helppo piipahtaa silloin tällöin, yhdessä kavereiden kanssa tai itsekseen.