perjantai 14. joulukuuta 2012

Karmiininpunainen kanarialintu

Mikä on tämä laji?

Kolmen pisteen vihje: Ennenvanhaan lajin ollessa vielä lainsuojaton niitä oli tapana pyydystää häkkilinnuiksi. Mikäpä oli pyytäessä, linnut saattoivat olla niin kesyjä, että pihlajassa ruokaillessaan lajitoverin pystyi ottamaan oksalta vieruskaverin juuri hätkähtämättä tilanteen vakavuutta.

Kahden pisteen vihje: Onneksi häkkilintuajat tämän nykyään rauhoitetun lajin kohdalla ovat ohitse ja saamme hyvinä pihlajanmarjavuosina, kuten tänä vuonna, nauttia näistä kauniin huilumaisen äänen omaavista, kottaraisen kokoisista, suurista peippolinnuista.

Yhden pisteen vihje: Koiraat hehkuvat karmiininpunaisina, naaraat loistavat kellanvihreinä.

Ja vastaus kysymykseen on, TAVIOKUURNA (Pinicolae nucleator).
Taviokuurna, koiras. Kuva Ilkka Markkanen.


Savon lakeuksille taviokuurnat vaeltavat pohjoisen pesimäalueilta loka-marraskuussa ja viipyvät marjasadosta riippuen muutaman kuukauden ajan. Vielä ehtii siis nauttimaan, sillä taviokuurnien vaellukset eivät ole jokavuotista silmän/korvan ruokaa. Edellinen vastaavankaltainen vaellus oli vuonna 2002.

Linnut kerääntyvät pieninä parvina pihlajiin herkuttelemaan marjojen siemenillä. Ruokailun ohessa niillä on aikaa myös keskustella toisilleen omituisella, mutta kauniin pulputtavalla äänellä, erilaisten vihellysten säestäessä tarinaa. Tilhien herkku, marjamalto jää syömättä ja näin ollen kuurnien jo lähdettyä ruokailupaikan voi todeta puiden alle kertyneestä marjamössöstä. Toki kuurnille kelpaavat muutkin siemenet, kuten kuusen tahi männyn, mutta herkkua ovat kuitenkin nämä ihanaiset Sorbuksen siemenet.

Pikkuhiljaa vuodenvaihteen jälkeen kuurnat katoavat yhtä salaperäisesti kuin tulivatkin. Jatkavat vaellustaan kenties etelään, ehkä itään, palatakseen kevättalvella takaisin metsälapin perukoille sukuaan jatkamaan.
Siitä salaperäinen otus taviokuurna on, ettei nykypäivänäkään olla vielä selvillä tämän kauniin ”kanarialinnun” sielunelämästä.


Lähteet:
Kai Linnilä & Sari Savikko: Onko lintu kotona? Sata siivekästä. TEOS 2004
Jussi Seppä: Lintujen äänet. Werner Söderström Osakeyhtiö 1922
Anto Leikola, Juhani Lokki, Torsten Stjernberg: von Wright-veljesten linnut. Otava 2003

perjantai 7. joulukuuta 2012

Joulu on taas, joulu on taas... tai ainakin se on tulossa

Tänä vuonna emme päässeet rakentamaan joulunäyttelyä perinteiseen tapaan parvihuoneeseen. Huoneessa majailee edelleen epälukuisa määrä liito-oravia, joiden häiritseminen on lain mukaan kielletty. Poikkeuslupaa ei Pohjois-Savon ELY-keskukselta lähdetty tällä kertaa hakemaan, joten piti turvautua toisenlaisiin ratkaisuihin.

Näyttelyitähän valmistetaan hyvissä ajoin etukäteen, ja koska tiesin kauan parvihuoneemme tilanteen, selailin inspiraation lähteeksi vanhoja joulunäyttelykuvia jo viime kesänä. Ja löytyihän sieltä idea. Ponkaisin siltä istumalta museoon kysymään perusnäyttelymme Suurimmalta Eläimeltä, haluaisiko hän kutsua jouluksi kavereita kylään. Suuri Eläin suostui ilman muuta, taisi jopa ilahtua. Ei ole aina niin herkkua seistä pimeässä ihan yksin, vieläpä jouluna!
 AAAARGHH! Jarruta jo, Petteri, ettei tule porokolaria!

Omat joulutonttumme alkoivat heräillä kesähorroksestaan syksyn edetessä. He olivat kovasti pitäneet viimevuotisista tuttavistaan, vanhemman polven tontuista, maahisista ja haltioista. Oli kuulemma ollut tosi mielenkiintoista kuulla tarinoita menneistä ajoista, kun ihmisetkin suhtautuivat tonttuihin kunnioittavasti. Joulutonttujen toiveet kannattaa ottaa huomioon, jos mielii saada lahjoja jouluna, joten niinpä kysyin, haluaisivatko viimevuotiset menninkäiset ja haltiat tulla tänäkin talvena ilahduttamaan museon väkeä.

Marras-joulukuun vaihteessa tontut päästettiin valloilleen Kuopion museoon. Vilauksessa ne olivat kadonneet näyttelyn syövereihin, kuka mihinkin. Olikohan se tarkoitus...? Koska emme itsekään ole enää varmoja, missä tontut luuraavat, pyysimme apua tontunetsintään pieniltä ja vähän isommiltakin museovierailta. Samalla tulevat tutuiksi haltioiden, tonttujen, maahisten ja menninkäisten luonteenpiirteet.



 Pieni metsätonttu pääsi metsäjäniksen kyytiin.
Hyvä ratsastaja ei putoa, vaikka istuisi selässä sivuittain.

 
 Saimaannorppa sai seurakseen tutun ystävänsä. 
Jouluna on hyvä ottaa rennosti ja muistaa syödä hyvin.

 
Iloinen tonttu vilkuttaa kavereilleen hyvän joulun toivotukset.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Pistää ajattelemaan


Elämme maailmassa, joka pursuaa mitä erilaisempia nykyteknologisia sovelluksia. On facebook ja twitter, on pelimaailma, josta saamme arkeemme sellaisen virtuaalitodellisuuspläjäyksen, jossa itse todellisuus häilyy ja lopulta katoaa. Onhan meillä myös matkapuhelimet, nuo vekottimet, joilla on mahdollista tehdä kaikkea edellä mainittua. Lisäksi niillä kykenee vielä soittamaankin, tosin sekin ominaisuus pian häviää, koska onhan meillä se kirja. Se, josta ne kaverit löytyvät.

Vieraannummeko yhä enemmän elämän alkulähteestä luonnosta, koska se toinen ”vähemmän salattu elämä” sattuu nyt olemaan se profiilin päivitys. Jääkö kaikki luonnon tuottama ärsyke huomaamatta silmien tuijottaessa uutta, äärimmäisen terävän ja kirkkaan näytön omaavaa ja markkinoiden parasta,kenties jopa mobiilia laitetta.

Mitä enemmän vieraannumme luonnosta sitä vähemmän sitä arvostamme. Se heijastuu valitettavan usein luonnon kustannuksella tehtyihin tekoihin. Uhkapelissä ekosysteemin tasapainon järkyttämisessä lopulta häviäjiä olemme me, ihmiset.

Luonnolla on taipumusta asettaa ihmisillekin asiat arvojärjestykseen. On tulvia, on syysmyrskyjä, luntakin pyryttää, ja vielä maahan asti. Tulivuori purkautuu Islannissa seurauksena täysin lamaantunut lentoliikenne. Sankka lumituisku sekoittaa niin juna-, kuin autoliikenteen. Jokaisen mullistuksen jälkeen päivittelemme, ettei milloinkaan ole tullut näin paljon lunta, vai oliko se toissavuonna, vai sitä edellisenä. Niin. Muistimme pätkii, koska sisäinen kiintolevymme alkaa olla vaihdon tarpeessa siihen teratavuiseen ulkoiseen kiintolevyyn.
Luonnonmullistuksia on aikojen saatossa ollut useita ja niitä myös tulevaisuudessa nähdään, mutta näemmekö ne luontoa kunnioittavin silmin vai virtuaalitodellisuuslasien lävitse.

Ihmisten olisi syytä muistaa kuitenkin se tosiasia, että elämme luonnosta ja sen ehdoilla.
Se, jos mikä pistää ajattelemaan.