maanantai 30. elokuuta 2010

Taiteiden Juhla yllätti

Taiteiden Juhla onnistui yllättämään minut. Positiivisesti.

Museolla vieraili perjantai-iltana ennätysmäärä väkeä. Ovimiehenä päivystänyt Pekka Kankkunen Kulttuurihistoriallisesta museosta sai klikata kävijälaskuriin yli 2300 kävijää neljässä tunnissa! Kulttuurinnälkäisten aikuisten lisäksi museolle oli löytänyt tiensä paljon nuorisoa. Vielä iltakymmeneltä pieni teiniporukka istuskeli karhuhuoneessa kuin kotonaan ja olisi selvästi halunnut viipyä vielä pitkään.

Illan suurin kävijäryhmä taisivat kuitenkin olla lapsiperheet. Sienimetsässä riitti totisesti vilskettä, kun muksut säntäsivät innoissaan Tattitaloon ja liukumäkeen. Hiivin Sienimetsään hieman ennen puoli seitsemää Velhon puvussa ja aprikoin hieman huolestuneena, malttaisivatko lapset pysähtyä kuuntelemaan suunnittelemaani "maailman vanhanaikaisinta hupia", kansansatujen ääneen lukemista. Vaan turha oli huoleni! Heti aloittaessani lapset kerääntyivät ympärilleni, kas kun eivät syliin tulleet, ja kuuntelivat lumoutuneina vanhoja eläinsatuja. (Sivumennen sanoen, tarina karhusta ja muurahaisesta on aivan tosi. Muurahainen jaksaa kantaa leuoissaan itsensä kokoisen kiven, karhu ei jaksa sellaista edes nostaa, männyn latvaan kiipeämisestä puhumattakaan. Kyllä kansa tietää.)

Iloisin yllätys minulle oli illan mahtava tunnelma. Museo todella tuntui heränneen eloon: kävijät olivat iloisia, innostuneita ja kiinnostuneita. Opastuksiinkin osallistui illan aikana yli 300 vierasta! Vetämässäni Mesimarja-opastuksessa oli kolmisenkymmentä kuuntelijaa, joista moni kyseli lisää tai kommentoi näyttelyä. Samaa kertoivat muutkin oppaat. Järjestyshäiriöitäkään ei juuri ollut valtavasta väkimäärästä huolimatta. No, mammuttihuoneen pidimme sentään kiinni museon vetonaulan turvallisuuden takia.

Aiemmin olen monesti osallistunut vastaavaan Taiteiden yö -tapahtumaan Helsingissä ja pettynyt yleiseen "kakkosvapun" tunnelmaan, jossa kulttuuri jää täydellisesti sivuun. Tänä vuonna, tässä kaupungissa ja museossa oli todellakin toisenlaista. Tällaisia tapahtumia voisin ilomielin olla järjestämässä uudestaan.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Superperjantaita valmistelemassa

Perjantaina 27.8. vietetään Kuopiossa monenlaista kansanjuhlaa. Päivä alkaa Elonkorjuujuhlalla. Torille kuulemma kokoontuu lukuisia myyjiä ja näytteilleasettajia ympäri Suomen esittelemään tämän vuoden satoa. Teemana on "kulutustolkku" eli eettinen kuluttaminen. Tapahtuma kiinnostaisi minuakin, olisi mukava päästä kiertelemään torilla ja metsästämään uusia tuoteideoita museokauppaan, mutta Elonkorjuu taitaa jäädä minun osaltani väliin. Samana päivänä on nimittäin kaksi muutakin tapahtumaa, jotka työllistävät museon väkeä.

Terve Kuopio -päivänä lapsille, nuorille ja koko perheille järjestetään erilaisia liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä tapahtumia ympäri kaupunkia. Nuoret pääsevät kokeilemaan jos jonkinlaisia uusia lajeja. Mitä ihmettä ovat snag golf tai snackline?? Bollywood-tanssia olen minäkin sentään joskus nähnyt. Oma osuuteni Terve Kuopio -päivässä on kuitenkin monta astetta perinteisempi. Opastan Puijolla parin tunnin retken Kokonmäen luontopolkukierroksella ja kerron tornin juuren infopisteessä Kuopion retkeilymahdollisuuksista yhdessä ympäristönsuojelutoimiston kollegan Timo Perätien kanssa. On mukava päästä välillä ulos toimistolta ja tavata kaupunkilaisia kasvoista kasvoihin. Olen aina pitänyt luontoretkien opastamisesta.

Ilta huipentuu Taiteiden Juhlaan, jonka koen nyt ensimmäistä kertaa Kuopiossa. Museo on auki iltakymmeneen asti, ja ohjelmassamme on runsaasti erilaisia opastuksia ja muutakin ohjelmaa. Itse sonnustaudun Velhon pukuun ja pidän lapsille eläinsatutuokion. Myöhemmin illalla vedän vielä pienen opastuksen Rubus arcticus -näyttelyssä. Tiedossa on siis varsin tiivis perjantai, saa nähdä miten käy!!

maanantai 16. elokuuta 2010

Museot – muistiinmerkitsijöitä vai maailman muuttajia?

Viimeviikkoisilla Luonnontieteellisillä museopäivillä Oulussa pureuduttiin sekä tiukan tieteellisiin että maailmoja syleileviin aiheisiin. Yhden inspiroivimmista alustuksista esitti Jyväskylän yliopiston professori Janne Vilkuna pohtiessaan museoiden perustehtävää. Puheenvuoronsa alussa hän siteerasi kroatialaisen kollegansa Tomislav Šolan tarinaa:
Kaksi miestä lähti kerran ilmapallomatkalle, mutta äkillinen myrsky vei heidät kurssilta. Myrskyn laannuttua he huomasivat olevansa täysin eksyksissä. Helpotuksekseen he näkivät alapuolellaan kävelevän miehen ja huusivat hänelle: “Hei siellä! Missä me olemme?” Pieni hahmo maassa huusi takaisin: “Olette ilmapallossa!” Miehet katsoivat toisiaan ja toinen sanoi: “Hänen täytyy olla museoamanuenssi.” “Miksi arvelet niin?” kysyi toinen. “Koska hänen antamansa tieto on täsmällisen oikea, mutta täysin hyödytön!”
Vilkunan mielestä museoiden tärkeimpiä tehtäviä on aktiivisuus ja ulospäinsuuntautuneisuus. Museoiden, kirjastojen ja muiden muistiorganisaatioiden ei tule käpertyä itseensä tai kääntää selkäänsä muulle yhteiskunnalle. Museoiden tulee auttaa ihmisiä ymmärtämään, miten menneisyys vaikuttaa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, sekä kannustaa ihmisiä ottamaan vastuuta omasta elämästään ja valinnoistaan. Menneisyys ei ole sitä, minkä unohdamme vaan sitä minkä muistamme.

Museopäivien osallistujat nyökyttelivät näkemykselle pontevasti. Mikään muu organisaatio ei ole seurannut ympäristön tilan ja luonnon monimuotoisuuden muutoksia näin kattavasti ja näin pitkän aikaa. Luonnontieteellisten museoiden kokoelmat toimivat mahtavana monimuotoisuuden tietopankkina. Kokoelmien ja tietokantojen valtavaa informaatiomäärää on kuitenkin osattava käyttää ja tulkita oikein, ja siihen tarvitaan museoväen ammattitaitoa.

Mutta miten museoväki on käyttänyt ympäristöasiantuntemustaan? Ovatko luonnontieteelliset museot osallistuneet aktiivisesti yhteiskunnan ympäristökeskusteluihin, vai ollaanko vetäydytty syrjään puolueettomuuden nimissä? Tulisiko museon pyrkiä analysoimaan vai muuttamaan maailmaa?

maanantai 9. elokuuta 2010

Kesä jatkuu, jatkuu, jatkuu...

Kesälomani loppui jo viikko sitten, mutta kesä näyttää jatkuvan ja jatkuvan ties kuinka pitkään.


Perhosen (pilkkuiltayökkönen vai mikä; kuka tietää ja kertoo?)
toukka näyttäisi olevan lämpimistä olosuhteista ihan mielissään.

Ihmiset ovat korkeista lämpötiloista ihmeissään; tilastoja ihmetellään ja uusia lämpöennätyksiä kirjataan. Uskaltaako lämmöstä olla vain tyytyväinen, vai pitäisikö tästä kaikesta olla enemmän huolissaan?

Tuleeko jatkossa lisää tällaisia kuumia kesiä, vai oliko tämä kesä 2010 "se kuuma ja pitkä kesä 2010", jota me ja lapsemme sitten vanhana muistelemme, ja josta kerrotaan juttuja lastenlapsille ja epäuskoisille lastenlastenlapsille. "Joo joo, vanhus taitaa vähän sekoilla; että se muka olisi uinut vielä elokuussa ihan lämpöisessä vedessä, ja varjossa olisi ollut vielä yli 33 astetta... Ja vielä väittää nähdeensä mammutin jossain Saaristokadulla housut jalassa...!"


Kyllähän kaikki tietävät, että Kuopiossa
mammutti on kauppakadulla Kuopion museossa,
eikä sillä ole housuja jalassa.

tiistai 3. elokuuta 2010

Ideoita varastamassa, osa 3

Kaiken ei aina tarvitse olla suurta ja mahtavaa. Museokierroksellani kävin myös pienemmissä näyttelyissä, joissa ihailin nokkelaa esitystapaa ja tunnelman luomista pienin keinoin.

Sederholmin talo
monine pikkuruisine huoneineen on kuin tehty YÖ-näyttelyä varten. Jokaisessa huoneessa oli oma teemansa ja tunnelmansa. Porvariston makuuhuoneet ylellisine vuoteineen lupasivat levollista ja turvallista yötä. Kaupungin yö näyttäytyy poliisille ajoittain levottomana, kun taas ravintoloissa juhlijoiden yö sykkii väriä, musiikkia ja jännitystä. Vaikuttavin tunnelma oli yön vaaroja esittelevässä osiossa. Suden ulvonta ja kissan rääkäisy pimeässä huoneessa saivat kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin. Eikä Helsingin haamujakaan ollut unohdettu...
"Sederholmin vanhan kauppiastalon huoneet hämärtyvät,
kaupunkilaiset siirtyvät vuoteisiinsa, keskiyö lähestyy.
Unet, kummitukset ja ihmisten ikivanhat öiset pelot
pyrkivät esiin. Yöllä tehdään työtä ja juhlitaan. Yö tähtitaivaineen
on kaunis, merellä syttyvät erilaiset loisteet."
Eva Packalén, Sofia 2/2009


Palasin näyttelykierrokseltani intoa pursuten. Virikkeitä ja ideoita sain koko rahan edestä. Joskus tosin tuntuu, että työ häiritsee itse kokemukseen keskittymistä. Helsingin taidemuseossakin taisin kiinnittää enemmän huomiota ripustukseen ja valoihin kuin itse taideteoksiin. Onneksi ei ole olemassa yhtä ainutta oikeaa tapaa katsoa näyttelyitä.

maanantai 2. elokuuta 2010

Ideoita varastamassa, osa 2

Heinäkuun puolessavälissä jatkoin idearosvousretkiäni Helsinkiin ja Kotkaan. Luonnontieteellinen keskusmuseo on aiemmin ollut minulle varsin tuttu, tulihan Elukalla opiskeltua monta vuotta. Perusteellisen remontin jälkeen näyttelytilat on uusittu kokonaan, ja vain muutama kuukausi sitten avattiin Maailman luonto -näyttely, jossa esitellään erilaisia elinympäristöjä napajäätiköiltä sademetsiin ja savanneille. Ihailin erityisesti suurta tietomäärää, joka oli pilkottu sopivankokoisiin annoksiin. Lyhyt, selkeä perusteksti oli nähtävillä taidokkaissa dioraamoissa, ja lisää tietoa sai vetolaatikoista tai erillisistä kirjasista. Jokaiselle jotakin.

Lauhkean vyöhykkeen dioraamassa mölähteli saksanhirvi.

Merikeskus Vellamo Kotkassa oli valehtelematta upein näkemäni museorakennus. Koon ja näyttävyyden lisäksi pisteitä ropisee saavutettavuudesta: pyörätuolilla pääsee museoaluksia lukuun ottamatta kaikkiin näyttelyihin, ja asiakaspalvelusta sai lainata halutessaan esimerkiksi suurennuslaseja. Näyttelyä rakennettaessa esteettömyyteen on selvästi panostettu. Hattua täytyy nostaa.

Komea oli Vellamon rakennus. Seinien väri vaihteli:
auringossa rakennus oli sininen, pilvisellä säällä harmaampi.

P.S. Merimuseossa oli hellepäivänä ihanan viileää!