maanantai 15. syyskuuta 2014

Sienet kiinnostavat - Kuopion Sieniviikkojen tapahtumissa yli 1200 osallistujaa


Yhdessä Pohjois-Savon sieniseuran kanssa järjestämämme Kuopion sieniviikot -tapahtumakokonaisuus oli oikein onnistunut. Osallistujia 17.8.-4.9. välille sijoittuneisiin tapahtumiin tuli yli 1200! Voi sanoa, että sienet todella kiinnostavat kuopiolaisia.

Jo sieniviikkojen avajaistapahtuma yllätti suosiollaan. Kuopion museoon 17.8. perustettu pop up -ravintola "Herkuttele villisienillä" houkutteli jopa 100 ruokavierasta, moninkertaisesti odotettua enemmän. Suuren suosion vuoksi kaikki sieniherkut loppuivat noin tuntia ennen ilmoitettua sulkemisaikaa.

Sieninäyttelyt keräsivät odotetusti eniten osallistujia. Korttelimuseon Suureen Sieninäyttelyyn tutustui yli 400 museovierasta. Etenkin koululuokat hyödynsivät tehokkaasti mahdollisuuden sienilajien opettelemiseen. Puijo liikuttaa -tapahtumaan 31.8. järjestetty pieni näyttely ja sienineuvontapiste saavuttivat satoja ulkoilijoita. Kaikkiaan sienten monimuotoisuuteen perehtyi yli 1000 näyttelyvierasta.

Sieninäyttelyt keräsivät yhteensä yli 1000 kävijää.
Pienimuotoisempia tapahtumia olivat Kirsti Eskelisen ruokasienten terveellisyydestä kertova luento ja Marja-Liisa Ahon sienivärjäystä esittelevä työnäytös. Näihin perehtyi yhteensä viitisenkymmentä innokasta harrastajaa.

Marja-Liisa Aho nostaa veriseitikeillä värjätyn lankavyyhdin kuivumaan.
Sienivärjäämisestä on tulossa myöhemmin oma blogikirjoitus.
Sieniviikot oli työntäyteistä mutta innostavaa aikaa. Ainakin yleisömäärän ja saamamme palautteen perusteella vastaavanlaisia voisi järjestää uudestaankin - katsotaan, milloin seuraava toteutuu ja millaisella konseptilla...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti