Matikan oppitunti

Oletko kenties ihmetellyt helmikuun iltahämärissä salaperäisinä kairojaan ja pilkkireppujaan ulkoiluttavia kalamiehiä ja –naisia? Mistä ne tulevat ja minne ne menevät ja mistä tässä oikein onkaan kysymys?
Raotetaan hieman salaisuuden verhoa ja syvennytään kalastuksen kohdelajiin, matikkaan.

Piirros mateesta, Eetu Kelo 10 v.

Hieman biologiaa…
Made (Lota lota) kuuluu turskakaloihin ja on heimonsa ainoa makeanveden edustaja. Turskakalojen tuntomerkkeinä ovat mm. 2–3 selkäevää, vatsaevien sijainti pään lähellä, viiksisäie sekä pienet suomut, jotka aikaansaavat pinnan nahkamaisen vaikutelman. Muilta morfologisilta ominaisuuksilta made onkin sitten itsensä näköinen. Pää on leveä ja kiilamainen, silmät sijaitsevat päälaen puolella, pyrstön osuus on reilusti yli puolet kokonaispituudesta. Em. tuntomerkit ovat pohjakaloille tyypillisiä. Kuinka kätevää onkaan luikerrella kivien/juurakoiden alle ja väijyä ohikulkevaa saalista. Myös väritys antaa viitteitä pohjanläheiseen elämään.

Mateen levinneisyysalue käsittää lähes koko pohjoisen pallonpuoliskon. Suomessa järvet, joet ja rannikkovedet kautta maan.

Made on suhteellisen pitkäikäinen laji, vaikkakin yli 10-vuotiaat ovat harvinaisia.
 Mateen ikä on helppo määrittää otoliitista eli kuuloluusta, josta löytyvät vuosirenkaat samalla tavoin kuin puustakin, mutta löytääkseen otoliitit joutuu kalan pään avaamaan silmien takaa, poistamaan aivot ja noukkimaan aivojen alapuolisista kammioista ovaalin muotoiset muutaman millin pituiset kuuloluut. Suurennuslasi tai jopa mikroskooppi helpottaa kummasti iän selvitystä.

Suomessa tavattavien mateiden keskipituus vaihtelee 30–50 cm:n välillä, suurimpien hätyytellessä metrin rajapyykkiä. Keskimääräinen paino taasen vaihtelee muutamasta sadasta grammasta muutamaan kiloon.
Suurin Suomesta 2000-luvulla ilmoitettu made painoi 8,04 kg, kyseinen kala oli pyydystetty pilkkimällä Uljuan tekojärvestä. Tästä aasinsiltana päästäänkin ajankohtaiseen tapahtumaan itse kutuun.

Kutua pukkaa…
Sukukypsyyden made saavuttaa 2–6 vuoden iässä. Mainittavan arvoinen seikka on myös mateen fekunditeetti eli mätimäärä, n. 1 kg:n painoisessa naarasmateessa mätimunia on 500 000–700 000 kpl.

Mateiden kutu tapahtuu Savon korkeudella tammi-maaliskuussa kestäen viikosta kahteen. Samassa järvessä voi olla hyvinkin eriaikaista kutuaktiviteettia,  joten vielä ennättää vaikkapa Kallaveden matalikoille madetta pyytämään.

Aktiivipyyntivälineinä käytetään erilaisia suurehkoilla koukuilla varustettuja haroja, ”lätkiä”, tai jopa isoja tasapainopilkkejä, joita pomputetaan pohjalla yrittäen luoda illuusio lajitoverista kutukarkeloissaan.
Mausteeksi välineisiin voi laittaa vaikkapa kuoreen palasen pyyntitehoa lisäämään.

Madepilkkejä ja "vapa", kuva Marko Kelo.

Kutuajankohtaan vaikuttaa mm. alueen sijainti, jääolot ja veden lämpötila (syksy–talvi), näistä syistä johtuen kutu ajoittuu niinkin pitkälle aikavälille kuin tammi–maaliskuu. Kutupaikkojaan mateet tosin käyvät tarkastelemassa jo reilusti ennen H-hetkeä ns. viisteellä. Kutualueella liikkuessaan ne jättävät jälkensä pohjaan, näitä jälkiä kutsutaan myös mateen poluiksi. Tällaiselle polulle pyyntivälineen asettaessaan kalastajalla voi olla hyvinkin suuri kalaonni, mutta jo muutaman metrin sivussa saa tyhjää pyytää.
Kutupaikka on yleensä alle kolmen metrin syvyydessä matalikoilla, joissa pohja-aines on jotakin saven ja soraikon väliltä.
Kutupaikalla naaraat houkuttelevat koiraita viehkeästi kiemurrellen, välillä valkoista vatsaa paljastellen. Koiraiden saapuessa paikalle myllerrys vain voimistuu, kunnes naaras laskee mädin muutamassa erässä koiraan samalla hedelmöittäen sen maidilla. Muutama pyrstön heilautus ja hedelmöitetty mäti on levitetty sopivalle alueelle odottamaan kevään kuoriutumishetkeä.
Mateen mäti ei kudun jälkeen vajoa pohjalle vaan leijuu hieman sen yläpuolella turskakalojen mädille ominaisen rasvapisaran ansiosta.

Kuoriutuminen tapahtuu huhti–toukokuussa, jolloin muutaman millin pituiset poikaset antautuvat pintavirtausten vietäviksi ajautuen lopulta mataliin rantavesiin. Kulutettuaan ruskuaispussiravintonsa poikaset siirtyvät pohjalle aloittaen pohjakalan elämän, päivisin kivikossa piilotellen ja öisin aktiivisesti saalistaen. Kuukauden ikäisinä poikaset ovat jo n. 2 cm:n pituisia ja vuoden lopullakin pituutta on kertynyt keskimäärin 10 cm. Kasvu pohjanvaltiaaksi on siis alkanut.

Moni pitää madetta erittäin rumana kalana, osin varmasti limaisen olemuksenkin vuoksi, mutta kuinka moni on todella syventynyt tarkastelemaan mateen kaunista kellertävällä pohjalla ruskeiden ja mustien kuvioiden kirjavoimaa nahkaa.
Omasta mielestäni made kuuluu Suomen kauneimpiin ja tietysti sesonkiaikanaan maukkaimpiin kalalajeihin, uskokaa poies.

Aiheesta:

Lauri Koli: Suomen kalat. WSOY 1990
Kalatalouden keskusliitto: www.ahven.net