Minustako mehiläishoitaja?

Etsitkö makeaa ja suhteellisen vaivatonta luonnonläheistä harrastusta? Löytyykö taskunpohjalta muutama satanen ja hauiksista hieman habaa? Etkä ole allerginen mehiläisenpistoille? Juuri Sinusta voisi tulla mehiläishoitaja!

Mehiläishoitaja Sirpa Lintunen tarkastelee
tyhjää vahapohjuketta. Nopeimmillaan mehiläiset
rakentavat kennoston pohjukkeeseen vuorokaudessa.

Joukko omaa pörrääjäparvea harkitsevia ja pari mehiläishoidon jo aloittanutta harrastajaa kokoontui tiistaina Kuopion museolle kuuntelemaan mehiläishoitaja Sirpa Lintusen luentoa hunajaisesta harrastuksesta. Innokkaimmat osallistuivat lisäksi Pölyttäjät-näyttelyn opastukseen, jossa valotettiin mehiläisten ja muiden eläinpölyttäjien valtavaa merkitystä koko maailman monimuotoisuudelle ja ekosysteemien sekä ravintoverkkojen toiminnalle. Tarjolla oli siis todella laaja tietopaketti, joka otettiin innokkaasti vastaan.

Hunajantuottajaksi maanomistajan luvalla
Mehiläishoidon aloittaminen on varsin yksinkertaista. Ensimmäiseksi on selvitettävä, minne pörräävä pesä voidaan turvallisesti sijoittaa. Jos mehiläishoidosta haaveilevalla ei ole omia maita, pesän sijoituspaikasta on sovittava maanomistajan kanssa. Kaupunkialueellakaan mehiläisten pitäminen ei ole mahdotonta, kunhan pesät sijoitetaan tarpeeksi kauas kävelyreiteistä ja teistä. Itse asiassa mehiläisten vierailu puutarhoissa ja pihojen omenapuissa on jopa hyödyllistä.Tarhapaikka on lisäksi rekisteröitävä Eviraan.

Mehiläisten kannalta ihanteellinen pesäpaikka on aurinkoinen etelärinne, jonka lähellä parin kilometrin säteellä on runsaasti mesikasveja: pajukkoa, maitohorsmaa, vadelmapensaita, puutarhoja, niittyjä tai vaikkapa rypsipeltoa. Satokasvit tuottavat mettä eri aikoihin, joten ympäristön monipuolisuus on tässäkin tapauksessa valttia.

Perustarvikkeilla alkuun
Mehiläispesä asukkaineen, tärkeimmät hoitotarvikkeet ja hoitajan suojavarusteet maksavat yhteensä muutaman satasen verran. Pesille ei kannata mennä ilman kokohaalaria, paksuja hanskoja ja kumisaappaita. Vetoketjut on suljettava erityisen huolellisesti, sillä pienikin aukko riittää mehiläiselle. Kivulias pisto kaulaan tai kasvoihin ei ole mukava kokemus - ja saattaapa se olla jopa vaarallinen.

Pesää avattaessa mehiläiset hermostuvat ja saattavat yrittää pistää hoitajaa. Mistäpä ne tietäisivät, että ihmisellä tarkoittaa vain hyvää tarkistaessaan, onko pesässä tarpeeksi ruokaa ja täytyykö pesää kenties laajentaa. Onneksi mehiläisiä on helppo huijata. Muutama suihkaus savuttimella, ja pörriäiset luulevat metsäpalon syttyneen. Silloin ne jättävät puolustustoimet sikseen ja kiirehtivät ahtamaan kupunsa täyteen hunajaa mahdollisen muuttomatkan varalta. Kun mehiläiset vähän ajan päästä huomaavat savun hälvenneen ja "vaaran" olevan ohi, on mehiläishoitaja jo kaukana.

Markku Puumalainen tekee kevättarkastusta mehiläispesillä. Savutin tupruaa,
joten hoidokit pysyvät rauhallisina, mutta suojavarusteet ovat silti tarpeen.

Mehiläishoito on ennakointia: työläiset tarvitsevat työtä!
Kotieläiminä mehiläiset lienevät helpoimmasta päästä. Turhaan ei mehiläispesää pidä aukoa, sillä se hermostuttaa pieniä asukkaita. Kesällä on hyvä käydä pesillä noin yhdeksän päivän välein. Käynnillä hoitaja tarkistaa, onko mehiläisillä tarpeeksi ravintoa ja rakennustilaa sekä muniiko emo normaalisti. Pesän väkiluku kasvaa kevään 10 000:sta loppukesän jopa 80 000:een, joten lisätila on tarpeen tämän tästä.

Osa sikiökennoista on jo peitetty. Parin viikon sisällä lukuisat uudet työläiset näkevät päivänvalon.

Kymmenettuhannet työläiset on pidettävä kiireisinä antamalla niille tarpeeksi pohjukkeita uusien kennostojen rakentamista varten. Kennoja tarvitaan sekä toukkien kasvatusta että hunajan tuotantoa varten. Mikäli duunareilla on liikaa luppoaikaa, ne alkavat herkästi parveilla. Pallomainen parvi surahtaa ensin jollekin läheisen puun oksalle muutamaksi tunniksi. Mikäli parvea ei palauteta pesään, ne saattavat muuttaa muutaman kilometrinkin päähän vaikkapa ilmastointihormiin tai hylättyyn savupiippuun. Karanneita mehiläisiä voi olla vaikea löytää, eivätkä ne Suomen oloissa juuri selviä omillaan seuraavan talven yli.

Mehiläiskesä huipentuu hunajan linkoamiseen

Mehiläispesien lähelle on hyvä päästä autolla,
jotta pesälaatikoita ei tarvitse kantaa kaukaa.
Täysistä hunajakakuista puhumattakaan.

Pohjois-Savossa mehiläisten tärkeimpiä mesikasveja ovat maitohorsma ja vadelma. Jos mettä on erityisen runsaasti, satoa voi kertyä suureen pesään jopa 20 kg muutamassa päivässä! Medenkeruu on raakaa työtä: kesällä syntyneet työläiset eivät elä aikuisvaiheessaan kuutta viikkoa pitempään. Kolmen viikon kenttäjakso kuluttaa työläisen siivet loppuun, ja joltain lennolta se jää palaamatta. Uusia työläisiä syntyy kuitenkin koko ajan, sillä emo munii joka päivä 1500-3000 munaa.

Loppukesällä on mehiläishoitajan sadonkorjuun aika. Jos harrastaja ei halua sijoittaa omiiin hunajankäsittelyvälineisiin, voi valmiit kakut toimittaa lingottavaksi jollekin suuremmalle hunajantuottajalle. Pohjois-Savossa voi kysyä linkousapua vaikkapa Korpiahon Hunajasta.

Pesäkohtainen hunajantuotanto vaihtelee vuosittain valtavasti. Viime kesänä sato oli ennätysmäisen heikko: joistain pesistä saatiin alle kymmenen kiloa hunajaa. Toisaalta hyvänä kesänä yhden pesän sato voi olla jopa 50 kg.Sadon määrään vaikuttaa mesikasvien ja sään lisäksi mehiläisten kunto. Jos mehiläispesä vilisee vaikkapa varroapunkkeja, ei hunajaakaan juuri kerry.

Mehiläishoitajan syksy alkaa jo elokuussa, kun pörriäisille annetaan hunajan tilalle sokeriliuosta. Talvella mehiläiset eivät suinkaan horrosta vaan pakkautuvat yhteen talvipalloksi. Lämpöä pallossa tuotetaan siipilihaksia värisyttämällä. Lihastyön ylläpitämiseen mehiläiset tarvitsevat ruokaa koko talven ajan. Syksyllä syntyneistä työläisistä osa selviää kevääseen asti - mitä suurempi osuus, sen parempi. Kevään tullen ahkera hyörinä ja pörinä alkaa jälleen, ja edessä on uusi medenkeruukesä.