Kääpämetsällä

Vaikka pidän kovasti näyttelyiden suunnittelemisesta ja ympäristökasvatustapahtumista, on enemmän kuin hauskaa tehdä välillä "oikeita" biologinhommia. Ennen museoitumistani rallasin useimpina vuosina maastossa huhtikuusta marraskuuhun, ja kääpäinventoinnit syksyisessä metsässä olivat (ja ovat edelleen) ehkä kaikkein lähinnä sydäntäni. Niinpä melkein hypin ilosta, kun kuulin museomme aloittavan pitkäaikaisen Puijon kääpien seurantatutkimuksen tänä vuonna. Meikä pääsee metsään!

Puijon luonnonsuojelualueille on vuonna 2002 perustettu 139 pientä ympyräkoealaa. Aloilla seurataan lahopuuston määrää ja laatua sekä elävien puiden harsuuntumista, joka kertoo puiden elinvoimaisuudesta. Viime kesänä konsultti Eerikki Rundgren kävi koealat uudelleen läpi, merkitsi ne helpommin havaittaviksi ja teki lahopuumittaukset sekä harsuuntumisarvioinnin. Selvisi, että lahopuun määrä Puijolla on 12 vuodessa kasvanut mukavasti, joskin se on edelleen kaukana luonnonmetsien lahopuumääristä.

Lokakuussa oli meidän vuoromme. Museonjohtaja-kääpätutkija Pertti Renvall irrotti kiireisestä aikataulustaan pari päivää tutkimusmetodien viilaamiseen ja maastotöiden aloittamiseen. Koealoja päätettiin valita satunnaisotannalla 40 kpl, jotta ne ehdittäisiin varmasti inventoida ennen lumen tuloa.

Helena-myrskyn kaatamien kuusten juurakot ovat mahtavan kokoisia.
Jopa 190-senttinen kääpätohtori näyttää niiden lomassa kääpiöltä.

Ihan kaikki alat eivät olleet hauskoja. Tämän alan inventoin kirjaimellisesti ryömimällä.
Mutta vaivannäkö kannatti: löysin harvinaisen, silmälläpidettäväksi luokitellun kirjokerikäävän (Ceriporia excelsa)!

Maastotöihin kului lopulta viisi päivää. Osan teimme yhdessä, lopuista huolehdin itsekseni - tai oikeastaan nelijalkaisten assistenttieni Tilhin ja Usvan kanssa, jotka tosin keskittyivät lähinnä eväsleipien oikeudenmukaiseen jakamiseen. Useimmilta aloilta löytyi korkeintaan muutama yleinen kantokäävän tai kuusenkynsikäävän tapainen laji, ja monet alat olivat täysin käävättömiä, vaikka Puijon lahopuumäärät ovat vuosien varrella kasvaneet. Lahopuusto ei ole tasaisesti jakautunut metsään, joten satunnaisotannalla valitut alat eivät tietenkään kerro koko totuutta. Osa lahopuista oli myös niin tuoreita, etteivät käävät ole vielä ennättäneet kasvattaa itiöemiään niiden kylkeen.

Harmaaleppämaapuulla kasvaa valkoista rähmää, josta on paras ottaa näyte.

Kaikkia lajeja ei edes kääpätohtori tunnista maastossa. Tunnistamattomista lajeista otetaan näyte, kuivataan ja pakastetaan se kutsumattomien hyönteisvieraiden varalta ja määritetään näyte mikroskooppisesti. Pidän skooppaamisesta - se on jollain tavalla hyvin rauhoittavaa. Rihmastorakenteen katseleminen tuo mieleen van Goghin maalaukset; itiöiden etsimisessä ja mittaamisessa ei voi kiirehtiä. Tällä kertaa suurin osa näytteistä oli helppoja määrittää, mutta pari hieman kiperämpääkin pähkinää oli joukossa. Hyvä niin, pysyypä taito paremmin hyppysissä!

Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, jatkuuko kääpiminen kotimetsässäni Puijolla ensi vuonna vai vasta paljon myöhemmin. Joka tapauksessa oli hauskaa leikkiä oikeaa tutkijaa. 

Ensin kääpänäytteestä leikataan partaveitsenterällä pieni hitunen.

Leikkeen päälle tipautetaan pisara puuvillasineä. Lasia lämmitetään
hetken aikaa sytkärillä ja lopulta se peitetään peitinlasilla.

Ja eiku skooppaamaan! Tällä kertaa skoopissa näkyi rihmaharsukka (Trechispora hymenocystis).