keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Taidetta talventörröttäjistä

Oikein kovalla pakkasella voi luontoharrastus tuntua mukavimmalta sisätiloissa. Koska tuunaaminen on nykyään kovasti muotia, valjastin kovat pakkaset apulaisekseni ja kokeilin viime viikonloppuna koristeltujen jäälyhtyjen tekemistä.

Harvemmin sitä tulee kukkaniityllä rämmittyä polviaan myöten lumessa. Mutta löytyy koristeita talvellakin. Joidenkin ruohovartisten kasvien kuolleet osat säilyvät pystyssä koko talven, ja näitä talventörröttäjiä minäkin innostuin keräämään jäälyhdyn tuunaamiseen. Kasvien lajintunnistus talvella on hieman haastavaa, joten pyysin mielessäni anteeksi Outilta ja tyydyin luokittelemaan kasvit "heiniksi".

Talvisella kukkaniityllä törröttäjiä keräämässä.
Tilhi auttaa, vaikka siemenet kutittavat inhasti kuonoa.


Nohevampi askartelija käyttää kahta erikokoista jäädytysastiaa, jotta koristeet pysyvät reunoilla. Minä luotin puhtaasti määrään: kun ämpäriin mättää tarpeeksi rehuja, osa niistä juuttuu reunoihin. Kahdessakymmenessä pakkasasteessa lyhdyt valmistuivat hämmästyttävän nopeasti: vain muutamassa tunnissa jää oli jo muutaman sentin paksuista. Kumoaminen onnistui tällä kertaa vaurioitta, ja pimeän tultua päästiin ihailemaan muutamaa erilaista jäälyhtyä. Törröttäjälyhty oli ehkä enemmän taiteellinen kuin esteettinen, mutta tulipahan kokeiltua. Seuraavia pakkasia odotellessa voikin sitten kokeilla vaikkapa muotoilunopettaja Antti Kareksen jäälyhtyohjetta, johon ei tarvita muuta kuin maitotölkkejä ja jumalattoman iso pakastin.

Törröttäjäjäälyhty kaivannee vielä hieman tuotekehittelyä...

... sillä koristelematon ja konstailematon jäälyhty voitti äänestyksessä 2-0.

4 kommenttia:

Anna kirjoitti...

On tehty jäälyhtyjäkin :-)
Terveisiä vanhoille työntekijöille!

Mari Wikholm kirjoitti...

Terveiset välitetään välittömästi :-) Ja ensi talvena minäkin osaan varmasti tehdä vieläkin kauniimpia jäälyhtyjä. Lisävinkkejä voi jättää kommentteihin!

Anonyymi kirjoitti...

Onpas hienoja lyhtyjä!

Mari Wikholm kirjoitti...

No totisesti! Saa nähdä, vieläkö tänä talvena pääsee jatkamaan tuotekehittelyä, vai jääkö se ensi talven pakkasille.

Lähetä kommentti