Suppilovahvero, toinen mestaripiilottelija

Suppilovahverokausi alkaa olla hyvässä vauhdissa. Vähän sateita kaivattaisiin vielä tänne Pohjois-Savoon, jotta suppismetsälle pääsisi kunnolla. Viime viikonloppuna vajaan parin tunnin ei-niin-ahkera sienestäminen tuotti kuitenkin jo varsin mukavan tuloksen: iso paistinpannu oli ääriään myöten täynnä tuoreita suppilovahveroita.

Monet valittavat suppilovahveron vaikeaa löydettävyyttä. Sieni onkin vaatimattoman ruskea ja piiloutuu tehokkaasti kuivuneiden lehtien ja muiden roskien sekaan. Toisaalta suppilovahverot jos mitkä kasvavat ryhmissä. Joskus hyvälle apajalle osuessa ei tiedä, mihin korinsa laskisi tai minne asettelisi jalkansa niin ettei murskaisi arvokkaita sieniä.

Suppilovahverot viihtyvät kosteassa sammalessa ja kasvavat usein ryhmissä. Kuva: Cano Vääri (CC)

Suppilovahvero on helppo tuntea. Suppilonmuotoisen, ruskean lakin alla on paksut, kellertävät ja hieman johteiset heltat, ja sienen jalka on kellertävä. Suppilovahveron voi helpoimmin sekoittaa kosteikkovahveroon, jonka lakin reuna on repaleisempi ja jalka kirkkaamman oranssi. Onneksi kosteikkovahvero on vähintään yhtä hyvä ruokasieni kuin haaleammanvärinen sukulaisensa. Savossa kosteikkovahvero on harvinainen, mutta hyvällä kasvupaikalla niitäkin voi löytyä paljon.

Suppilovahveron parhaat tuntomerkit ovat vahvat heltat ja kellertävä, ontto jalka. Kuva: Amadej Trncozky (CC)

Ikävämpi näköislaji on lievästi myrkyllinen rustonupikka, joka muistuttaa ylhäältäpäin katsottuna pientä suppilovahveron alkua. Jos sienen poimii ja kääntää ympäri, huomaa heti eron: rustonupikalla ei ole helttoja lainkaan. Myös lakin muoto on pyöreämpi ja reunat ovat kiertyneet voimakkaammin alas- ja sisäänpäin.

Rustonupikka muistuttaa pientä suppilovahveroa, mutta sen erottaa helposti heltattomuutensa perusteella. Kuva: Mycorruption (CC)

Ruokasienenä suppilovahvero on yksi helpoimmista. Se maistuu melko miedolta ja sopii hyvin muhennoksiin, piirakoihin ja keittoihin. Ohuen maltonsa ansiosta se soveltuu mainiosti kuivattavaksi. Kuivatut sienet kestävät hyvin säilytettyinä vuosia.

Tällä kertaa halusin kokeilla sieniruokaan leppäsavujuustoa. Löytämässäni reseptissä oli lukuisia sellaisia aineita, joita ei jääkaapissa sattunut olemaan, joten ohjetta piti soveltaa reippaalla kädellä. Lopputulos oli kokintaidot huomioon ottaen hämmästyttävän hyvä! Oli parasta kirjoittaa ainekset muistiin niin kauan kun ne vielä olivat mielessä.

Savuinen suppilovahverokeitto

noin puoli litraa tuoreita suppilovahveroita
1 iso sipuli
voita
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl ruokakermaa
2 dl kevytkermaa
4 dl maitoa
rakuunaa
noin 50 g leppäsavujuustoa

Haihduta paistinpannulla suppilovahveroista neste. Lisää pilkottu sipuli ja paista sieniä ja sipulia voissa jonkin aikaa. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kumoa sieni-sipulisekoitus kattilaan, ripottele päälle vehnäjauhot ja lisää hiljalleen kermat ja maito. Anna keiton kiehua hiljalleen, lisää rakuuna ja keitä vielä jonkin aikaa (en tullut katsoneeksi kelloa!) Raasta lopuksi keittoon leppäsavujuusto. Savujuusto on varsin suolaista ja voimakkaan makuista, joten voi olla että vähäisempikin määrä riittää - laita raastetta keittoon ensin vain vähän, sekoita kunnes juusto on sulanut ja maista, tarvitaanko juustoa lisää.

Tarjoa keiton kanssa tuoretta ruisleipää. Jälkiruuaksi voisi sopia hyvin jokin maukas puolukkaherkku.