perjantai 30. syyskuuta 2011

Kofeiinikrapula Näyttelycafésta

Museoliitto järjesti tämänvuotisen Näyttelycafé-tapahtuman Sastamalan tuoreessa suomalaisen kirjallisuuden museossa. Pukstaavi on ollut avoinna vasta muutaman kuukauden, joten Näyttelycafén isännöinti näin pian rankan museonrakentamissession jälkeen oli hatunnoston arvoinen suoritus. Järjestelyt olivat erinomaiset alustuksia, retkikohdetta ja tarjoiluja myöten. Kahvia oli tapahtuman nimen mukaisesti tarjolla jatkuvasti, ja jos nälkä meinasi yllättää, pöydästä sai hakea vapaasti ihania juustoja, keksejä, suklaakonvehteja ja itsetehtyä toffeeta.


Jos Näyttelycafé olisi kestänyt kauemmin, olisi paluumatkalle Kuopioon
vyörynyt tuplasti elopainoa lähtötilanteeseen nähden.

Lukutoukkana ja kirjafriikkinä odotukseni kirjallisuusmuseon upouutta perusnäyttelylle olivat korkealla, eikä Pukstaavi pettänyt. Tietoa kirjallisuuden ja kirjapainotaidon kehityksestä sekä suomalaisesta kirjallisuudesta eri näkökulmista löytyi mielin määrin. Monet ratkaisut olivat tyylikkäitä ja istuivat erinomaisesti paikan henkeen. Näyttelyn kerronnassa ei ollut unohdettu lapsia. Ja mikä parasta: näyttelyssä olisi ihan oikeasti saanut istua mukavissa nojatuoleissa ja uppoutua lukemiseen. Tämä tosin selvisi vasta paljon myöhemmin, sillä me korrektit museoammattilaiset luonnollisestikin oletimme, ettei näyttelyssä esillä oleviin kirjoihin saa koskea.
Havainnollinen ja tyylikäs esitys erilaisista kirjansidontatyyleistä.

Voi kun olisi ollut aikaa istua ja lukea, lukea, lukea!

Silti ensimmäinen kokemus näyttelystä jätti hieman kylmäksi - johtuikohan lyhyistä yöunista ja pitkästä ajomatkasta. Toisaalta Näyttelycafessa käytettiin melko paljon aikaa Pukstaavin rakentamisprosessin esittelyyn, ja jokaisen alustuksen jälkeen teki mieli pujahtaa näyttelyyn uudestaan katsomaan, jotta miltäs se äsken esitelty Satujuna tai Runokulma näyttikään. Oikeastaan näyttely alkoi vasta avautua kunnolla vasta toisella tai kolmannella katsomiskerralla, mikä saattaa olla hyväkin keino houkutella kävijää palaamaan museoon uudestaan. Itselle jäi vielä pieni tiedonnälkä kirjallisuuden asemasta yhteiskunnassa ja etenkin suomalaisen kirjastolaitoksen kehityksestä: niihin osioihin olisi ehkä voinut panostaa vielä enemmän.

Näyttelycafésta jäi hauskojen muistojen ja hienon retkielämysten lisäksi käteen muutama kokeilemisen arvoinen työkalu. Viimevuotisessa vastaavassa tapahtumassa testattiin Think Aloud - asiakaspalautemenetelmää, jota Kansallismuseo oli kuluneena vuonna kokeillut ja kehittänyt. Menetelmää voitaisiin ehkäpä käyttää meillä uusien perusnäyttelyiden suunnitteluun, ja ajankohdaksi voisi sopia ensi vuosi. Näyttelysuunnittelun kaoottisuutta saattaisi puolestaan helpottaa Lahden kaupunginmuseon kehittämä näyttelyprosessimalli.

Matkailu avartaa, se tuli taas todettua.

tiistai 27. syyskuuta 2011

Puun päivä

Näyttelykalenteria ja museotapahtumia suunnitellessa olisi hyvä tutustua kaikenkarvaisiin teemapäiviin ja -vuosiin. Itseäni harmittaa hiukan, kun huomasin vasta liian myöhään viimevuotisen YK:n kansainvälisen Monimuotoisuuden teemavuoden, tai tämänvuotisen kansainvälisen Metsien vuoden. Olisi todella ollut paikallaan huomioida tuollaiset kansainväliset teemat, jotka sopivat museon toiminta-ajatukseen kuin nenä päähän. Tulevien vuosien teemat "kestävästä energiasta" tai "kansainvälisestä vesiyhteistyöstä" eivät olekaan enää niin helposti näyttelyiksi tai tapahtumiksi sovitettavissa. Toisaalta joitain teemoja on vaikea ottaa kovin vakavasti. Täytyy tunnustaa, että en tainnut muistaa erityisesti juhlistaa esimerkiksi kansainvälistä Perunan vuotta v. 2008.

Teemapäivän keksiminen voi toki alkaa pienemmästäkin. Vuonna 1997 Lohjalle istutettiin itsenäisyyden 80-vuotisjuhlan kunniaksi Juhlametsä. Tapahtuma antoi sysäyksen puu- ja metsäteeman edelleen kehittämiselle, ja niinpä vuotta myöhemmin vietettiin Lohjan museossa ensimmäistä Puun päivää 27.9., Vesan päivänä. Teemapäivän tarkoitus on korostaa puiden ja metsien merkitystä meille ihmisille ja monimuotoisuudelle yleensä. Vähitellen Puun päivän vietto on laajentunut muillekin paikkakunnille, ja tavoitteena on saada se kansainväliseksi teemapäiväksi.

Puun päivää voisi juhlistaa vaikka retkellä lähimetsään. Luontoelämyksiä ei aina tarvitse etsiä kaukaa.


PUUN PÄIVÄN JULISTUS

Tänä päivänä haluamme erityisesti kiinnittää huomiota puun merkitykseen, ovathan metsät yhtä tärkeitä maapallolle kuin keuhkot ihmisille. Siksi metsien suojelu, istutus ja hoito on välttämätöntä.Uusiutuvana luonnonvarana puulla on samalla materiaalina suunnattomat mahdollisuudet, kun ne asetetaan kestävän kehityksen puitteisiin.

Muistaen, että puut voivat elää ilman ihmistä, mutta ihminen ei voi elää ilman puita, pyydämme kasvua niin istutetuille puille kuin luonnonmetsille ja toivotamme:

KAUAN ELÄKÖÖN PUU!

tiistai 20. syyskuuta 2011

Angry Birds, karppausta ja twiittausta 100 vuotta sitten

Avasimme tänään Kuopion museoon uuden näyttelyn nimeltään "Karppas-Matti, lintumies". Näyttelyssä esitellään pieni osa Haminalahden kuuluisan lintumaalarin Matti Karppasen uskomattoman laajasta elämäntyöstä: luonnoksia, piirroksia, päiväkirjoja ja konservoituja eläimiä. Esillä on töitä niin tutuista kuin harvinaisistakin linnuista ja nisäkkäistä.

Matti Karppasen täyttämä komea aromerikotka


Sadan vuoden takaisia tapoja ihmetellessä tulee eteen paljon hätkähdyttäviä asioita. Jotkut asiat tehtiin aivan päin vastoin kuin nykyään, ja toiset asiat taas tuntuvat hauskan tutuilta. Esimerkiksi jos luonnonystävä ei tunnistanut harvinaista lintua, se saatettiin ampua, jotta tunnistaminen helpottuisi ja varmistuisi. Villieläimiä saatettiin myös pitää lemmikkinä.
Matti Karppanen ja kesy pihakotka
(kuva Kuopion kulttuurihistoriallinen museo)


Karppasen päiväkirjojen lyhyt ja ytimekäs kirjoitustyyli on aivan kuin suoraan nykypäivän Twitteristä tai Facebookista:

"Täytin huuhkajaa."
"Maalasin punatulkkuja."
"Kävelin metsässä."
"Katselin ketunjälkiä."
"Kuun valossa ammuin rotan."
"Waris saksissa." (eli ansassa). "
"Ei paljon mitään."

Säätiloille Karppasella oli omat nimitykset:
"Wihanen 11 C kylmä."
"Osaksi herttanen."
"Ilkeä pohjatuuli."

Voiko sanoa, että lintumies Karppanen harjoitti twiittausta 100 vuotta ennen sen keksimistä? Oliko muistiinpanot tarkoitettu vain itselle tai myös muille, kuka tietää? Nykyään nämä havainnot omasta ja luonnonelämästä voisivat olla samanhenkisten nähtävillä ja kommentoitavissa jotakuinkin samalla hetkellä kun ne kirjoitetaan; sata vuotta sitten asiat olivat vähän toisin.

Matti Karppanen
(kuva Kuopion kulttuurihistoriallinen museo)


Näyttelyn nimeä mietittiin pitkään. Matti Karppanen oli luonnonystävä vailla vertaa. Erityisesti Karppasta kiinnostivat petolinnut, harvinaiset lajit ja poikkeuksellisen näköiset yksilöt. "Angry Birds" olikin yksi nimivaihtoehdoista. Karppasen harjoittamaa elämäntyyliä olisi hyvin voinut kutsua suoraan nimestä johdettuna "karppaukseksi", millä ei tietenkään ole mitään yhteistä nykyisin muodissa olevan samannimisen ruokavalioon liittyvän sanan kanssa. "Twiittaus" olisi myös hyvin sopinut elämäntyönsä lintujen kanssa tehneestä miehestä kertovan näyttelyn nimeen. Lopulliseksi nimeksi valittiin "Karppas-Matti, lintumies". Se ei ole muodikas, eikä kovin vetävä, mutta ehkä se kuitenkin kertoo jotain oleellista ja tärkeää Matti Karppasesta.

Toivottavasti näyttelyssä kävijät voivat saada jonkinlaisen tuntemuksen menneitten aikojen erilaisesta maailmasta. Karppasen lintumaalauksia voi muuten ihailla samaan aikaan  Kuopion taidemuseossa 6.11.2011 asti.
Kuopion museon näyttelystä lisää:
http://www.kuopionluonnontieteellinenmuseo.fi/nayttelyt/vaihtuvat.htm