maanantai 10. kesäkuuta 2013

Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.

Tänään meistä Kuopion museokeskuksen työntekijöistä yritettiin kouluttaa parempia viestijöitä, mikä ei ollut varmasti ollenkaan huono idea. Minulle vanhana radioamatöörinä Osmo A. Wiion lait olivat tietysti jo entuudestaan tuttuja ja moneen kertaan käytännössäkin oikeiksi havaittuja, mutta nyt ne viimeistään tulivat tutuiksi muullekin Kuopion museoväelle.

Aluksi meille kertoi tiedotuksen ja viestinnän koukeroisesta maailmasta median näkökulmasta Savon Sanomien toimittaja Jukka Patrakka, jolta kuulimme mm. että sana "museo" tarkoittaa monen mielessä kuollutta, hyödytöntä ja tylsää, tai ainakin näin asian ymmärsin. Ilmeisesti tällaisen sanan käyttöä kannattaa välttää niin pitkälle kuin mahdollista? Toimittajat ja netti- ja paperijulkaisujen lukijat pitää saada nielemään syötti ensin ja vasta sitten paljastaa, että kaiken takana onkin museo.

Jukka Patrakka kertoi miten uutiskynnys ylitetään tai alitetaan.
Kaupungin yleisestä viestinnästä kertoi viestintäpäällikkö Raija Korhonen. Muutenkin hyödyllisen tietopaketin lisäksi kävi myös selväksi, että kaupungin rakenteet, vastuualueet, käytännöt yms. eivät ole vielä kaikille aivan täysin selviä. Parin vuoden takainen palvelualueuudistus varmasti vaikuttaa vielä jonkin verran asiaan.

Viestintäpäällikkö Raija Korhonen ymmärryttää museotyöntekijöille kaupungin viestintää.

Koulutuksen viimeinen osuus oli tiedottaja Taru Kokkosen vetämä kirjoittajakoulutus, jossa sai yrittää parannella juuri omaan työhön liittyviä tekstejään. Tähän sai apua suoraan asiantuntijoilta, kädestä pitäen.

Ei oppi ojaan kaada, tai ainakin harvemmin. Tiedotus ja viestintä ovat tärkeitä asioita niin työyhteisön sisällä kuin työyhteisön ja ulkomaailman välillä. Päivän mittainen koulutus on erilaisia töitä tekeville ihmisille pieni pintaraapaisu aiheesta, joka tuntuu paisuvan ja paisuvan nykyaikana erilaisista mahdollisuuksista ja velvoitteista tekniikoiden kehittyessä. Uskoisin kuitenkin tästäkin pintaraapaisusta olevan kovasti hyötyä. Oppimisen lisäksi eri museoiden yhteiset koulutukset myös parantavat yhteisöllisyyttä ja tutustuttavat työntekijöitä toisiinsa.

1 kommentti:

Hurmioitunut kirjoitti...

Mahtavaa että museoille järjestetään tuollaisia tilaisuuksia, sillä viestiminen ja yleisön saavuttaminen uusilla ja innostavilla keinoilla on nykypäivänä tärkeää. Ja yhteisöllisyys museoiden kesken vielä tärkeämpää! :)

Lähetä kommentti