Rima korkealle

Joululomaani kuului kolme vaikuttavaa kulttuurielämystä. Ne on hyvä muistaa ja niistä voi hyvin ottaa oppia, vaikka kaikki eivät liittyneetkään suoraan omaan työhöni.

Ensimmäinen elämys oli elokuvateatterissa esitetty, New York Metropolitan -oopperan versio Giuseppe Verdin Aidasta, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa. Musiikki, laulajat ja näyttävät joukkokohtaukset olivat tietenkin suurin osa elämystä, mutta varsin hauskaa oli myös katsoa väliajoilla kulissien takaista koreografiaa. Mahtipontiset patsaat ja hieroglyfiseinät purettiin, siirrettiin ja kasattiin uudelleen hämmästyttävän nopeasti. Kullakin työmiehellä ja -naisella (ja heitä oli kymmeniä) koreografian askeleet tuntuivat olevan täsmälleen hallussa, kaikki tiesivät oman paikkansa ja hallitsivat tehtävänsä, oli se sitten kiven korjausmaalausta, valojen uudelleensuuntausta tai hevosten taluttamista oikeaan paikkaan.

Toinen elämys oli toteutettu puhtaasti kotimaisin voimin. Kävin tutustumassa Luonnontieteellisen museon Vampyyrin varjostamat -näyttelyyn yhdessä 3-12-vuotiaiden sukulaislasten kanssa. Täytyy todeta, että viime vuonna nähdyistä näyttelyistä vain harva yltää samaan vaikuttavuuteen ja toimivuuteen kuin tämä lepakkonäyttely!

Seurueen pienintä näyttelyn hämäryys hieman jännitti, mutta muiden mielestä se vain paransi öistä tunnelmaa. Toiminnalliset osat olivat kekseliäitä mutta helposti toteutettavia. Lapset pitivät erityisesti nukkuvien lepakoiden etsimisestä ja origamin taittelusta ja "lepakkojukeboxista". Näyttelytekstit vaikuttivat sopivan napakoilta ja kiinnostavilta - valitettavasti en seurueeni takia voinut jäädä lukemaan niitä kovin pitkäksi aikaa. Tällaisia näyttelyitä haluaisin nähdä lisää!

Kolmas ja ehkäpä vaikuttavin elämys oli tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus Afrikka, joka yhdisti uuden sirkuksen, musiikin ja videotaiteen yhdeksi kokonaisuudeksi. Talvisirkus on ilmeisen suosittu välipäivien ohjelmanumero: katsomo oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

kuva: Joona Pettersson

kuva: Riku Virtanen

Esitys ylitti odotukseni huimasti. Talvisirkuksen kohderyhmänä ovat lapset, mutta Hurjaruuth ei millään tavalla aliarvioinut pieniä katsojia: esiintyjät olivat huikeita kansainvälisen tason ammattilaisia. Kaksituntisen esityksen aikana ei ainakaan minun seurueessani inisty kertaakaan kotiin lähtöä tai mitään muutakaan. Kokonaisuus oli hämmästyttävän ehjä: jännittäviä numeroita tasapainotettiin huumorilla, ja musiikilla oli esityksessä olennainen osuus. Eikä näyttävyyteen välttämättä tarvita ihmeitä. Esityksen hienoimpia oivalluksia oli pienestä muovipussista tehty kuumailmapallo, joka leijaili hohtavan aaveen lailla pimeällä areenalla kauniin musiikin säestyksellä.

Nämä elämykset olivat kukin omalla tavallaan kunnianhimoisia. Rima oli asetettu korkealle ja se ylitettiin kevyesti. Jospa voisin joskus olla mukana toteuttamassa jotain yhtä hienoa...