keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Retkipäivä: Tiilikkaan!

Tiilikkajärven kansallispuisto on mitä mainioin päiväretkikohde. Rautavaaran ja Sotkamon rajalla sijaitsevassa pikkuisessa puistossa merkittyjä reittejä on parikymmentä kilometriä, ja polut kulkevat helpossa harju- ja suomaastossa. Kosteimpiin kohtiin on rakennettu pitkospuut, joista iso osa on hiljattain uusittu. Merkityt reitit sijoittuvat Tiilikkajärven itäpuolelle ja järven keskellä kulkevalle harjulle, ja tällä kertaa valitsimme kohteeksi noin seitsemän kilometrin mittaisen Uiton kierron.
Ainoa merkitty ympyräreitti on puiston eteläosassa kulkeva Uiton kierto.
Pohjoisniemestä ei pääse harjua pitkin kuivin jaloin Sammakkotammelle.
kartta: Metsähallitus
Uiton kierto kulkee upeiden aapasoiden halki. Tähän aikaan vuodesta kämmekät kukkivat kauneimmillaan, ja niitä on helppo ihailla pitkospuilta. Hyttysten määrä oli sangen siedettävä: pienen tuulen puhallellessa jopa patikointi T-paidassa onnistui ilman turhia ininöitä.
Suolla reitti kulkee pitkospuita pitkin.
Kesäisin retkeilijän on helppo pysähtyä uimaan ja virkistäytymään ihanille luonnonhiekkarannoille. Niistä kuuluisin on Venäjänhiekka, jonne on rakennettu puiston suosituin leirintä- ja tulipaikka. Vaikka puisto on melko rauhallinen, saattaa Venäjänhiekalla kauniina päivänä olla muutakin porukkaa. Valitsemamme retkipäivä oli yksi tämän kesän harvoista sateettomista, jopa lähes aurinkoisista päivistä, ja niinpä jatkoimme suosiolla Kalmoniemen päähän rauhallisemmalle kahvittelupaikalle.

Silmä lepää Tiilikkajärvella...
Kahvitauolle osallistui myös sarvijaakko.
Paluumatka Sammakkotammelle kuljettiin hienoissa harjumaisemissa. Tiilikassa kannattaa kuitenkin muistaa välillä katsoa jalkoihinsa maisemien ihailun lomassa, sillä kansallispuistossa elää paljon kyitä. Tällä reissulla onnistuimme näkemään niistä yhden, harmaan sahalaitaisen koiraskäärmeen. Väistimme sitä kohteliaasti toiselle polulle. 
Sammakkojärven rannalla. Joko jatketaan eteenpäin? kysyy Tilhi.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Torjuntavoitto häämöttää

Vuosi sitten kirjoitin raivokkaasta yhden naisen sodasta, jonka julistin jättipalsameille. Asuinalueellani Julkulassa, tai oikeastaan viereisellä Länsi-Puijolla on järjestetty kaupungin, Metsähallituksen ja KLYYn yhteistyöllä palsaminpoistotalkoita jo useita vuosia, ja päätin viime kesänä jatkaa talkoilua omin päin. Ostin viikatteen ja annoin palaa.

Tänä vuonna sotaan liittyi pari muutakin suivaantunutta. Perustimme vapaamuotoisen Viikatemiehet-ryhmän, joka toivottavasti koituu jättipalsamien kohtaloksi ainakin yhdellä alueella. Ostimme kaupungin talkooavustuksen turvin muutaman viikatteen ja pari muuta työkalua lisää, ja hyökkäsimme kesäkuussa kasvustojen kimppuun uusin innoin.

Mitä puuttuu kuvasta? Tuhansia ja taas tuhansia jättipalsameita!
Reilussa tunnissa muutaman ihmisen voimin saa niitettyä aikamoisen alan.
Pari päivää sitten kuljin kriittiset silmät auki Länsi-Puijolla ja kartoitin pahimpia jättipalsamipaikkoja eilisiä Metsähallituksen, kaupungin ja KLYY:n yhteistalkoita varten. Ja uskottava se on. Jättipalsamit ovat todellakin vähentyneet! Viime- ja toissavuotisia läpitunkemattomia palsamikkoja ulkoiluteiden varsilla ei enää juuri näy, ja maastossa huomaa selvästi, missä on käyty niittämässä tai kitkemässä. Usean vuoden mittainen yhteistyö on ollut voimaa: kaupunki on raivannut ulkoilureittien varsia, yhteistalkoilla on poistettu luonnonsuojelualueita pahiten uhkaavia kasvustoja ja Viikatemiesten porukka on jatkanut työtä muualla Länsi-Puijolla. Toki tekemistä on edelleen, ei palsami kokonaan ole tästäkään kaupunginosasta hävinnyt, mutta konkreettinen tulos rohkaisee jatkamaan.

Yksi tämänvuotista torjuntatyötä helpottava tekijä on viileä sää. Yleensä jättipalsamin kukinta on heinäkuun puolessavälissä parhaimmillaan, tai kenties kasvi on jopa jo siemenkotavaiheessa. Tänä vuonna ensimmäiset kukat ovat avautuneet vasta nyt. Hyvää niitto- ja kitkemisaikaa on vielä jäljellä, joten työ jatkuu. Eikä tarkoitus ole jäädä laakereille lepäämään tulevaisuudessakaan. Hienokin tulos häviää muutamassa vuodessa, jos jättipalsamin annetaan vallata kasvupaikkansa uudelleen.

Torjuntavoitto häämöttää - nyt ei anneta periksi!

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Sitruunavästäräkki pesi Kuopiossa

Sitruunavästäräkki, koiras, Kuopion Riistavedellä 9.5.2015. Kuva: Ilkka Markkanen.










Vain kolme vuotta sitten virtavästäräkki löysi ensi kerran kodin Pohjois-Savosta. Maakunnan pesimälinnustoon lisättiin kuluvana kesänä jälleen uusi västäräkkilaji, kun sitruunavästäräkki (Motacilla citreola) pesi Kuopion Riistavedellä. Lintuharrastaja Ilkka Markkanen löysi 9.5. pesintään soveltuvalta rantaniityltä sitruunavästäräkkikoiraan. Itselläni oli mahdollisuus seurata tapahtumia paikalla löytöpäivästä lähtien. Kun koiras viihtyi varsin pienellä alueella useampia päiviä, pesintäaikeet olivat ilmeiset. Viikon päästä reviirille löysi tiensä myös naaras, 20.5. pariskunta aloitteli jo pesänrakennuspuuhia. Haudonta käynnistyi kesäkuun alkupuolella. Ensimmäiset poikaset kuoriutuivat juhannuspäivänä 20.6., ja poikaset lähtivät pesästä 6.7.
Sitruunavästäräkki on maamme uusimpia pesimälajeja, laji on leviämässä meille idästä. Suomen ensimmäinen sitruunavästäräkki havaittiin vuonna 1962, ja ensimmäinen sitruunavästäräkkipari pesi Porissa vuonna 1991. Laji on Suomessa edelleen harvinaisuus, nykykannaksi on arvioitu 5-30 pesivää paria.
Pohjois-Savossa sitruunavästäräkki on havaittu aiemmin vain seitsemän kertaa. Maakunnan ensimmäinen sitruunavästäräkki löytyi Siilinjärveltä kesäkuussa 1988. Nyt dokumentoitu pesintä on Pohjois-Savon ensimmäinen lajipuhdas sitruunavästäräkin pesintä. Pesintää osattiin tosin jo odottaa, sillä vuonna 2006 Siilinjärvellä todettiin sitruunavästäräkin ja keltavästäräkin risteymäpesintä. Tuolloin sitruunavästäräkkikoiras pariutui keltavästäräkkinaaraan kanssa.
Sitruunavästäräkin suosimia pesäpaikkoja ovat kosteat rantaniityt ja rantaluhdat. Laji on pesimäkantansa pienuuden vuoksi Suomessa uhanalainen.