keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Suomen uhanalaiset kasvit -kirja ilmestyi!

Viime viikolla julkaistiin Terhi Ryttärin (Suomen ympäristökeskus), Mika Kalliovirran (Suomen ympäristökeskus) ja Raino Lampisen (Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo) toimittama Suomen uhanalaiset kasvit -kirja. Uudistetussa uhanalaiskirjassa päivitetään vuonna 1997 ilmestyneen, Terhi Ryttärin ja Taina Kettusen toimittaman Uhanalaiset kasvimme -kirjan tiedot. Paljon on tapahtunutkin uhanalaisrintamalla 15 vuoden aikana, mm. valtakunnallinen uhanalaisarviointi on toteutettu kaksi kertaa vuosina 2000 ja 2010.

Tuoreessa kirjassa esitellään Suomen 197 uhanalaista kasvilajia (äärimmäisen uhanalaiset, erittäin uhanalaiset, vaarantuneet) ja jo hävinneiksi luokitellut kasvit, uhanalaistumisen syyt ja tulevaisuuden uhkat sekä pohditaan keinoja lajien säilyttämiseksi. Kirjaa on ollut tekemässä 35 kirjoittajaa, jotka työskentelevät kasvistonsuojelun parissa kasvimuseoissa,  Metsähallituksen luontopalveluissa, Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa, Suomen ympäristökeskuksessa ja yliopistoissa tai ovat asiantuntevia kasviharrastajia tai vapaita tutkijoita. Kirja on erinomainen tietopaketti kaikille kasveista ja luonnosta kiinnostuneille!



Tekijäjoukon kokoontuessa juhlimaan uutta kirjaa asiallisesti sujuneen tiedotus- ja julkistamistilaisuuden jälkeen 16. huhtikuuta tunnelmat olivat mitä iloisimmat: 


Kuva Satu Turtiainen



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mustaleppälintu Tuusniemellä, merimetso Maaningalla

Merimetso (Phalacrocorax carbo), Maaninka Mustavirta 16.4.2012. Kuva: Ilkka Markkanen.
Kevät etenee, tosin enimmäkseen strategialla kaksi askelta eteen, yksi taakse. Ensimmäiset leskenlehdet ovat ilmestyneet teiden pientareille. Itse seurasin nokkosperhosen urhoollista ensilepatusta hankien keskellä 7.4. Maaningalla ja tyttöperhosen kevään alkua Siilinjärvellä 12.4.
Lintujen kevätmuutto edistyy hitaasti mutta sittenkin kai harkiten ja tarkoituksenmukaisesti. Viime viikolla lintukevät harppasi lämpimän kaakkoistuulen myötä eteenpäin varsinkin torstaina 12.4., mm. peipolla, västäräkillä, kulorastaalla, sepelkyyhkyllä, töyhtöhyypällä, naurulokilla, piekanalla, varpushaukalla, tuulihaukalla ja kurjella oli Savossa ensimmäinen vilkkaampi muuttopäivä. Jos tänään on muuttoa, se lienee enimmäkseen pakomuuttoa suuntana etelä, sillä juuri nyt sataa räntää, yöllä tuli muutama sentti uutta lunta vanhan päälle ja pälviä paikkaamaan.
Lintuharvinaisuuksien suhteen on ollut vielä kovin hiljaista. Viime päivien parempia havaintoja ovat olleet mm. kangaskiuru 12.4. Siilinjärvellä sekä eilen 16.4. mustaleppälintu Tuusniemen satamassa ja Maaningan Mustavirralla läpimuuttomatkallaan levähtänyt merimetso (kuva). Mitähän seuraavaksi?

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kun Maaningan ahma museoon päätyi

Monia kiinnostaa, mistä museo saa kokoelmiinsa tai näyttelyihin eläimiä. Uusi ahmamme ei ole poikkeus: muutamat ovat jo ennättäneet kysellä ahman tarinaa. Etenkin kun kyseessä on äärimmäisen uhanalaiseksi luokiteltu eläinlaji.

Nykyään kaikki museokokoelmiin päätyvät linnut ja nisäkkäät on löydetty luonnosta kuolleina. Suuri osa etenkin isommista nisäkkäistä on törmännyt autoon tai jäänyt sen alle. Näin kävi tälle kyseiselle ahmaparallekin kolme vuotta sitten. Helmikuussa 2009 Savon Sanomat kertoi tapahtumasta näin: Maaningalla, Mustanvirran sillalla aikuinen ahma juoksi kuorma-auton eteen eikä kuljettaja ehtinyt väistää. Törmäys tappoi ahman välittömästi. Kuljettaja ilmoitti tapauksesta poliisille, joka toimitti ahman meille luonnontieteelliseen museoon.

Miten siis toimia, jos löytää luonnosta kuolleen luonnonvaraisen eläimen? Ensinnäkin: hommaa hanskat ennen kuin kosket eläimeen ollenkaan. Raadon käsittely paljain käsin voi johtaa ikävien tautien leviämiseen. Jos kyseessä on lintu, vilkaise, onko sillä rengasta jalassa. Renkaan ja linnun tiedot on hyvä kirjoittaa Luonnontieteellisen keskusmuseon Rengastustoimiston verkkolomakkeelle, tai renkaan voi lähettää toimistoon postitse. Yritä sitten selvittää, kuuluuko eläin rauhoitettuihin lajeihin. Apua tunnistukseen saa meiltä luonnontieteellisestä museosta. Mikäli eläin on rauhoitettu (kuten suurin osa linnuista on ympäri vuoden), se pitää toimittaa museoon. 

Virka-aikana eläimiä otetaan vastaan osoitteessa
Kuopion luonnontieteellinen museo
Poijutie 4 A
puh. 044 718 2648, 044 718 2644, 044 718 2653


Mitä kuolleelle eläimelle sitten museossa tapahtuu? Maaningan ahmasta kirjoitettiin muistiin tarkka löytöpaikka ja -aika, eläimen sukupuoli ja arvioitu ikä. Sitten se sullottiin pakastimeen. Lähes kolme vuotta myöhemmin päätettiin uudistaa perusnäyttelyn ahmasta kertova osuus, joten ahmalle alettiin suunnitella valokuvien pohjalta sopivaa ilmiasua ja rekvisiittaa. Itse ahman täyttäminen jäi tavalliseen tapaan konservointimestari Terho Hämäläisen harteille.

  Kun eläimen tuleva asento oli kuvien avulla päätetty, pakastettu ahmaparka otettiin sulamaan. 
Nahka viillettiin auki vatsapuolelta ja nahan sisältä poistettiin lihat, luut ja sisälmykset.

  Terho muotoili ahman kropan lastuvillasta mittapiirustusten mukaan.

 Kallo ja hampaat tehtiin muovista.

Tyhjään nahkaan kiinnitettiin selluloosakuidusta valmistetut jalat.

  Jalkaosien paksujen rautalankojen avulla konservoitu eläin saadaan tukevasti alustaan.

Lastuvillakroppa kiinnitettiin jalkoihin, kroppa kalloineen päivineen pujotettiin nahan sisälle...

... ja vatsan viillos ommeltiin kiinni.

Ahma aseteltiin Lieksan metsästä löytyneelle komean kelon oksalle.
 Oksan punaisen täplät ovat dass-massaa, jolla paikattiin oksan halkeamia.

Viimeistelyä vaille valmis ahma! Lopputulosta voi ihailla Kuopion museossa.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen pajunkissat eli pajulampaat

Kevään odotuksen ensimmäisiä täyttymyksiä kasvimaailmassa ovat kukkaan puhkeavien, vielä lehdettömien pajujen silkinhohtoiset kukinnot, pajunkissat. Palmusunnuntain virpomiskimppujen osana ja pääsiäiskoristeina ne ovatkin korvaamattomia. Pajunkissoja on kutsuttu myös pajulampaeksi (Nilsiä), pajupässilöiksi (Vahviala) tai pajunpalmusiksi (Mikkeli). Vaikka äkkiseltään kaikki pajunkissat voivat näyttää samanlaisilta, pajulajeja on Suomessakin yli 20 ja niillä omanlaisensa kissat.
Heti palmusunnuntain jälkeisenä maanantaina poikkesin katsomaan, millaisia pajunkissoja nyt löytäisin. Pajujen tunnistaminen ei ole helppoa alkuunkaan, ja reissun seurauksena kotonani on käynnissä pajunkasvatusprojekti! Sen tarkoituksena on varmistaa keräämieni näytteiden ja ottamieni pajunkissakuvien lajinmäärityksiä. 

Raita (Salix caprea) on yleinen ja tuttu puu tai pensas. Sen edellisen vuoden kasvaimet ovat tanakat, kaljut, vihreän- tai harmaanruskeat, ja kuoren alta löytyy muutamia harjanteita. Silmusuomut ovat väriltään vaihtelevan ruskeat. 


Raidan kissat
Tuhkapaju (Salix cinerea) kasvaa yleisesti rannoilla harmahtavana pensaana. Sen paksuhkot edellisvuotiset kasvaimet ovat nukkakarvaiset. Silmusuomut ovat ruskeat ja tiheäkarvaiset. 


Tuhkapajun kissat
Pohjanpaju (Salix lapponum) on nimensä mukaisesti pohjoinen laji, mutta silti yleinen lähes koko Suomessa. Pohjois-Savossa sitä löytää etenkin rannoilta ja soilta. Vuosikasvaimet, silmut ja lehdet molemmin puolin ovat tiheään vaaleakarvaiset.


Pohjanpajun kissat
Kiiltopaju (Salix phylicifolia) on ehkä tavallisin ja tunnetuin pajulaji kevään koriste- ja virpomiskimpuissa. Sen voimakkaasti kiiltävät, punaruskeat norkko-oksat ovat koristeellisia sellaisenaan ja lisäksi se ehtii kissa-asteelle ensimmäisenä. Se on helppo löytää rantojen ja niittyjen pajuviidoista ja yleensä se kasvaa vain parimetriseksi, joten kukkiviin oksiin on helppo yltää. 


Kiiltopajun kissat

Nyt on siis vain odoteltava kukintojen ja lehtien kasvamista, mutta työn tuloksena sain myös kauniit pääsiäiskoristeet pöydälleni.


Lähde: Kotimaisten kielten keskus

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Ahma ja korppi

Tiistaina, 28. helmikuuta kirjoittelin blogiin aikeistamme vaihtaa ahmakaappiin asukas, ja remontoida ahman asumusta muutenkin. Keskiviikkona 7. maaliskuuta minä ja museomestarimme Petteri Kakkinen kävimme Neulamäen maastossa tarpomassa, kuvaamassa testikuvia ja mallailemassa sopivia kuvakulmia mahdollista taustakuvan ottoa ajatellen. Siinä vaiheessa vaikutti vähän vielä arveluttavalta, voiko sopivaa kuvaa enää tänä talvena näistä maisemista saada otettua. Seuraavana viikonloppuna onni kuitenkin suosi. Toiveidemme mukaisesti alkoi sataa lunta ja lämpötilakin pakastui sen verran, että pääsin maanantaina 12. maaliskuuta lumikengin varustautuneena kuvaamaan maisemia ja otoksista löytyikin muutama sopiva ehdokas taustaksi. Mielestämme sopivimmista kuvista tulostin kokeeksi 105x70-senttimetriset koevedokset, joita testailimme ahman taustaksi sekä konservointitilassa, jossa ahma vielä odotti, että näyttelytilassa, jossa näimme miten kuvien värit sopisivat tilan muuhun väritykseen ja valaistukseen.

Ahma konservointitilassa ja taustakuvaehdokas tuomaroitavana

Museonjohtaja selvittää näkemyksiään
halutusta maisemasta. 
Tämän kuvan valitsimme lopulta taustaksi. Nyt se kaipaa vielä vähän
muokkausta, suurennuksen, tulostuksen, leikkauksen ja kiinnityksen.
Alunperin ajattelin kuvan olevan hieman liian värikkäs ja "näyttävä"
taustakuvaksi, mutta kokeilut näyttelytilassa ja ahman kanssa vaikuttivat
sen verran lupaavilta että päätimme uskaltaa kokeilla.
Maanantaiksi, 2. huhtikuuta, sain tulostetuksi valitsemamme kuvan, jolle tulikin mittaa mukavat 3,5m x  1,6m ja pääsimme tyhjentämään ahmakaapin vanhasta ahmasta, kannosta ja lumesta ja tapetoimaan taustalle uuden kuvan. Käytännössä hommassa tarvitaan aina kolme henkilöä, jotta kaikki sujuu ilman suurempia vaikeuksia. Lasin nosto paikoiltaan vaatii kahta henkilöä imukupeissa samaan aikaan kun yksi irroittelee akkukoneella ruuveja. Maanantai on aina hyvä päivä tähän, koska yleisöä ei ole paikalla.

Tausta on jo saatu paikalleen ja museomestari säätää valaistusta.

Luontopedagogi huoltaa samaan aikaan kesäsalin näyttelyitä.

Tapetoinnin ja valaistuksen perussäädön jälkeen ahmalle etsitään sopivinta
korkeutta kaapissaan.

Ahman ei tarvitse olla kaapissaan yksin vaan seuraksi tulee komea korppi.

Lumen asettelu pohjalle käynnissä. Korpin jalustana toimiva pölkky
peitetään vielä kokonaan.

Konservointimestari Terho Hämäläinen viimeistelee ahman turkin karvoja
kammalla ja luontopedagogi  Wikholm kuvaa tilannetta iloisena .

Ahma uudessa kodissaan.

Melkein valmis ahmakaappi, lasi odottaa vielä pesua ja taustakuva
lopullista kuivumistaan. 

Aikaisempi , poistettu versio melkein samasta aiheesta
Mielestäni muutos onnistui hyvin ja on myös askel parempaan suuntaan. Kumpi lie sitten yleisön mielestä parempi käytännössä, vanha asetelma, jossa taustalla on valkoinen seinä, ja esillä ahma lintu suussaan ja kanto, vai uusi, jossa ahma ja korppi ja taustalla maisema? Mielipiteensä voi kirjoittaa vaikkapa kommenttina tähän blogiin, kiitos. :)

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Peippo ja Pulmun päivän pulmusia

Palmusunnuntain aamu oli raikas, pakkasta 12 astetta, vaikka aurinko oli yrittänyt lämmittää pilvettömältä taivaalta jo pari tuntia. No, toisaalta naapurin trullejakaan ei näkynyt eikä kuulunut. Taisivat juonia vielä pesissään odottelemassa päivän lämpenemistä.
Viime päivien kipakat aamupakkaset eivät ole estäneet mustarastaamme yhä määrätietoisemmaksi muuttuvia lauluharjoituksia. Viikko sitten muutolta saapunut koiras on saanut myös seuraa. Tiistaina pihapiirissä säksätti ja sirahteli jo kolme koirasta, ja ensimmäinen naaras ilmestyi toissapäivänä. Muutolta on saapunut myös muutamia vihervarpusia. Nämä sähikäiset osaavat tiaisten, viherpeippojen ja urpiaisten ohella hyödyntää tehokkaasti ruokintapaikkojen antimia.
Ja tänään ilmestyi ruokinnallemme sitten se kevään ensimmäinen peippo! Ja illalla niitä oli jo kaksi, komeita koiraita molemmat. Peipon saapuminen on eittämättä kevään merkkipaaluja, ja vaikka Etelä-Suomessa ollaan oltu monta päivää jo västäräkistä vähäsen, merkitään tässä tiedoksi: PUOLI KUUTA PEIPOSTA!
Peipon muutto näkyy ja kuuluu, ilman erityistä satsausta optiikkaankin. Sitä paitsi, se on myös hauskaa seurattavaa, sukupuolilla kun on erilaiset strategiat. Koiraat saapuvat pari viikkoa ennen naaraita, naaraat vasta, kun huomattava osa koiraista on jo asemissa reviireillään. Naaraita ei siis käytännössä näy ennenkuin peippokoiraiden konsertti alkaa vähitellen täyttää koko äänimaisemaamme.

Pulmusten jäljillä Maaningan Patalahdella 1.4.2012.


Aprillipäivän ykkösteemaksi nousi kuitenkin Hohtavien Hankien Hohtavat Linnut! Aamupalan jälkeen vaimo ja sukset autoon ja Maaningan Patalahden aurinkoisille ja satumaisesti kantaville hangille. Perillä vastaan viipotti yhdeksän töyhtöhyyppää ja - Pulmun päivän kunniaksi - heti perään 31:n pulmusen välkkyvä parvi. Unohtumatonta ajankuvaa, kertakaikkiaan, ja mustavalkoista näytöstä siitä paremmasta päästä! Kotimatkalla hetki Viannankoskella, jonne kahdeksan telkkää, neljä pariskuntaa, oli saapunut odottelemaan pesimävesien vapautumista talven kahleista. Sulapaikat ovat vielä kortilla...