torstai 31. maaliskuuta 2011

"Sit se käärme söi sen liskon"

Hondurasilais-suomalainen yhteisötaideprojekti on alkanut :-) Kuopiolaisen Aurinkorinteen koulun neljäsluokkalaiset kävivät tänään tutustumassa Sademetsän lapset -näyttelyyn ja pohtimassa, millaisia tarinoita kuvat heille kertovat. Taidokkaita kuvia ihastelivat niin opettajat kuin oppilaatkin, ja aika kului kuin siivillä.

Mikä valokuvista heijastaisi parhaiten esimerkiksi sanaa "Ystävyys"?

- Tää missä on muurahaiset kukassa, kun ne muurahaiset on ystäviä keskenään.
- Vesipisarat! Niitä on niin monta.
- Sammakko, koska se on söpö ja ystävällisen näköinen.
- Se jossa on lapsi. Sillä on varmasti paljon kavereita.

Sopisikohan tämä liskokuva sanaan HILJAISUUS?

Nuoret taiteilijat valitsivat näyttelystä lempikuvansa ja perehtyivät valokuvauksen perusasioihin. Löytyykö kuvan tärkein elementti keskeltä kuvaa vai jostain muualta? Millainen tunnelma kuvassa on? ("Rauhallinen tunnelma, kun tausta on epäselvä ja kauniin vihreän värinen." Mistä kuvaan tulee valo? ("Tää lintukuva on tosi vaikee... tuleeks se valo jostain puiden latvojen läpi, kun sitä ei oikeen voi nähdä?")

Lempikuvaa etsimässä. Hyviä vaihtoehtoja on ihan liikaa!

Kuvakertomuksia jatkettiin liittämällä kolme satunnaista kuvaa yhteen tarinaan. Muutamassa minuutissa pienryhmissä keksittiin toinen toistaan mielikuvituksellisempia juttuja.

"Tää muurahainen vois syödä kukkaa ja muuttua liskoksi..."

Projekti ei suinkaan jää yhteen museokäyntiin - päinvastoin: tästä työ vasta alkaa. Myöhemmin keväällä, kunhan lumet ovat sulaneet nappaan mukaan kulttuurihistoriallisen museon valokuvaajan Kari Jämsénin. Yhdessä lähdemme oppilaiden kanssa metsään ja järven rannalle metsästämään sopivia kuvausaiheita. Luontokuvien ottamista varten ei tarvitse lähteä Lappiin tai maapallon toiselle puolelle Hondurasiin, sillä parhaat kuvat voivat syntyä aivan jokapäiväisistä aiheista. Odotan innolla, millaisia tarinoita nuoret taiteilijamme onnistuvat valokuvien avulla kertomaan!

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Virtausta etsimässä

Kuopion kaupunginkirjaston Kirjaston nielemät -blogissa Päivikki Kolehmainen kertoo vetämänsä runopiirin herättämistä tunnelmista. Vaikka takana olisi pitkä iltavuoro asiakaspalvelussa ja väsymyskin jo painaisi, voi runopiirissä vietetty tunti johtaa parhaimmillaan flow-tilaan. Flow'n vallassa ihminen uppoutuu täydellisesti senhetkiseen tekemiseensä, unohtaa ajan kulumisen ja tuntee saavuttavansa jotain suurta. Itse tekeminen tuntuu äärettömän palkitsevalta. Ja kun "virtaus" vähitellen häviää, jäljelle jää lämmin hyvänolon tunne ja ylpeys: minä pystyin ylittämään itseni!

Museotyö tuntuu välillä aikamoiselta puurtamiselta, kuten varmasti kaikki muutkin työt. Tekstit odottavat kirjoittamista, kuvat käsittelyä, asiat selvittämistä ja kalenterit täyttämistä. Mutta hetkittäin sitä pystyy kohoamaan arjen yläpuolelle. Tunnistan Päivikin kuvaaman flown, niin työssä kuin harrastuksissakin. Flow on harvinaista herkkua, mutta sitäkin palkitsevampaa. Useimmin virtauksen tuntu syntyy kirjoittaessa. Teksti saa siivet, parhaimmillaan sormet eivät ennätä kirjoittaa niin nopeasti kuin ajatus kulkisi. Kahvi- tai ruokatauot unohtuvat. Ja kun hetki on ohi, olo on mahtava, joskin hieman pöllämystynyt. Ei ole ollenkaan tavatonta, että toivotan työkavereille hyvää huomenta klo 14.30.

Urheilijat jos ketkä ymmärtävät flow'n merkityksen ja pyrkivät määrätietoisesti ymmärtämään, miten siihen voisi päästä tietoisesti silloin kun haluaa. Jos joku sen taikatempun selvittää, niin neuvoja otetaan kiitollisuudella vastaan! Yhteystiedot löytyvät vaikkapa tästä blogista.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Yksi täytetty nieriä, kiitos!

Mestari Hämäläinen viimeistelee kuuluisaa täytettyä nieriäänsä.

Luonnossa saimaannieriät (Salvelinus alpinus) ovat äärimmäisen uhanalaisia. Kalatiskiltä niitä kuitenkin löytyy - nimittäin kasvatettuina. Nieriä on muiden lohikalojen tapaan herkullista niin paistettuna, graavattuna kuin savustettunakin. Aivan erilaisen elämyksen tarjoilee Masterchef T. Hämäläinen, joka on hionut täytetyn nieriän reseptiään jo vuosikausia. Täytetyn nieriän oikeanlainen valmistaminen on työlästä ja vie 4-5 viikkoa aikaa, mutta herkullinen lopputulos on kaiken vaivan arvoinen.

Saimaannieriää mestari Hämäläisen tapaan

1 mukavankokoinen saimaannieriä (esimerkiksi parikiloinen koiras Enonkosken kalankasvattamolta)
muutama litra sopivan paksua kipsiä
eristeainetta
5-6 erilaista hartsia
yksi levy lasikuitumattoa
litroittain ruiskumaaleja
laseerauslakkaa

Sulata pakastettu saimaannieriä. Kalan värit saattavat haalistua pakastamisen aikana tuntemattomiksi, mutta se ei vaikuta lopputulokseen.


Asettele kala styroksialustalle hyväksi katsomaasi asentoon. Poista vatsa- ja rintaevät: ne valmistetaan erikseen.


Valele kalan ja evien päälle runsaasti juoksevaa kipsiä. Anna kuivua ilmavassa paikassa, noin + 20 asteessa 4-5 tunnin ajan.

Kuivumisen jälkeen poista nieriä varovasti kipsin sisältä. Irrota samalla tavalla myös evät erillisistä kipsimuoteista.

Vala kipsimuottiin ainakin viisi kerrosta erilaisia hartseja. Anna jokaisen kerroksen kuivua mieluiten vuorokauden verran. Lisää viimeiseksi kerros lasikuitua ja anna kuivua.


Kiinnitä evät kalavalokseen haluamaasi asentoon. Poista ylimääräiset reunukset ja viimeistele kalan pintarakenne hiomalla.

Aloita maalaaminen levittämällä kalavaloksen pinnalle kirkkaanharmaata helmiäislakkaa ja hahmottelemalla pohjavärit.

Jatka maalaamista lisäämällä kerroksittain ruiskumaalivärejä ja laseerauslakkaa. Anna kuivua jokaisen kerroksen välillä useita tunteja. Mitä huolellisemmin teet tämän vaiheen, sitä parempi on lopputulos. Viimeistele täytetty nieriä kerroksella kiiltävää lakkaa.

Saimaannieriä kannattaa tarjoilla esimerkiksi järvilohella ja härkäsimpulla höystettynä. Erityisen hyvin nieriä soveltuu juhlavien näyttelyiden pääruokalajiksi. Esimerkiksi Kuopion museossa tarjoillaan täytettyä nieriää seuraavan kerran kesällä 2011 Geologisen tutkimuskeskuksen 125-vuotisjuhlanäyttelyssä. Kannattaa tulla elämysmaistiaisiin!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Karhu on kiva

Karhuherra Benjamin on aina silloin tällöin ilahduttanut näyttelyissämme kävijöitä läsnäolollaan. Museon muista eläimistä poiketen Benjaminia saa haistaa ja koskettaakin.
Karhuherra Benjamin
Tällä kertaa Benjamin oli päässyt vähän yllättäenkin piipahtamaan alakerran saliin avariin tiloihin kunnioitusta ja ihastusta herättämään, ja tietenkin myös halattavaksi ja silitettäväksi. Benjaminin tilassa museokävijöillä oli mahdollisuus purkaa tuntemuksiaan piirroksina paperille, ja puolentoista kuukauden aikana seinät täyttyivätkin mukavasti sekä karhuaiheisista, että muista piirroksista.

Benjamin lähdössä takaisin nukkumaan.

Viimeinen katse vieraiden piirustuksiin.

Piirroksista löytyy sekä nuorien että vähän vanhempienkin näkemyksiä karhuista ja vähän muustakin.

Iloisia piirustuksia katsellessa näyttäisi siltä, että ihmisten mielikuvat karhuista taitavat olla aika positiivisia. Aika harvalle karhu on ensisijaisesti pelottava; enemmän kuvissa tulee vastaan iloisia ja ystävällisiä karhuja.

Benjaminin poistuttua tilassa alkaa Kuopion kulttuurihistoriallisen museon seuraavan näyttelyn rakennus. Karvaisen otuksen tilalle tuleekin sitten ihasteltavaksi karvaisia käyttötekstiileitä, sisustusesineitä ja taideteoksia 18.3. alkavassa näyttelyssä nimeltä Ryijy elää.