Sano se sävelin

Keväät olivat biologianopiskeluaikoinani innostavaa mutta myös raivostuttavan turhauttavaa aikaa. Vuotta aiemmin vaivalla opettelemani taito tunnistaa linnut laulusta katosi talven aikana kuin tuhka tuuleen. Joka kevät jouduin aloittamaan alusta, kuuntelemaan lintu-CD:tä ja lukemaan lintukirjojen äänikuvauksia. "Kuk-kuu" tai "ti-ti-tyy" ovat tietenkin vielä helppoja, mutta entäpä "tjititititirr-tjutte-tjutte-tjurr"? Menee jo hankalaksi! Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka tuosta vain tunnistaa seuraavan säkeen: titliti-titli-ti-titliti-tii-drrr-dsisilii-dsili-dsili.

Noin viidentenä opiskelukeväänä kyllästyin liverrysten litterointiyrityksiin ja kehitin häpeämättömän subjektiivisen tavan opetella lintujen ääniä. Aloin miettiä, mitä lintu voisi yrittää sanoa: millainen on laulun sävy ja rytmi? Onko se kiihkeä vai rauhallinen, iloinen, surullinen, vihainen tai epävarma? Millainen tarina voisi liittyä linnun lauluun?

Esimerkiksi peipon laulu on mahtavan iloinen, ponteva ja reipas, kuten kevään airuelle sopii. Pajulintu on ilmeisen kateellinen peipon energisyydestä ja viheltelee mollissa: "Tässä minä koetan matkia peippoa... mutta jotain jää aina puuttumaan..."  Peipon lähisukulainen, järripeippo, on vielä pajulintuakin katkerampi. Se ei kehtaa edes pesiä samoilla seuduilla peipon kanssa, vaan pysähtyy meilläpäin vain puolimatkan krouviin. Krouvissa miekkoset kiskovat nokan täydeltä virvokkeita ja rrryyyystävät  järrrrrrjettömästi viimeisiä pisaroita tuopin pohjalta: "Yksh vielä! Ja vielä yksh!"

Peipon laulu on riemukas kevään ja elämänilon ylistys. 

 Kuva: http://www.flickr.com/photos/baerchen57/5555627511/sizes/l/in/photostream/

Tässä toukokuun alussa metsissä visertelee jo paljon punakylkirastaita.  Niiden laulu vaihtelee elinalueesta riippuen: meikäläiset punakyljet viäntävät ehtoo savvoo siinä missä Stadin kundi vetäsee vähän slangia. Vaihtelevuudesta huolimatta laulun rytmi on kaikilla samantapainen. Lintu aloittaa itsevarmasti ja kovaa mutta lopettaa säkeensä epäselvään soperteluun: "NÄIN SE LAULU ALKAA!... muttamitenhelkkarissasejatkuu? ainamäunohdan sen B-osan!" Pienen miettimistauon jälkeen rastas aloittaa uudestaan: "NO NYT MINÄ SEN MUISTAN!... paitsiettänyttulitaas totaalinenblackout, eitästäkäänlaulustamitääntule. höh."

On myös hauska miettiä, mitä lintu voisi sanoa puolisolleen. Kepeän keimaileva västäräkki tekee pieniä lentopyrähdyksiä, keikuttaa pyrstöään ja flirttailee: "Söpö! Söpö! Söpö oot!" Aivan toisenlaiseen lähestymistapaan luottaa härkälintu, oikea tosimies. Se ui määrätietoisesti keskelle järvenselkää sydämensä valitun luo ja karjuu kuin vuorenpeikko: "VOI MITEN IHANAT SILMÄT SINULLA ONKAAN!!" Ilmeisesti naaraat kuulevat karjunnassa sisäistä kauneutta, sillä ne vastaavat samalla mitalla: "KANNA MINUT METSÄÄN, APINAMIES!"

Ja kas: kun vain keksin hyvän tarinan jonkun linnun äänestä, on paljon helpompi palauttaa mieleen sekä juttu että laulunsäe pitkän talven jälkeen. Se on sitäpaitsi paljon hauskempaakin kuin äänten opiskelu kirjoista.