perjantai 26. kesäkuuta 2015

Konferenssivieraat kuusikossa

Kuopio isännöi parhaillaan kansainvälisen maailman terveysjärjestön WHO:n Healthy Cities -verkoston konferenssia. Musiikkikeskukselle on kokoontunut noin 300 hyvinvoinnin tai kaupunkisuunnittelun ammattilaista kuulemaan uusimpia tutkimustuloksia sekä keskustelemaan terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä.

Konferenssivieraille tarjotaan toki muutakin kuin kalvosulkeisia ja työpajoja. Erilaiset tutustumiskäynnit ja retket ovat tärkeä osa ohjelmaa, ja yksi suosituimmista kohteista oli Puijon metsä - ihan aito suomalainen kuusikko, jossa esiteltiin luontoliikunnan vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin. Ohjelmasta vastasi Luonnonvarakeskuksen tutkija Kati Vähäsarja, ja avustamassa oli luonnontieteellisen museon lisäksi väkeä kaupungin liikunta- ja ympäristönsuojelupalveluista sekä KLYYstä.

Musiikkikeskuksella kävi torstai-iltapäivänä aikamoinen vilinä, kun sadat konferenssivieraat parveilivat aulassa etsien oman retkikohteensa lähtöpistettä. Puijon-retki oli tupaten täyteen buukattu, mutta silti yksi jos toinenkin toiveikas kävi kysymässä, eikö porukkaan kuitenkin mahtuisi. Muutaman peruutuksen ansiosta onnekkaimmat tulokkaat pääsivät mukaan, ja Katin pienen alustuksen jälkeen kansainvälinen porukka ahtautui bussiin.

Retkibussi täyttyi ääriään myöten.
kuva: Vicente Serra
Ensimmäiset näkymät Puijon metsistä.
kuva: Vicente Serra
Bussimatkalla esittelin kohdettamme sekä liikuntaharrastuksen että luontoelämyksen kannalta. Puijon metsähän on kuopiolaisille erittäin rakas ja tärkeä paikka, joka sopii erinomaisesti niin rauhoittumista kuin adrenaliinimyrskyäkin etsiville. Erilaisia liikunnan harrastajia näkyikin kuin tilauksesta sauvakävelijöistä ylämäkipyöräilijöihin ja rullasuksihiihtäjiin. Halusin kuitenkin korostaa, että Puijo ei ole tärkeä vain meille ihmisille. Monelle vanhoissa metsissä tai rehevissä lehdoissa asuville eliöille Puijon kuusikot ovat ainoita mahdollisia elinympäristöjä monen kymmenen kilometrin säteellä.

Koko konkkaronkka - 54 osallistujaa - olisi ollut aivan liian suuri ryhmä pienillä metsäpoluilla luotsattavaksi. Niinpä porukka jaettiin kahtia, ja puolet ohjattiin ensin Puijon torniin maisemia ihailemaan. Retkellä meitä oppaita oli kolme, mikä ei ollut ollenkaan liikaa. Kati piti varsinaisen opastuksen, minä vastailin luontoon liittyviin kysymyksiin ja Jenni Vertanen jakeli hyttyskarkoitetta sekä huolehti siitä, ettei kukaan eksynyt porukasta.
Kati Vähäsarja kertoi luonnon hyvinvointivaikutuksista autenttisessa ympäristössä.
kuva: Vicente Serra
Taisi tulla otetuksi metsäselfie jos toinenkin...
kuva: Vicente Serra
Opastuksessa keskusteltiin luonnon terveellisistä elementeistä (mm. maiseman vehreys ja linnunlaulun kuunteleminen alentavat verenpainetta) ja metsän vaikutuksesta liikuntatapoihin. Esimerkiksi lasten kanssa käveleminen kaupungilla suoraa jalkakäytävää pitkin voi olla molemmille hermostuttava kokemus. Aikuisen on jatkuvasti kiellettävä (Ei saa juosta! Ei saa hyppiä kanttikiveltä autotielle! Ei saa heittäytyä makaamaan pyörätielle!) ja lapsen on tyydyttävä taapertamaan tappavan tasaista tahtia kohti määränpäätä. Mutta metsässä on toisin. Saa juosta ja hyppiä ja kieriä ja kiivetä mielin määrin! Samalla tasapaino ja motoriset taidot kohentuvat. Metsäympäristön motivoiva vaikutus näkyy aikuisissakin: poluilla tai maastossa juostessa vauhtia tulee lisää kuin itsestään.
Innostaa se luonnossa liikkuminen aikuisiakin :-)
Suurimmalle osalle konferenssivieraista retki suomalaiseen metsään oli jännittävä hyppy tuntemattomaan. Metsässä kasvoi viljalti kieloja, jotka ovat Etelä-Euroopassa superkalliita puutarhakasveja. Jokamiehenoikeudet, marjastus ja sienestys herättivät niin ikään kiinnostusta. Entä asuuko Puijolla vaarallisia eläimiä? Kerroin, että Puijolta ei ole havaittu edes kyykäärmeitä, mutta parinkymmenen kilometrin säteellä elää kaikkia suomalaisia suurpetoja karhuista ahmoihin. Tästä huolimatta sain ansaitsemattoman sankarimaineen, kun kerroin asuvani aivan Puijon kupeessa muutaman kilometrin päässä. Keskustelukumppanini, turkkilainen herrasmies, katsoi minuun silmät suurina ja henkäisi ilmeisen vilpittömästi: "You must be really brave!" No niinpä - Julkulan rivitaloalue on tunnetusti todella vaarallista seutua...

Puijon tornissa navakka tuulikaan ei estänyt konferenssivieraita ihailemasta maisemia.
kuva: Vicente Serra
Vierailusta jäi sekä oppaille että konferenssivieraille erittäin hyvä mieli. Puijo on kyllä huikea luontokohde keskellä kaupunkia! Voisin kuvitella, että retkeläiset tuumivat myöhemmin hotellissa, että kyllä kannatti lähteä - hyttysenpistoista huolimatta!

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Luovuus kukassa

"Ei ole yhtä ainutta oikeaa tapaa valokuvata, ja kuvan arvo on aina mielipidekysymys", aloittaa opas Henry Ericson. "Jos kuva on sinun itsesi mielestä hyvä, niin sitten se on hyvä. Toki aina voi oppia lisää ja kehittyä paremmaksi luontokuvaajaksi, jolloin saa vangituksi kuvaan kohteen juuri sellaisena, kuin sen haluaa esittää. Ennen muuta kannattaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Kiinnostavasta kohteesta kannattaa ottaa kuvia useista näkökulmista, eri etäisyyksiltä, eri valossa. Kulkekaa paljon luonnossa ja kokeilkaa!"

Tervetuloa Puijon Antikkalanrinteelle, lasten valokuvauskurssille! Itse lähdin mukaan Henryn ja kurssilaisten avustajaksi - ja mikä ettei oppimaan itsekin hieman alkeita. Toisin kuin pitkän linjan harrastelijaluontokuvaaja Ericson, minä en ole koskaan varsinaisesti harrastanut valokuvaamista. Yhdeksän osallistujaa oli oikein sopiva määrä: Henry ehti neuvoa jokaista erikseen ja minä vastailla kaikessa rauhassa luontoaiheisiin kysymyksiin.
Henry Ericson opastaa lähikuvien ottamista: "Mene lähemmäs. Ja vielä lähemmäs.
Ja kokeile samaa kohdetta eri valaistusoloissa."
Ensimmäiseksi möngittiin maassa peppu pystyssä hienoja lähikuvia metsästämässä. Metsäkurjenpolvet, kirkkaankeltaiset rentukat, hennonvihreät korpi-imarteet tallennettiin useista eri näkökulmista. Moni yritti myös saada erästä yksinäistä sammakkoa poseeraamaan kauniisti kameralle sammakkoperspektiivistä, mutta kurnuttaja ei tainnut olla samaa mieltä, vaan loikki päättäväisesti omille teilleen.
Toukka.
kuva: Helmi Tupala
Lapanen - vai onko se sittenkin hylje, lintu tai kummitus?
kuva: Helmi Tupala
Antikkalanrinteellä ei tarvitse nousta kovinkaan korkealle, kun pääsee ihailemaan upean maisemaa järvineen ja kaukana siintävine mäkineen. Niinpä Henry neuvoi hieman maisemakuvaustakin. Jos kuvan etualalle sijoittaa vaikkapa maisemien katselijan tai jonkun muun yksityiskohdan, saa taustamaisema enemmän syvyyttä. Joskus kannattaa myös kiivetä vaikkapa kiven päälle ja kuvata samaa maisemaa vähän korkeammalta. Tulos voi olla hämmästyttävän erilainen.
Maisemakuvia otettaessa voi vertailla samaa näkymää maan pinnan tasalta ja vähän korkeammalta.
Pilvet
kuva: Helmi Tupala
 Lopuksi samoilimme hetken Puijon vanhassa kuusikossa. Valoisan rinteen ja avoimen maiseman jälkeen metsä tarjosi aivan erilaisen kuvausympäristön. Auringonsäteet siivilöityivät kauniisti oksien lomasta ja saivat jotkut metsänpohjan saniaisista hehkumaan, kun taas varjossa seisovat kuuset jäivät salaperäisen tummiksi. Lahopuu näytti pienellä mielikuvituksella vaikkapa peikolta. Mutta yksi kauneimmista kuvauskohteista oli pieni, kyynelehtivä kantokääpä.
Itkevä kääpä. Luonnontieteilijä kutsuisi tietenkin pisaroita pelkiksi
aineenvaihduntatuotteiksi, mutta tänään keskitytään estetiikkaan.
Myöhemmin museolla katsottiin kunkin luontokuvaajan parhaat otokset. Minusta hienointa kurssilla oli se, miten erilaisia kuvia osallistujat saivat aivan samasta kohdasta! Tästä sen todellakin näkee: kasveja, eläimiä, sieniä, lahopuita, kiviä ja ties mitä tulee katsotuksi ihan uudesta näkökulmasta, kun tärkeintä on kohteen antama esteettinen elämys.