tiistai 21. joulukuuta 2010

Hyvää joulua!

Museon väki alkaa vähitellen vetäytyä joulunviettoon. Minä sain iloisen jouluyllätyksen, kun lomapäiviä olikin kertynyt niin paljon, että onnistuin saamaan viikon loman. Sorvin ääreen palaan taas ensi torstaina.

Toivotan siis kaikille lukijoille oikein rauhallista ja iloista joulunaikaa!

Jee, on hienoo olla tonttu!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Hiljaista näyttelynvalmistusta - Sademetsän lapset

"Sademetsän lapset" -näyttelyn valmistus on täydessä vauhdissa. Päivitimme valokuvatulostimemme marraskuun päätteeksi ja ensimmäisiin tositoimiin uusi "ihmelaite" pääsi suoraan Etelä-Amerikan lapsien eksoottisten kuvien valmistuksessa. Tulostin, hieno ja ihmeellinenkin, on vain yksi pieni osanen näyttelykuvien valmistuksessa. Ihmisen huolellista käsityötä tarvitaan paljon.

Kehykset tulivat meille osina. Mystiset paketit sisälsivät valmiiksi sopiviin mittoihin leikatut lasit, kehyslistat, paspastuuripahvit ja kaikkea muuta pientä kivaa sälää. Museomestari-Petterillä oli ilmeisesti jo päässään selkeä kuvio siitä, kuinka näistä tarpeista kootaan tyylikkäät kehykset. Kokoaminen alkoi lasin pesulla, joka on paljon enemmän tarkkuutta vaativa toimi, kuin voisi alkuun aatella, lasin sisäpuolen kun täytyy olla oikeasti tosi puhdas, ettei se näytä karmealta.

Paspartuurin eli paspiksen päälle (todellisuudessa taakse) Petteri tähtäili ja kiinnitti diakaapin valoa apua käyttäen kuvan teipeillä.

Kun kuva ja paspis ovat nätisti kiinni toisissaan, ne asetetaan taustalevyn päälle ja peitellään lasilla.

Taustalevy-kuva-paspis-lasi-paketti asetellaan odottavaan kehysaihioon, jossa on kolme sivua valmiina, ja viimeinen lisätään, kun sisus on siististi paikallaan.

Lopuksi kehystys viimeistellään vielä jousilla, ja ripustuskiinnikkeillä.

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, ja uusi vuosi tulee heti sen jälkeen. Ja 18.1.2011 avataan "Sademetsän lapset" Kuopion museossa...

tiistai 14. joulukuuta 2010

Haastetta kerrakseen!


Eliölajiston köyhtyminen etenee Suomen luonnossa huolimatta kansainvälisistä uhanalaistumisen pysäyttämiseen tähtäävistä tavoitteista, ja siitä kertoo 1.12.2010 Helsingissä Säätytalolla julkaistu Suomen lajien uhanalaisuus 2010 –raportti.

Uuden arvion mukaan 2247 eliölajia Suomessa arvioiduista 21400 lajista on uhanalaisia. Arvioitujen lajien suuri määrä, 6000 lajia enemmän kuin edellisellä kerralla 10 vuotta sitten, on kansainvälisesti katsoen erinomainen saavutus! Suomen eliölajeista lähes neljännes on mukana punaisella listalla eli eriasteisesti uhanalaisia, silmälläpidettäviä tai puutteellisesti tunnettuja ja joka kymmenes eliölaji katsotaan uhanalaiseksi. Uhanalaistumisen hidastaminen tai pysäyttäminen on meille kaikille suurempien tai pienempien eliölajien parissa työskenteleville yksi tulevaisuuden valtaisista haasteista nyky-yhteiskunnassa.

Suopunakämmekkä (Dactylorhiza incarnata ssp. incarnata) on uuden arvion mukaan luokiteltu vaarantuneeksi kasvilajiksi. Se viihtyy ravinteisilla soilla ja on harvinaistunut etenkin Etelä-Suomessa soiden ojitusten ja turpeennoston seurauksena. (OV)

Myös punakämmekkää vaateliaampi kaitakämmekkä (Dactylorhiza traunsteineri) on maassamme yhä vaarantunut. (OV)

Ensin pitäisi saada muutettua maamme metsien rakennetta siten, että vanhojen metsien osuus kaikista metsistämme kasvaisi siihen suuntaan kuin sen luontaisesti pohjoisella havumetsävyöhykkeellä tulisi olla. Sitten olisi palautettava perinneympäristöjen kadotettu monimuotoisuus ja soiden vesitalous, mikä tarkoittaisi ennallistamista sekä metsälaidunnuksen ja niittytalouden harjoittamista jälleen maassamme. Metsissä ja perinneympäristöissä elää eniten uhanalaisia lajeja. Rantojen laiduntamista pitäisi jatkaa umpeenkasvun ehkäisemiseksi, kallioiden louhinta talvella kaduille ja kävelyteille levitettäväksi murskeeksi lopettaa, vieraslajien leviäminen estää ja ilmastonmuutos pysäyttää… Kuulostaako tämä mahdolliselta?

Urakan epätoivoisesta suuruudesta huolimatta jatkamme ahertamista pienimpienkin eliöiden tuntemiseksi ja niiden olemassaolon oikeuden puolustamiseksi. Mutta kuka suojelisi ärviäliejukärsäkästä (HS 6.12.)? Itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomat käsitteli uhanalaisuutta pääkirjoituksessaan. Tarvitaan kansalaisten ympäristötietoisuuden lisäämistä ja asennemuutosta ympäristömyönteiseen suuntaan, jotta päättäjät lopulta rohkenevat tehdä kestäviä ja viisaita päätöksiä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Viestimien aktiivisuus tässä asiassa myös monimuotoisuuden teemavuoden päätyttyä olisi suotavaa.

Suomen lajien uhanalaisuuden julkistamisseminaari oli onnistunut tilaisuus, missä kiteytyi myös se, kuinka tyytyväisiä yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa saamme olla uhanalaisuuden dokumentoinnin hyväksi tekemästämme työstä. Arvokkaan tilaisuuden olisi suonut päättyvän Pertti Rassin (YM) puheenvuoroon uhanalaisten lajien suojelun 40-vuotisesta taipaleesta Suomessa ja hänelle osoitettuihin suosionosoituksiin korvaamattomasta työstään uhanalaisten lajien suojelemiseksi.

Metsäjäniksen (Lepus timidus) Suomen kanta on puolittunut maan eteläosissa 1990-luvulla ja laji arvioitiin nyt silmälläpidettäväksi. Syynä voi olla lumisen talvikauden lyhentyminen sekä rusakon (Lepus europaeus) kilpailu ja risteytyminen metsäjäniksen kanssa.

Suomen ripsiäisten uhanalaisuus arvioitu

Suomen neljännessä uhanalaisten lajien arvioinnissa on mukana ensimmäistä kertaa useita uusia, aiemmin arvioimattomia eliöryhmiä. Yksi tällainen on ripsiäisten (Thysanoptera) lahko. Uudessa arvioinnissa punaiselle listalle joutui 16 ripsiäislajia, joista vain lahomännyillä elävä mäntylahotorviainen (Eurytrichothrips affinis) todettiin uhanalaiseksi (VU). Lisäksi 8 lajia arvioitiin silmälläpidettäviksi (NT).

Ripsiäiset ovat 1-3 mm mittaisia, litteitä hyönteisiä. Lahko on saanut nimensä kapeita siipiä reunustavista pitkistä ripsistään. Pienuutensa vuoksi ripsiäiset ovat usein vaikeasti havaittavissa. Niihin törmääkin helpoiten kasvien vioitusjälkien perusteella. Monet ripsiäiset ovat viljely- ja huonekasvien tuholaisia ja voivat levittää näihin virustauteja.

Acanthothrips nodicornis -torviripsiäinen elää lahopuulla.

Valtaosa ripsiäisistä käyttää ravinnokseen vihreitä kasvinosia tai kukkien siitepölyä, joita ne imevät terävillä suuosillaan. Pienempi osa lajeista on erikoistunut käyttämään kuolleilla tai kuolevilla puilla tai karikkeessa elävien sienten rihmastoa ja itiöitä. Kymmenkunta Suomen lähes 150 lajista on petoja.

Teksti ja kuva: Jukka Kettunen

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Opas palveluksessanne!

Korkkasin ensimmäistä kertaa luonnontieteelliset perusnäyttelyt oppaan roolissa. Lauantaina ylimääräiselle oppaalle oli tarvetta, kun Kuopion museo oli Suomen Luonnonsuojeluliiton hallituksen käyntikohdelistalla. Heille piti räätälöidä oma kierros, sillä lähinnä kulttuurihistoriaan painottuva yleisopastus ei aivan vastannut toiveita. Lupauduin suunnittelemaan ja opastamaan luontopuoleen keskittyvän kierroksen. Päätös hypätä oppaan saappaisiin oli luonteva, sillä teen mielelläni silloin tällöin yleisötyötä, ja porukka oli osittain entuudestaan tuttu.

Joulunäyttelyn rakentaminen ja muut juoksevat asiat tekivät viime viikosta kiireisen, joten aikaa valmistautumiseen ei ollut liikaa. Jokin uusi lähestymistapa oli kuitenkin kehitettävä, sillä Luonnonsuojeluliiton hallitus on asiantuntemukseltaan aivan toisella tasolla kuin opastettavat ryhmät keskimäärin. Aivan perusasioita ei kannattanut ryhtyä kertaamaan.

Hetken pähkäiltyäni kierroksen rakenne alkoi hahmottua. Jos aloittaisin luonnontieteellisen museon historiasta ja korostaisin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen osuutta. Kaikkihan alkoi vuonna 1897, kun luontoharrastaja Benjamin Ståhlberg lahjoitti KLYY:n kokouksessa kolme pöllöä luonnontieteellisen museon kokoelman perustaksi. Esitykseni rekvisiitaksi sopisivat Ståhlbergin kirjoittama vihkonen nimeltä Suunnitelma Kuopion museolle, ja tietenkin "The Pöllö", se kokoelman ensimmäinen eläin.

Kaiken alku ja juuri, "The Pöllö".

Ja siitä se sitten lähti. Perusnäyttelyn punaiseksi langaksi valitsin ilmastonmuutoksen: millainen esimerkiksi Talvisali olisi 50 vuoden päästä? Onko saimaannorppa silloin esimerkki ihmistoiminnan seurauksena hävinneestä lajista? Pyrähtelevätkö talvisissa metsissä peipot tiaisparven seassa? Ilmastonmuutos-teema koskee jopa museon tunnetuinta eläintä, mammuttia. Mannerjäätikön sulaessa ja ilmaston lämmetessä metsät alkoivat vallata alaa mammuttien aroilta. Suotuisan elinympäristön väheneminen ja ihmisten aiheuttama metsästyspaine ovat mammuttien sukupuuton todennäköisimpiä syitä.

Opastuksen viimeisessä osuudessa halusin palata vielä kerran museon historiaan. Sopivasti karhunpennut Ben ja Min ovat saaneet nimensä luonnontieteellisen museon perustajan mukaan, joten kierros päättyi joulunäyttelyyn. Vaikka tarinassa jouluyö on hyisen kylmä, oli tunnelma parvihuoneessa lämminhenkinen. Kosketeltavat eläimet vetoavat nähtävästi myös aikuisiin.