tiistai 30. elokuuta 2011

Mahtava sienisato Korttelimuseossa!

Tämän vuotinen mahtava sienisato on nyt hämmästeltävissä myös Kuopion Korttelimuseossa (Kirkkokatu 22), jossa pidetään 30.8.–1.9.2011 Kuopion luonnontieteellisen museon sieninäyttely. Näyttely on avoinna yleisölle tiistaina klo 10–18, keskiviikkona klo 10–19 ja torstaina klo 10–18.

Sieninäyttely on mitä parhain tilaisuus harjoitella kauden yleisimpien sienten tunnistamista! Mukana näyttelyssä on niin ruoka- kuin myrkkysieniäkin sekä lukuisia muita esimerkkejä sienilajiston monimuotoisuudesta. Näyttelyä voi siis hyödyntää mainiosti oppituntina koululais- ja opiskelijaryhmille. Läsnä on myös asiantuntijoita vastaamassa lajintunnistukseen tai vaikkapa sieniruokiin liittyviin kysymyksiin.



Näyttelyssä voi tutustua sienien uskomattomaan
monimuotoisuuteen.


Tuoksuorakkaan tuntee helpoiten, niinkuin
nimestä voi arvata, tuoksusta. Se on voimakas
maarianheinämäinen tai aniksen tapainen tuoksu,
jonka tuntee jo jonkin metrin päähän sienistä.
Tässä tapauksessa kuva tai teksti ei korvaa
oikeaa tuoksua; se pitää kokea itse.


Ukonsieni on iso.


Ukonsienten purku kuljetuksesta



perjantai 26. elokuuta 2011

Mahtava sienisato metsissä!

Savon Sanomat uutisoi tänään näyttävästi maakuntamme runsaasta sienisadosta. Omien maastokokemusteni perusteella hehkutus on täysin aiheellinen. Reilu viikko sitten vaeltelin illalla Puijon kuusikoissa kaatosateen valuessa pitkin niskaani. Vaikka tarkoitukseni ei ollut sienestää, löysin sattumalta niin mahtavan mustatorvisienipaikan, etten mitenkään voinut jättää lempisieniäni metsään! Myös lampaankääpiä, haperoita ja haaparouskuja osui reittini varrelle. Typeryyksissäni olin jättänyt sienikorin kotiin, mutta taskusta löytyi muovipussi. (Oikea, vakavasti otettava sienestäjä ei tietenkään KOSKAAN laita sieniä muovipussiin, mutta hätä ei lue lakia.)

Sieniharrastukseni on viime viikon aikana saanut muutenkin uutta kipinää. Osallistuin Sisä-Savon kansalaisopiston kauppasienineuvojakurssille, joka pidettiin Kirsti Eskelisen johdolla 20.-24.8. Suonenjoella. Viidessä päivässä opeteltiin kaikki 23 metsässä kasvavaa kauppasienilajia näköislajeineen ja lisäksi tutustuttiin koko liutaan muitakin lajeja. Vaikka tunsin sieniä kohtalaisen hyvin jo ennen kurssia, olivat lisäkoulutus ja muistiinpalautus paikallaan. Etenkin haperot ja rouskut ovat jääneet minulle hieman vieraiksi, sillä en ole ollut niistä ruokasieninä erityisen innostunut. Haperoissa tuppaa olemaan toukkia, ja monet rouskut vaativat esikäsittelyn, mikä on kaltaiselleni maailman toiseksi laiskimmalle kokille liian vaivalloista. Tällä kurssilla nirsoilu ei ollut paikallaan, joten hapero- ja rouskutuntemukseni koheni huomattavasti.
Tiukkaa tattitreniä.

"Uskomaton ukonsieni!!" hehkuttaa Kirsti Eskelinen.


Tuoksuvalmuska, uusin kauppasienemme. Tuoksu on monien mielestä "kuin halpaa
parfyymiä",
minulle se toi mieleen kanelilla maustetun uuniomenan.

Sienineuvojakurssin kohokohta taisi olla erilaisten ruokasieni- ja sieniruokalajien maistelu. Tiistai-iltapäivänä kokkasimme ja maistelimme ainakin kymmentä eri sienilajia. Omassa liemessään paistetuissa sienissä on jokaisella oma, persoonallinen makunsa. Tapionherkkusieni oli selvästi voimakkaamman makuinen kuin kuusiherkkusieni ja makeahko mustavahakas nousi monen suosikiksi hienostuneen arominsa ansiosta. Raaskimme jopa käyttää uskomattoman suuren ukonsienen, joka oli yllätykseksemme täysin toukaton. Uusia tuttavuuksia minulle olivat pähkinäinen palterohapero ja kaneliuuniomenalta tuoksuva muotisieni tuoksuvalmuska. Suosikkilistani kärkeen ei valmuska hienosta maustaan huolimatta noussut: mielestäni ei oikein mikään voita mustavahakasta.


Jos syö kertaistumalta noin kilon sieniä, ei tarvitse syödä vähään aikaan mitään.

Eikä tämä tähän lopu. Sienet täyttävät myös ensi viikolla päiväni lähes kokonaan, sillä järjestämme Korttelimuseolla sieninäyttelyn 30.8.-1.9. Lähes koko museon väki on mukana keräämässä sieniä ja rakentamassa näyttelyä yhteisvoimin. Yleensä sienilajeja saadaan näyttelyyn noin sata, eli taatusti törmään ensi viikolla taas uusiin sienilajituttavuuksiin. Kuopion koulut ovat tuntuneet ottavan näyttelyn innolla vastaan, ja luokkia on tulossa Korttelille joka päivä. Kuulostaa haastavalta mutta hauskalta! Linkki

torstai 25. elokuuta 2011

Otukset kuin Harry Potterista

Harvoin nauran ääneen, kun luen tiukan tieteellistä lajintunnistusopasta. Mutta sienitieteen Grand Old Ladyn eli Marja Härkösen ja Elina Sivosen kirjoittamaa Limasienet-kirjaa ei voi lukea vakavalla naamalla. Vaikka luonnontieteilijöitä syytetään välillä huumorintajun puutteesta, niin ainakaan limasienitutkijat (nimistötoimikunnan biologeista puhumattakaan) eivät ole sieltä tosikkomaisimmasta päästä.

Limasienet ovat jo eliöinä niin kummallisia, että niitä on vaikea ottaa tosissaan. Otukset ryömivät pitkin metsiä epämääräisenä limakkona, joka voi huvikseen hajota useiksi osiksi ja yhtyä myöhemmin uudestaan yhdeksi möykyksi. Näitä limakoita ryömiskelee metsänpohjan karikkeessa ja lahopuissa erityisen paljon juuri näin alkusyksystä. Limasienet eivät ole sieniä, vaikka ne lisääntyvät itiöistä. Ne eivät myöskään ole eläimiä, vaikka ne kiistämättä liikkuvat ja voivat ylittää pieniä esteitä hyppäämällä. (Ihan totta: näin opiskeluaikanani nopeutetun filminpätkän, jossa limasieni onnistuu loikkaamaan muutaman sentin levyisen rotkon yli. Samaisessa kauhufilmissä limasieni hyökkäsi suuren tatin kimppuun, ympäröi sen kauttaaltaan ja sulatti sen elävältä. Urks.)

Hervottominta Limasienet-kirjassa ovat kuitenkin lajien uudet suomenkieliset nen-päätteiset nimet. Suomen Sieniseuran nimistötoimikunta näyttää revitelleen oikein kunnolla! Vai miltä kuulostavat poppeliputkinen, silkkityynynen, umpisolmunen, kukkatakkunen tai kirahvinuoranen? Mieleen tulevat väistämättä Harry Potter -kirjasarjan taikamaailmaotukset. Ainakin Posityyhtynen sopisi limasienten joukkoon mitä parhaiten.

Kuka sanoi, että biologia on tylsää?

torstai 18. elokuuta 2011

Keskikesän huuma vaihtui tyyneen hiljaisuuteen

Heinäkuun viimeisen viikon kuumana iltapäivänä peilityynellä järvellä vallitsee lumoava hiljaisuus, jonka rikkoo vain sudenkorentojen rapina niiden lennellessä pitkin rantaviivaa, ehkä kaukainen kuikan huuto tai pesimäpiirillään vielä viipyvä kalalokki. Toisinaan pihapuihin pyörähtää sini- ja hömötiaisten parvi, jonka mukana liikkuu myös sirittäjäpoikue. Ne saavat puuhakkuudessaan hetkittäin kovastikin säpinää aikaiseksi. Silloin tällöin kuuluu jostain ukkosen kumu.

Joutsenpoikue Kuopion Suuri Palosella 7. heinäkuuta 2011.

Illan tullen voi nähdä joutsenpoikueen lepäilemässä rantakivellä vanhempien huoltaessa sulkasatoista höyhenpukuaan tai kuikanpojat tyynellä järvenpinnalla emojen sukellellessa niille pikkukalaa. Poikasia ei tosin koskaan jätetä pitkäksi aikaa yksin pinnalle, vaan ainakin toinen vanhemmista pysyttelee jälkikasvunsa tuntumassa. Iltayöllä punarinta jatkaa yölauluaan ja lehtokurppa yölentoaan naristen ja sivaltaen. Jos sen reitille osuukin toinen samanlainen, seuraa hetken kiihtynyt hämminki useine hassunkurisine sivaltavine äänineen.

Toista oli meno vain kuukautta aiemmin. Silloin kuikan iltahuudon kantautuessa saaren takaa sitä olivat säestämässä kalalokit parinkymmenen yksilön voimalla täyttä kurkkua huutaen, vastarannalla varikset ja korpit yhtyivät kilpaa kuoroon ja laulurastas pisti yhä parastaan. Pieni punarintakin koetti, mutta hävisi auttamatta äänekkäille naapureilleen. Heinä-elokuun vaihteessa se voikin jo rauhassa hallita iltayön äänimaisemaa.

Vasta kalalokkien jättäessä pesimäseutunsa pian heinäkuun puolivälin jälkeen, järviruo'on kukinta-aikaan, kesän kiihkeys vähitellen laantuu ja autereinen rauha ja hiljaisuus palaavat keskisuomalaiselle järvelle.


Yksinäinen kalalokki pesimäreviirillään heinäkuussa 2011.

Mutta elämä jatkaa menoaan. Tiksuttavat, pilkulliset nuoret punarinnat ovat löytäneet talon alle ja kivien päälle kurkistelemaan. Selkälokkipari ilmestyy vaivihkaa odottelemaan kalanperkuun edistymistä hiljaisessa, siniharmaassa sateessa. Koleana elokuisena aamuna teerikukko on intoutunut soitimelle. Kuikanpojat kalastelevat jo itsenäisesti vanhempien seurassa ja joutsenpojat ovat ehtineet puolen joutsenen kokoisiksi. Ilmassa soi lähes taukoamaton kiikitys kolmen jo lentokykyisen nuoren nuolihaukan kerjätessä kuusen latvaoksilla ravintoaan. Välillä ne laajentavat reviiriään ja esittävät iloisesti taitolentonäytöksiään. Pian ne ovat valmiita jättämään kotikuusensa ja suuntaamaan maailmalle.


Iso Ukkonen Keiteleen takana heinäkuun 2010 lopulla.