tiistai 28. helmikuuta 2012

Kaulushaikaran kotouttaminen ja muuta maanantaimukavaa

Maanantaisin museomme näyttelyt ovat kiinni yleisöltä, ja innokas väkemme päästetään tiloihin irti huoltamaan ja rakentamaan näyttelyitä. Tällä kertaa maanantaiaamun ensimmäisenä tehtävänä oli konservointimestarimme Terho Hämäläisen näyttelyyn valmiiksi työstämän upean kaulushaikaran asettaminen esille itä-suomalaisen luonnon kesästä kertovaan tilaamme.
Konservointimestari, luontopedagogi ja museomestari pohtivat kaulushaikaran sopivaa sijoittelua, ja keskustelevat erilaisista vaihtoehdoista ja niiden hyvistä puolista.

Luontopedagogi esittää havainnollisesti mihin asentoon lintu olisi parasta asentaa.

Kun yhteisymmärrys sijoittelusta yms. on saavutettu, konservointimestari ryömii huoltoluukun kautta vitriiniin. Vitriinin rakenne on huollon kannalta varsin hankala .

Kapean vitriinin sisällä on haasteellista kulkea akkuporakone toisessa, lintu toisessa kädessä ja samalla väistellen herkästi vahingoittuvia näytteille asetettuja eläimiä ja esineitä.

Luontopedagogi tähtäilee ja arvioi näkemäänsä samalla kun konservointimestari hienosäätää linnun lopullista asentoa ja paikkaa.
Kaulushaikara näyttää lopulta tyytyväiseltä.

Saman kesäisen vitriinin vasemmassa laidassa on myös lintuja huoltoa vailla; jotkin niistä ovat vaihtaneet itsekseen asentoa, mikä pitää korjata ja pölyjäkin on hyvä samalla poistaa.

Tässäkin paikassa työskentelyolosuhteet ovat vähän labiilit; apumies, tässä tapauksessa itse museomestari, on tarpeen varmistamassa tikkaiden paikallaanpysymisen. Turvallisuus ennen kaikkea.

Kun asennot on korjattu, on tomutuksen vuoro.

Huh huh, tästäkin taidetaan selvitä, laskeutuminen alkaa.

Salin toisessa päässä asusteleva vihainen kurki kaipaa myös tomutusta.

Vihaiselta vaikuttavan eläimen kanssa kannattaa aina olla varovainen ja säilyttää riittävä etäisyys kohteeseen.
Kaulushaikara löysi siis oman paikkansa, mutta jäi vielä odottamaan seuraavaan maanantaihin asti taustaseinäkkeeseen liimattavaa tekstiään, ja sen jälkeen vitriinin perusteellisempaa siivousta pölystä, tahroista, roskista yms.

Seuraavaksi näyttelyryhmän into suuntautui näyttelyn talviosastolta löytyvään "ahmakaappiin", jonka asukas on tarkoitus vaihtaa pikapuoliin ja samalla ehostaa myös vitriinin muu sisustus viihtyisämmäksi.
Ahman asunto remontoidaan pian ja asukaskin vaihtuu samalla.
Uuden ahman sijoitusta vitriiniin ja taustaksi sopivaa kuvaa pohdiskellaan yhteistuumin kahvin voimin. Myös museonjohtaja käy tutustumassa ehdotuksiin ja kertomassa omat ajatuksensa.

Lopuksi taustakuvan etsintään ja/tai kuvaukseen suuntaa antavat vaihtoehdot karsiutuivat neljään kuvaan. Kuvan etsimistä jatketaan lähiaikoina näiden pohjalta, ja mikäli ilmat sallivat ja aika riittävät, yhtenä vaihtoehtona on myös kuvaaminen itse.
Päivän päätteeksi ohjelmassa oli vielä tulevan liito-orava-aiheisen näyttelyn ideointia ja suunnittelua, mikä etenikin oikein lupaavasti. Hyviä näyttelyrakenteisiin liittyviä teknisiä ideoita ehdittiin jopa vielä kokeilla kevyesti käytännössä ja saattaa olla, että "Papanamaan kartassa" nähdään taas kerran jotain sellaistakin, mitä Kuopion museon katon ja seinien sisällä ei ole ennen nähty... :)

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Taidetta talventörröttäjistä

Oikein kovalla pakkasella voi luontoharrastus tuntua mukavimmalta sisätiloissa. Koska tuunaaminen on nykyään kovasti muotia, valjastin kovat pakkaset apulaisekseni ja kokeilin viime viikonloppuna koristeltujen jäälyhtyjen tekemistä.

Harvemmin sitä tulee kukkaniityllä rämmittyä polviaan myöten lumessa. Mutta löytyy koristeita talvellakin. Joidenkin ruohovartisten kasvien kuolleet osat säilyvät pystyssä koko talven, ja näitä talventörröttäjiä minäkin innostuin keräämään jäälyhdyn tuunaamiseen. Kasvien lajintunnistus talvella on hieman haastavaa, joten pyysin mielessäni anteeksi Outilta ja tyydyin luokittelemaan kasvit "heiniksi".

Talvisella kukkaniityllä törröttäjiä keräämässä.
Tilhi auttaa, vaikka siemenet kutittavat inhasti kuonoa.


Nohevampi askartelija käyttää kahta erikokoista jäädytysastiaa, jotta koristeet pysyvät reunoilla. Minä luotin puhtaasti määrään: kun ämpäriin mättää tarpeeksi rehuja, osa niistä juuttuu reunoihin. Kahdessakymmenessä pakkasasteessa lyhdyt valmistuivat hämmästyttävän nopeasti: vain muutamassa tunnissa jää oli jo muutaman sentin paksuista. Kumoaminen onnistui tällä kertaa vaurioitta, ja pimeän tultua päästiin ihailemaan muutamaa erilaista jäälyhtyä. Törröttäjälyhty oli ehkä enemmän taiteellinen kuin esteettinen, mutta tulipahan kokeiltua. Seuraavia pakkasia odotellessa voikin sitten kokeilla vaikkapa muotoilunopettaja Antti Kareksen jäälyhtyohjetta, johon ei tarvita muuta kuin maitotölkkejä ja jumalattoman iso pakastin.

Törröttäjäjäälyhty kaivannee vielä hieman tuotekehittelyä...

... sillä koristelematon ja konstailematon jäälyhty voitti äänestyksessä 2-0.