sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Merikotkan sunnuntai


Vanha merikotka (Haliaeetus albicilla)
Kuva: Bruno Jargot http://www.flickr.com/photos/bjargot/6929794879/


Ei ehtinyt kiuru Kuopioon vielä täksi viikonlopuksi, mutta merikotkamuutto lienee ollut laajalla rintamalla tänään komeaa. Aurinkoinen maaliskuinen päivä ja tuuli noin lounaassa saa usein merikotkan pääjoukot - ensiksi sukukypsät vanhat linnut - liikkeelle kohti pohjoisia pesimäseutujaan. Savossa päästään harvoin yli kolmen yksilön päiväsummiin, mutta esim. Pirkanmaan parhaimmilla paikoilla voi optimaalisena muuttopäivänä nähdä jopa yli 30 merikotkaa päivässä, kun lähiseutujen järvillä parempia muuttotuulia odotelleet ja pilkkijöille ja talviverkkojen kokijoille seuraa pitäneet kotkat lähtevät lähes yhdessä tuumin muutolle. Huippua!

Itse odottelin kotkia tänään Siilinjärven Vehkamäellä. Kiipesin luottavaisena mäelle heti puolenpäivän jälkeen. Aurinkoa ja länsituulta, siis merikotkamuutolle passeli keli. Kovin hiljaista oli kuitenkin vielä, kevätmuuton kaikilla rintamilla. Muutama harmaalokki Juurusvedellä, yksinäinen laulujoutsen tiedustelemassa jäätilannetta, 12 varista korkealla pohjoiseen (niin, variskin on muuttolintu), paikallisten korppien kisailua ja soidinta, kaksi uuttukyyhkyä ihmeen määrätietoisesti vielä pelottavan talvisilta vaikuttavien lumilakeuksien yli koilliseen. Pientä liikettä siis kuitenkin.

Ja tulihan sekin sieltä. Klo 14 ilmestyi kiikarini näkökenttään se aina vaan mukavaa värinää aiheuttava näky. Valkopyrstöinen, keltanokkainen vanha merikotka kaartelemassa matalalla Jännevirran tummia ja jo sulamaan valmistautuvia jäitä katsastellen. Kotka jatkoi Jänneniemen Pohjalammen ja edelleen Jänneveden suuntaan, jonne se muutaman minuutin matalalla kruisailtuaan laskeutuikin. Talviverkoille, otaksun. Parinkymmenen minuutin päästä se löytyi uudelleen kaartelemasta Jänneniemen suunnassa, otti hienosti reilusti korkeutta ja jatkoi lopulta muuttomatkaansa kadoten liitäen kohti pohjoista.

Urpiaisia velä tusina länsiluoteeseen ja iltapäivästaiji oli pulkassa. Jäivätköhän ne merikotkamassat tänäkin keväänä kokematta?

Kotimatkalla stoppi Jälän kylän pelloilla: neljä laulujoutsenta, joista kolme viime kesän poikasia. Ei kuitenkaan vielä pulmusia...

1 kommentti:

Maireanna kirjoitti...

Aika hyvin tunnet muuttoaikeet. Kaksi tuntia ja bongaus täysi kymppi!

Lähetä kommentti