keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Suomen luontokeskus Haltia

"Suomen luontokeskus Haltia" avasi ovensa toukokuun lopulla. Monestakin syystä siihen oli "pakko" päästä nopeasti tutustumaan, onhan se Suomessa alallaan uusinta uutta erityisesti teknisesti ajatellen, ekologisuutta painottaen. Olen viime vuosien aikana saanut nähdä ja kuulla Haltian suunnittelusta ja rakentamisen edistymisestä paljon ja pienoinen yllätys oli, että rakennus oli paljon tummempi kuin näkemissäni kuvissa. Komea puurakennus joka tapauksessa.
"Haltia on Suomen ensimmäinen kokonaan massiivipuuelementeistä tehty
julkinen rakennus, ja käynnistää näin ollen Suomessa uuden rakentamisen
aikakauden. Puuta on käytetty kaikessa rakentamisessa, kantavista
rakenteista verhoiluun asti.
"


Luontokeskus on rakennettu aivan upeisiin maisemiin Nuuksion kansallispuiston kupeeseen. On hienoa, että pääkaupunkiseutulaisilla on tällainen mahdollisuus tutustua luontoon sekä aidossa, että virtuaaliympäristössä ihan omilla nurkillaan. Esimerkiksi Helsingin keskustasta Haltia on vain noin 30 kilometrin päässä, ja perille pääsee vaikka patikoiden, pyörällä, mopolla, autolla tai bussilla.
Toisen kerroksen ravintolan terassilla voi ihailla hienoja maisemia.

Siitä vain sisälle näyttelyyn, nähtävää ja kuultavaa riittää.
Kuvassa "Lumikanjoni".

Päänäyttelytilaan kuljetaan tunnelin kautta, jossa voi ihmetellä sekä perinteisessä vitriinissä että lattian alla näkyviä eläimiä, maisemia ja eläinten jälkiä. Oikealla seinällä näkyvistä ruuduista voi ihastella vaikkapa revontulia tai tähtitaivasta. Tilassa voi myös kuulla monenlaisia suomalaisen luonnon ääniä.

Tunnelin jälkeen avautuvassa päänayttelytilassa ihastusta herättävät vaikkapa lattian läpi näkyvät ahvenparvet ja sukeltelijat, 18-metrinen panoraamaluontovideo, ja "Sotkanmuna", jonka sisällä on taiteilija Osmo Rauhalan teos "Peliteoria". Pääsalista ovet johtavat pimeämpiin paikkoihin, "Yöretkelle" ja pesäluolastoon, josta löytyy myös karhu nukkumasta.

Rakennus on suunniteltu ja rakennettu ilahduttavan kunnianhimoisesti. Se on yritetty tehdä mahdollisimman luontoystävälliseksi mm. maalämpöä ja aurinkokeräimiä käyttäen, ja myös pyritty rakentamaan esteettömäksi ja muunneltavaksi. Lista erilaisista käytetyistä tekniikoista, ratkaisuista ja periaatteista on niin pitkä ja mielenkiintoinen, että siihen kannattaa käydä tutustumassa osoitteessa: http://www.haltia.com/haltia-suomen-luontokeskus/ekoteknologia/ . Moni rakennus- ja remonttiprojekti saisi kernaasti ottaa vaikutteita luontokeskuksesta, joka on aika lailla vaikuttava näyte siitä miten hyvin asiat voidaan tehdä, jos oikeasti halutaan.

Muutenkin tilavaa ravintolaa täydentää upea terassi.

Kuopion museo on odottanut jo vuosia peruskorjausta. Puuttuva ilmastointi, puuttuva hissi, olematon ilmanvaihto, puuttuva kahvio/ravintola, ongelmalliset sähköt, yms. ovat asioita, joita ei mielellään mainostaisi, mutta olisi kuitenkin hyvä tiedostaa. Mallia nykyaikaisista ratkaisuista voi käydä katsomassa vaikkapa Haltiasta, jossa asiat on pyritty tekemään hyvin, sekä ihmisten, että luonnon kannalta. Kannattaa Haltiassa käydä muutenkin, ja jos mahdollista, kannattaa myös käyttää sitä lähtöpisteenä patikkaretkelle Nuuksion kansallispuiston monipuolisiin maisemiin.

Lisätietoa osoitteesta http://www.haltia.com/




keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Kenttäkerttunen löysi reviirin Liperistä

Kokenut ja tarkkakorvainen lintuharrastaja löysi eilen 11.6.2013 Liperistä Pohjois-Karjalan kautta aikain kolmannen kenttäkerttusen (Acrocephalus agricola). Kenttäkerttunen on levinneisyydeltään kaakkoinen, etenkin ruovikoissa viihtyvä ja kerttusten tapaan elintavoiltaan varsin piilotteleva pikkulintu. Laji on Suomessa suurharvinaisuus, maamme ensimmäinen havainto on vasta vuodelta 1980.

Kenttäkerttunen lienee laajentamassa levinneisyysaluettaan luoteeseen, ja lajia tavataan Suomessakin nykyisin lähes vuosittain. Sisämaasta aiempia havaintoja on tosin vain viisi. Maamme ensimmäinen varmistettu pesintäkin lienee odotettavissa lähivuosina. Jo vuonna 1991 Halikon (nyk. Salo) Halikonlahdella rengastettiin neljä nuorta yksilöä, mikä käytännössä jo vahvasti viittaa kotimaiseen pesintään.

Savosta kenttäkerttunen on löydetty vain kerran. Varkauden Lehtoniemessä piti koiras 26.-27.6.1988 reviiriä ruovikon ja rantapajukon vaihettumisvyökkeessä. Ehkäpä tänä itätuulten sävyttämänä alkukesänä löytyy se Savon toinen laulava kenttäkerttunen...

Videossa Liperin kenttäkerttunen esittää taiturimaista lauluaan 11.6.2013 klo 4.15, pari tuntia löytöhetken jälkeen...


maanantai 10. kesäkuuta 2013

Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.

Tänään meistä Kuopion museokeskuksen työntekijöistä yritettiin kouluttaa parempia viestijöitä, mikä ei ollut varmasti ollenkaan huono idea. Minulle vanhana radioamatöörinä Osmo A. Wiion lait olivat tietysti jo entuudestaan tuttuja ja moneen kertaan käytännössäkin oikeiksi havaittuja, mutta nyt ne viimeistään tulivat tutuiksi muullekin Kuopion museoväelle.

Aluksi meille kertoi tiedotuksen ja viestinnän koukeroisesta maailmasta median näkökulmasta Savon Sanomien toimittaja Jukka Patrakka, jolta kuulimme mm. että sana "museo" tarkoittaa monen mielessä kuollutta, hyödytöntä ja tylsää, tai ainakin näin asian ymmärsin. Ilmeisesti tällaisen sanan käyttöä kannattaa välttää niin pitkälle kuin mahdollista? Toimittajat ja netti- ja paperijulkaisujen lukijat pitää saada nielemään syötti ensin ja vasta sitten paljastaa, että kaiken takana onkin museo.

Jukka Patrakka kertoi miten uutiskynnys ylitetään tai alitetaan.
Kaupungin yleisestä viestinnästä kertoi viestintäpäällikkö Raija Korhonen. Muutenkin hyödyllisen tietopaketin lisäksi kävi myös selväksi, että kaupungin rakenteet, vastuualueet, käytännöt yms. eivät ole vielä kaikille aivan täysin selviä. Parin vuoden takainen palvelualueuudistus varmasti vaikuttaa vielä jonkin verran asiaan.

Viestintäpäällikkö Raija Korhonen ymmärryttää museotyöntekijöille kaupungin viestintää.

Koulutuksen viimeinen osuus oli tiedottaja Taru Kokkosen vetämä kirjoittajakoulutus, jossa sai yrittää parannella juuri omaan työhön liittyviä tekstejään. Tähän sai apua suoraan asiantuntijoilta, kädestä pitäen.

Ei oppi ojaan kaada, tai ainakin harvemmin. Tiedotus ja viestintä ovat tärkeitä asioita niin työyhteisön sisällä kuin työyhteisön ja ulkomaailman välillä. Päivän mittainen koulutus on erilaisia töitä tekeville ihmisille pieni pintaraapaisu aiheesta, joka tuntuu paisuvan ja paisuvan nykyaikana erilaisista mahdollisuuksista ja velvoitteista tekniikoiden kehittyessä. Uskoisin kuitenkin tästäkin pintaraapaisusta olevan kovasti hyötyä. Oppimisen lisäksi eri museoiden yhteiset koulutukset myös parantavat yhteisöllisyyttä ja tutustuttavat työntekijöitä toisiinsa.