Raastavan repivää raadantaa

Puoli vuotta kuluu yllättävän nopeasti. Honka, mänty, petäjä -näyttelymme oli esillä marraskuusta tänne huhtikuulle asti, ja voisin vaikka vannoa, että näyttely avattiin vasta hiljattain. Viimeisinä viikkoina jännitettiin, selviävätkö elävät männyntaimet elävinä näyttelyn loppuun asti. Sitkeästi taimet sinnittelivät, mutta kuiva sisäilma ja oudot valaistusolosuhteet panivat pikkupuut lujille. Jos näyttely olisi ollut vähänkin pitempään auki, olisimme varmasti korvanneet kuihtuneet korret tuoreilla.

Maiseman purku on jo hyvässä vaiheessa. Männyntaimet ja kokoelmien eläimet on viety syrjään, karike lakaistu säkkeihin ja styrox-levyt kasattu myöhempää käyttöä varten.

Museossa pääsee kokeilemaan yhtä jos toista tehtävää. Minua ei parhaalla tahdollakaan voi kutsua Käteväksi Emännäksi tai Jokapaikan Remonttireiskaksi, joten en ole aiemmin eksynyt esimerkiksi tapetointihommiin. En siis ollut tajunnutkaan, miten hauskaa on viskoa seinään ämpärikaupalla vettä ja läträtä kuin pikkulapsi. Parasta oli kuitenkin se, kun sai ihan luvan kanssa repiä kynsin hampain hienoja maisematapetteja riekaleiksi! Museossa kun yleensä pyritään säilyttämiseen, suojeluun, varjelemiseen ja  varovaisuuteen. 

Jukka raastaa armotta valtavaa, vanhaa honkaa riekaleiksi.

Viimeisten tapetinrepaleiden poisto katonrajasta kysyy kärsivällisyyttä ja pitkiä tikkaita.

Parvihuone on nyt tyhjillään ja odottaa seuraavan näyttelyn rakentamisesta. Heti pääsiäisen jälkeen, tiistaina 22.4. huoneessa avautuu Viimeiset vieraat -valokuvanäyttely. Heikki Willamon ja Kai Fagerströmin valokuvissa seurataan autiotalojen eläinasukkaiden puuhia. Kävin katsomassa näyttelyn viime kesänä Tervossa, ja innostuin aiheesta heti. Harmi, että kaikki kuvat eivät meille mahdu, mutta valitusta kokonaisuudesta välittyy varmasti autiotalojen haikeankaunis tunnelma.