Kevätretki Mustanharjulle

Hiihtäminen jäi pelkäksi haaveeksi jo monta viikkoa sitten, joten maaliskuun Retkipäivää vietettiin varsin keväisissä tunnelmissa. Tällä kertaa suuntasin hieman kauemmas kotoa, Juankosken Mustanharjulle. Lähes lumettomalla harjulla oli mukava käveleskellä kaikessa rauhassa, katsella maisemia ja nauttia lämpöisestä auringonpaisteesta. Tuona päivänä eivät vielä peipot olleet saapuneet, mutta jo muutamaa päivää myöhemmin kuultiin ensimmäiset reippaat peipon viserrykset Pohjois-Savonkin korkeudella.
 

Mustanharjun päällä ei lunta ollut nimeksikään...

... mutta alempana laaksossa jouduttiin jopa vähän kahlaamaan.

Jäätikköjokien synnyttämät

Harjuja on kaikkialla Suomessa pitkinä kumpujaksoina ja selänteinä, jotka yleensä kulkevat luoteesta kaakkoon. Itse asiassa mudostelmia on niin paljon, että Suomea voidaan pitää maailman harjuisimpana maana. Kaikki harjut eivät kuitenkaan näy maisemassa selvästi. Esimerkiksi Kuopion keskustan halki kulkee harju, joka jatkuu kaakkoon Hietasalon saareen asti.

Pääosin harjut syntyivät yli 10 000 vuotta sitten viimeisimmän jääkauden loppumetreillä, kun mannerjäätikkö alkoi sulaa Suomen alueelta. Sulamisvedet valuvat pystyhalkeamia pitkin jäätikön alle ja koversivat virratessaan tunneleita jäätikköön. Sulamisvesien mukana jäätikköjokeen kulkeutui kaikenkokoista kiviainesta. Veden virtaus lajitteli kiviaineksen ja hioi kivien teräviä särmiä pyöreämmiksi. Näin syntyi soraa ja hiekkaa.

Sulamisen edetessä soraa ja hiekkaa alkoi kerrostua tunneleihin ja jäätikön reunan eteen, tunnelin suulle. Kiviainesta saattoi vähitellen kertyä jopa sadan metrin paksuudelta. Kapeat ja jyrkkärinteiset harjut, kuten Juankosken Mustanharju, muodostuivat korkeiden jäätikköseinien rajaamiin pieniin railoihin tai tunneleihin. Leveät ja loivarinteiset harjut syntyivät puolestaan jäätikön reunaosien railoihin tai jäätikkölahtiin.

Harjut syntyivät jäätiköltä virranneen joen uomaan.
1=peruskallio, 2=moreenia, 3=hiekkaa ja soraa, 4=jäätä
kuva: Harri Kutvonen / GTK

Harjumaisemalle tyypillinen piirre ovat pyöreät tai soikeat kuopat, supat. Suppakuopat syntyivät harjun muodostumisen loppuvaiheessa. Jäätiköstä irtosi lohkareita, jotka upposivat harjusoraan ja sulivat niille sijoilleen. Kun jää oli sulanut, jäi maisemaan vain kuoppa.

Kuivuus harjukasvien haasteena

Vesi läpäisee leikiten hiekan tai soran, joten suuri osa harjuille satavasta vedestä valuu  pohjavedeksi syvälle maaperään. Kasveille maan nopea kuivuminen on haaste. Monet lajit ovat kuitenkin sopeutuneet kuivuuteen ja viihtyvät paahteisilla rinteillä erinomaisesti. Mäntyjen paksu ja pitkä pääjuuri voi yltää pohjaveteen asti. Puolukan vahapintaiset lehdet haihduttavat vettä vain vähän. Toinen harjuille tyypillinen varpu on kanerva, joka puolestaan sietää kuivuutta lehtiensä pienen koon ansiosta.

Männyt viihtyvät mainiosti jyrkkärinteisen harjun hiekka- ja soramaalla.

Harjujen paisterinteiltä voi löytyä varsin erikoista ja harvinaista kasvillisuutta. Kasvaakohan Mustanharjulla kissankäpälää tai kangasajuruohoa? Tai löytyisikö alueelta jopa pieni lehto lillukoineen ja sananjalkoineen? Ehkäpä tänne on palattava myöhemmin kesällä. Jos kesäinen harjuretki osuu hellepäivään, on varmasti mukava pulahtaa uimaan Mustanlampeen tai Pieneen-Valkeiseen.