Nojatuolimatka näyttelynvaihtoon

Kuukauden sisällä on Kuopion museossa tapahtunut paljon. Viimeksi kerroin Vampyyrin varjostamat -näyttelyn huollosta ja Honka, mänty, petäjä -näyttelyn purkamisesta - ja sen jälkeen ei aikaa ole jäänyt liiemmälti bloggaamiselle. Mutta tässäpä teille nojatuolimatka näyttelyvaihdon pyörteisiin - olkaa hyvä!

Mänty teki siis tilaa huhtikuun lopussa Viimeisille vieraille, autiotalojen eläinasukkaille. Heikki Willamon ja Kai Fagerströmin valokuvissa voi helposti aistia talojen viimeisten ihmisasukkaiden aavemaisen läsnäolon. Papan vanhat vaatteet roikkuvat seinillä käyttövalmiina, ja sänkykin on jäänyt petaamatta. Mutta paksu pölykerros ruokapöydälle katettujen astioiden päällä kertoo, ettei ihmisasukas koskaan palaa.

Autiotalot ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin elottomia. Pienten hiirenjalkojen vipellys, hiljainen nakerrus nurkissa ja mäyrän kaivuupuuhat kivijalan kyljessä tuovat vanhaan taloon uuden elämän. Luonto on ottamassa takaisin ihmisellä lainassa ollutta tilaa. Se jos mikä on lohdullista - elämä jatkuu, vaikka yksi asukas ja kenties kokonainen aikakausi on poissa.

Parvihuoneen pienoismallissa hobitinkokoinen Kapteeni Haddock tutustuu Viimeisiin vieraisiin...

... ja tältä oikea parvihuone näytti siivousta vaille valmiina.

Viimeiset vieraat on tunnelmaltaan hämärä, mystinen ja haikeakin, mutta kesän päänäyttelyssä eli Pölyttäjissä pyrittiin alusta lähtien aivan päinvastaiseen vaikutelmaan. Museon alasaleihin haluttiin luoda kesäistä kukkaloistoa, värejä ja vehreyttä, sillä maailma ilman pölyttäjiä olisi nykyistä huomattavasti värittömämpi, hajuttomampi ja mauttomampi.

Näyttelyssä esitellään niin pölyttäjien kuin pölytettävienkin monimuotoisuutta. Kukkakasvit ja niitä pölyttävät eläimet ovat kehittyneet yhdessä miljoonia vuosia ja luoneet mitä ihmeellisempiä yhteiselämän muotoja. Nykymaailmassa ei liene montaakaan eliölajia, joka ei tavalla tai toisella hyötyisi tästä symbioosista. Pölyttäjät auttavat lukemattomia kasvilajeja lisääntymään ja tuottavat näin ravintoa kasvinsyöjille ja sitä kautta pedoillekin. Me ihmistetkään emme pystyisi millään ylläpitämään nykyistä ruoantuotantoamme ilman pölyttäjiä. Ruokapöydästämme puuttuisivat lähes kaikki marjat ja hedelmät sekä iso osa vihanneksistakin, jos kaikki eläinpölyttäjät yhtäkkiä häviäisivät.

Kunnianhimoinen aihe vaatii valtavasti työtä ennen näyttelyn avaamista. Intendentti Jukka Kettunen aloitti käsikirjoituksen yli vuosi sitten, ja lopulliseen suunnittelu- ja toteutustyöhön osallistui lähes koko museon henkilökunta. Konservaattorit kunnostivat niin kasvi- kuin hyönteisnäytteitäkin, näyttelytekstien kirjoittajat pyörittivät tekstejä ja kuvia loputtomiin (minä esimerkiksi jaottelen edelleen kaupan hedelmätiskin antimia hyönteis- ja tuulipölytteisiin), museomestari pähkäili valaistuksen ja muiden rakenteiden kanssa, eivätkä tulosteetkaan itsestään synny. Jokainen esine, näyte ja kuva on etsittävä ja valmistettava näyttelykuntoon. Mutta valmiin näyttelyn katsominen on aina yhtä palkitseva tunne. Me teimme sen!

Pölyttäjät-näyttely tehtiin museon alasaleihin. Näyttelyrakennemallit ovat
luontopedagogin taattua laatua. Askartelu on niiiin kivaa.

Konservointimestari Terho Hämäläinen loihti Pölyttäjät-näyttelyyn jättimäisen liljan.

Pölyttäjät-näyttely alkaa olla puolivalmis.
Intendetti valmistautuu kasvinäytteiden kiinnittämiseen...

... ja pian ovat ääni- ja videopiuhatkin kohdillaan.

Vaikuttava näky: Apis mellifera eli tarhamehiläinen 20-kertaisena suurennoksena!

 

Opas Reetta testaa Muotoiluakatemian oppilastyönä valmistuneen
Klaara Kartanokimalaisen ratsunominaisuuksia. Ei moittimista :-)

Tervetuloa Pölyttäjien maailmaan!