perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kuuden päivän kevät eli keltavästäräkistä vähäsen, räystäspääskystä ei päivääkään!

Kevät on hauska. Ensin raakasti myöhässä pari viikkoa ja sitten kiritään parissa päivässä rinnalle ja osittain ohikin. Terminen kevät tuli ja taisi yllättää monen lintuharrastajankin, vaikka tiedettiinhän sitä odottaa. Kuopiossa tiistaina 16.4. iltapäivällä lämmintä varoittamatta +13 astetta. Lumet sulivat ja haihtuivat vajaassa viikossa paikoin yli puoli metriä! Aikamoista! Virallinen lukema Kuopion Savilahden mittauspisteessä taisi olla -40 cm neljässä-viidessä vuorokaudessa.

Kevät näkyy, kuuluu ja tuntuu. Sitruunaperhosia ja tyttöperhosia havaittiin monin paikoin 16.4. ja samana päivänä pörräsivät näkösälle myös ensimmäiset kimalaiskuningattaret. Linnuilla on tietenkin täysi rähinä päällä! Säätutkissa kerrotaan havaitun voimakasta muuttoa sekä yöllä että päivällä 15.-18.4. On arveltu, että yli miljoona yksilöä saapui silloin meren yli Suomeen. Savossa esim. töyhtöhyypillä oli poikkeuksellisen vilkas muuttopäivä 16.4. ja naurulokitkin saapuivat kuin tyhjästä: 17.4. havaittiin sekä Kuopiossa että Iisalmessa jo yli 500 yksilöä.

Lintujen muutolle ihanteellinen eteläinen virtaus toi meille myös pari ennätysvarhaista kesän tunnustelijaa. Keltavästäräkki havaittiin Siilinjärvellä jo 17.4. Se oli samalla vuoden ensimmäinen havainto koko maasta! Räystäspääsky löytyi eilen 18.4. Rautalammilta! Nämä molemmat kesäntuojat ovat kevään verkkainen eteneminen huomioiden kyllä aikamoisia yllätyksiä.

Lintujen muuton nopealle edistymiselle suotuisat säät jatkuvat näillä näkymin viikonloppuna. Erityisesti sunnuntai voi olla hyvä muuttopäivä kurjelle, laulujoutsenelle, metsähanhelle ja haukoille. Peiponkin pääjoukot saapunevat tiistaihin mennessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti