perjantai 30. heinäkuuta 2010

Ideoita varastamassa, osa 1

Yksi näyttelytyön hauskimmista puolista on päästä harjoittamaan avointa työmaavakoilua. Mainiota, kun saa vaellella kaikessa rauhassa museoissa ihan työajalla! Viime viikkojen aikana olen käyttänyt hiljaisia päiviä hyväkseni ja kiertänyt näyttelyitä paitsi täällä Kuopiossa, myös muualla Suomessa.

Tampereen Vapriikki on valtava museokompleksi: näyttelyitä on tällä hetkellä peräti kymmenen. Kiertelin Vapriikissa kahtena päivänä usean tunnin ajan enkä edes kuvitellut ehtiväni nähdä kaikkea. Aloitin luonnollisesti Karhun vuosi-näyttelystä, jossa metsän kuningas esiteltiin karvoineen nahkoineen erittäin perusteellisesti. Vaikuttavin elementti oli mahtava, yli 500-kiloinen täytetty uroskarhu. Kyllä puntit tutisevat, jos sellainen joskus tulee metsässä vastaan! Mieleen jäivät myös vanhat suomalaiset loitsut ja taiat, joiden avulla karjaa suojeltiin pedoilta. Entisajan emännät ovat joutuneet välillä tekemään, öh, kaikenlaisia temppuja karjansa vuoksi.

Karhun elämää esitellään näyttelyssä tekstien,
valokuvien, maalausten ja esineiden avulla.



Seuraavana päivänä astuin aivan toisenlaiseen maailmaan: samuraiden ajan Japaniin. Inrō-näyttelyssä katselin tuntikausia toinen toistaan taidokkaampia pikkuruisia lakkarasioita, joita käytettiin aikanaan taskujen korvikkeina kimonon kanssa. Vaikutuksen teki myös koko näyttelyn tyylikkyys ja viimeistellyt yksityiskohdat. Jospa omankin työni jälki olisi jonain päivänä yhtä hienoa...


Inro oli olennainen osa samuraiden ja muiden
varakkaiden japanilaismiesten asukokonaisuutta.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Apua, kuoriainen!

Metsässä kovakuoriaisten tutkiminen on kiehtovaa, enkä tyypillisenä biologina pelkää niitä vähääkään. Mutta jos pieni kuoriainen kipittää minua vastaan luonnontieteellisen museon kasvikokoelmahuoneessa, jähmetyn paikoilleni kauhusta kankeana. Apua! Onko mittaamattoman arvokkaisiin kokoelmiin pesiytynyt tuholaisia?

Viime viikkojen aikana on sattunut muutamia epämiellyttäviä ötökkäkohtaamisia. Kasvikokoelmien luota pyydystettiin pari ruskehtavaa kovakuoriaista, jotka intendenttimme Jukka Kettunen määritti jauhopukeiksi (Tenebrio molitor). Museon tuholaisista kertovan Rohmut ja riesat –julkaisun mukaan jauhopukki viihtyy ensisijaisesti ruokakomeroissa – sen toukat ovat niitä tuttuja "jauhomatoja" – mutta se saattaa myös aiheuttaa tuhoja museonäytteisiin.

Aikuinen jauhopukki on 12-18 mm pitkä.
Kuva: Jukka Kettunen


Soitin huolestuneena Luonnontieteelliseen keskusmuseoon, Helsinkiin. Joudutaanko tässä vielä myrkytyshommiin? Onneksi kasvimuseon yli-intendentti Henry Väre rauhoitteli, ettei jauhopukki ole tuholaisena pahimmasta päästä. Jos niitä havaitaan esimerkiksi viljanäytteissä, voi arkit yksinkertaisesti lykätä pakastimeen ja kääntää pakastimen nupit kaakkoon. Toki varastotilat ja esimerkiksi keittiö kaurapuuropaketteineen kannattaa tutkia ja siivota huolella.

Selvä! Kääräisimme hihamme ja ryhdyimme toimeen. Helpotukseksemme puurohiutaleissa ei kiemurrellut jauhomatoja eikä vintin suurista kokoelmatiloista löytynyt kuoriaispesäkkeitä. Viljanäytteissäkään ei ole toistaiseksi näkynyt kutsumattomien vieraiden jälkiä. Turvallisuudentunteeseen ei kuitenkaan auta tuudittautua. Tuholaisten varalta on parasta aina pitää silmät auki sekä pää ja pakastin kylminä.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Kuopion museo täyttää kunnioitettavat 103 vuotta!

"Näin saatiin museolle ajanmukaiset huoneustot - oma talo - ja tämä antoi museoharrastukselle varman pohjan."
Näin lausui lehtori Benjamin Ståhlberg 2.7.1907, tasan satakolme vuotta sitten, kun Kuopion museorakennus valmistui. Kuopion museon perustaminen oli vaatinut vuosikausien pitkäjänteisen työn, jossa juuri Ståhlbergillä oli merkittävä rooli.

Ståhlberg oli jo koulupoikana harras luonnonystävä, jonka lempiharrastuksiin kuului mm. kettujen pyydystäminen ja kasvattaminen. Opintojen jälkeen hän ajautui opettamaan matematiikkaa hieman pitkin hampain. Todellinen into suuntautui muualle. Innokkaana luontoharrastajana Ståhlberg oli mukana perustamassa ensin Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistystä ja v. 1897 Kuopion luonnontieteellistä museota. Museon kokoelman ensimmäiset esineet olivat Ståhlbergin lahjoittamat kolme pöllöä, jotka sijoitettiin aluksi kaupungintalon pikkuhuoneeseen.

Pelkkä kokoelma ei kuitenkaan Ståhlbergille riittänyt. Museoherra halusi, että luonnontieteelliselle ja historiallis-kansantieteelliselle museolle perustetaan aivan oma rakennus, mikä oli tuolloin äärimmäisen harvinaista. Vaiherikkaiden vuosien jälkeen Ståhlbergin haave vihdoin toteutui: Kuopion museon perustuskivet muurattiin 10.10.1905, ja komea linna valmistui pari vuotta myöhemmin, 2.7.1907.

Kuopion museo vuosi valmistumisensa jälkeen 1908.
Kuva: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo.

Kuopion museo on muuttunut moneen kertaan yli satavuotisen historiansa aikana. Aluksi rakennukseen sijoitettiin kulttuurihistoriallisten ja luonnontieteellisten näyttelyiden lisäksi kokoelma- ja työtiloja. Talossa toimivat myös kansankirjasto ja VPK. Vuosien varrella rakennusta korotettiin ja laajennettiin, kirjasto ja VPK muuttivat pois ja siirrettiinpä museonkin kokoelmia muualle. Nykyään Kuopion museossa on näyttelyiden lisäksi kulttuurihistoriallisen museon työ- ja arkistotiloja. Muutokset eivät varmasti lopu tähän. Siksi vielä tänäkin päivänä Benjamin Ståhlbergin toteamus on ajankohtainen:
"Kaikki muuttuu. Vierii tässä vuosisatoja. Tuskin tarunakaan on silloin enää säilyneet tämän ajan kiistat. Vaan talo tässä voi seistä vielä yhteishengen, yhteistyön tuloksena."