Kevään merkkejä museossa ja muualla

Tänään kuulin ensimmäiset peipot ja punakylkirastaat aamulenkilläni Kuopion Julkulan rantametsässä! Lumi oli sulanut lähes olemattomiin, vaikka vielä eilen koirani sukeltelivat hangessa mahaansa myöten. Kevät on edennyt valtavan harppauksen vajaassa viikossa. Joka vuosi tämä vaihe jaksaa ilahduttaa ja hämmästyttää yhtä paljon. Päivittäin luonnossa tapahtuu jotain uutta: muuttolinnut palaavat, kasvit uskaltautuvat viheriöimään ja purot aukovat uusia uomia.

Luontohavaintojen lisäksi omassa elämässäni varma kevään merkki on näyttelyiden vaihtuminen museossa. Ainakin näiden muutaman työvuoden aikana juuri huhti-toukokuun vaihde on kiireistä. Viikko sitten vilkuttelimme näkemiit liito-oraville ja pakkasimme Papanamaan kartan matkaamaan koti Villa Elfvikiä, jossa se on esillä 1.5.-16.6. Espoolaisille näyttelymme aihe on vähintään yhtä ajankohtainen kuin kuopiolaisille. Tutkija Sanna Mäkeläinen seuraa tänä kesänä Espoossa radiopannoitettuja liito-oravia samaan tapaan kuin viime vuosina täällä Kuopiossa, ja cityliitureiden liikkeitä pääsee tarkastelemaan myös näyttelyssä. Tutkimuksen kunniaksi muutaman päiväkodin lapset pääsivät keksimään nimet pannoitetuille harmaaturkeille, ja näinpä tänä kesänä päästään seuraamaan mm. Roopen ja Pörrin elämää.

Ottavatkohan etelärannikon liito-oravat yhtä lunkisti pannoitustilanteen kuin lupsakat savolaisliiturit? kuva: Pauliina Järvinen

Meillä söpöt pörröturkit vaihtuivat hieman erilaisiin eläimiin. Harva huokailee ihastuksesta tavatessaan luonnossa rupikonnan tai kyykäärmeen, mutta ehkäpä taitavat lähikuvat avaavat otusten elämään uudenlaisen näkökulman? Näin toivovat ainakin pääkaupunkiseudulla asuvat luontokuvaajat Lisse Tarnanen ja Jarmo Latva. He kulkivat ympäri Suomea vuosikausia maamme sammakkoeläimiä ja matelijoita kuvaten, ja työn tuloksista syntyi näyttely nimeltä Tunsitko? Tiesitkö? 

Tunsitko? Tiesitkö? on kiertänyt jo monessa paikassa, ja nyt se on esillä Kuopion museossa. Onneksemme saimme näyttelyn Kuopioon lähes puoleksi vuodeksi, jolloin mahdollisimman moni ehtii ihailla Lissen ja Jarmon kuvia. Päätimme lisätä näyttelyyn muutaman esimerkkilajin myös omista kokoelmistamme. Kaikki eivät ole nähneet edes kyytä luonnossa, niin yleisiä kuin ne ovatkin, ja valokuvista on vaikea arvioida esimerkiksi eläimen kokoa. Ehkä jotkut yllättyvät siitä, että kyy ei olekaan boan kokoinen ja käsivarren paksuinen. Melko pieneksihän se jää, mutta kunnioituksensa silti ansaitsee.

Jarmo Latvan kuvassa näkyy kyyn vaikuttava profiili ja rubiininpunaisten silmien tiukka katse.

Lisämaustetta näyttelyyn tuo eri sammakkolajien ja rupikonnien äänten kuuntelumahdollisuus. Viitasammakon ääni on kaukana tavallisen sammakon kurnutuksesta - se muistuttaa ennemmin pienen koiran haukkumista. (Tosin minun pienellä koirallani on ärsyttävän paljon kimeämpi ja kovempi ääni...) Turun seudulla vieraslajina elävää mölysammakkoa en ole kuullut luonnossa, ja toivottavasti en sitä täälläpäin kuulekaan.

Toivottavasti näyttelyn kurnutuspiste innostaa museovieraita kulkemaan luonnossakin korvat auki! Vappuna nimittäin aloitamme viitasammakoiden havaintojen keruun. Lajin tunnistaa helpoiten äänen perusteella, ja toukokuun alkupuolelta lähtien tätä pulputtavaa ääntä voi kuulla rehevien lammikoiden lähellä. On mielenkiintoista nähdä, mistäpäin Pohjois-Savoa äänihavaintoja alkaa kertyä!

Viitasammakko filosofoi Lisse Tarnasen kuvassa.

 Yksi (lähes) takuuvarma viitasammakkopaikka on Puijon Konttila, ja sinne järjestämmekin "Kuturetken" tiistaina 7.5. klo 17.30. Toivottavasti säät suosivat ja kevät etenee niin reippaasti, että viitikset pulputtelevat silloin innokkaasti. Vaikka on meillä oppailla muutamia muitakin ideoita takataskussa, jos sammakot osoittautuvat ujoiksi juuri retki-iltana...