Kivikierroksilla

Aikamatkan oheistapahtumat on korkattu. Ensimmäiseksi irti päästettiin Jari Nenonen, joka kertoi 31.5. Kotiseutumme geologiaa -esitelmässään Pohjois-Savon kallio- ja maaperän muodostumisesta ja maiseman muokkautumisesta. Liikkeelle lähdettiin maapallon tulikuumasta ytimestä ja noustiin kerros kerrokselta lähemmäs maan pintaa. Vauhtiin päästyään geologilla riitti tarinaa lähes kolmen tunnin ajan. Yleisöä oli vähänlaisesti, mutta osallistuminen sitäkin innokkaampaa!

"Juu noita timantinnäköisiä ei kannata varastaa, ne ovat jäljennöksiä.
Eikä Suomesta noin suuria ole löytynytkään", opastaa Jari Nenonen.

Viikkoa myöhemmin startattiin Kivijalkakierrokselle. Veteraanigeologi Heikki Lukkarinen oli suunnitellut parin tunnin retken, joka aloitettiin kirjamellisesti Kuopion museon eteisen takasta, jatkettiin kiertelemällä Snellmanin puiston lähiseutuja ja päätettiin Isä Camillon terassille.

Aurinkoinen, lämmin ilta ja hyvin onnistunut ennakkotiedotus
houkuttelivat Kivijalkakierrokselle ennätysmäiset 50 osallistujaa!
Kuva: Satu Hietala, GTK

Valitettavasti epäkohteliaat autoilijat eivät lopettaneetkaan keskustakaahailua kivikierroksen ajaksi, joten liikenteen melu peitti Heikin tarinoinnin alleen aika ajoin. Mökäfoni olisi ollut enemmän kuin tarpeen. Tilanteen pelasti Heikin kokoama parikymmensivuinen moniste, jonka avulla jopa minä pysyin kärryillä.

"Tässä on käytetty harmaata granodioriittia ja marmorikiveä. Nurkkiin
sijoitetut liskot ovat tyypillisiä jugendtyylin eläinaiheisia koristeluja."
Kuva: Satu Hietala, GTK

Opastuksessa geologiset faktat kietoutuivat hienosti kuopiolaiseen kulttuurihistoriaan ja vanhaan käsityötaiteeseen. Enpä ole tiennyt esimerkiksi sitäkään, että graniittisten nupukivien standardikoko perustuu tsaarinaikaiseen määräykseen: kivien tuli olla tarpeeksi pieniä kivenhakkaajan käsin työstettäviksi, mutta kuitenkin tarpeeksi suuria, jotta kaduilla kapinoivat väkijoukot eivät pysty heittämään niitä kauas!

Toinen mainio tarina liittyi Tuomiokirkon rakentamiseen. 1800-luvun alussa Leppävirran Syvävuorella asui itse Piru, joka punoi juonia päästäkseen osallistumaan kirkon rakentamiseen. Niinpä hän lupasi toimittaa kirkon rakennusmestarille takkavitsallisen kotivuorensa punaista graniittia seinämateriaaliksi. Matkalla takkavitsa kuitenkin halkesi ja kivilasti putosi Paljakkavesi-järveen muodostaen Korkeasaareksi myöhemmin nimetyn saaren. Pirua epäonnistuminen raivostutti niin paljon, että hän häipyi siltä seisomalta Leppävirralta ja koko Savosta. Eikä häntä ole täällä sen koommin nähty.

(Vai onko...?)