perjantai 28. marraskuuta 2014

Voihan KÄÄK - joulu on TAAS!

Olen täysin vakuuttunut siitä, että joulu on vähintään kolme kertaa vuodessa. Jälleen avasimme talvisalin isot vitriinit ja asettelimme sinne tänne tonttuja etsittäväksi. Ja voiko siitä muka olla jo kolme vuotta aikaa, kun viimeksi rakensimme joulunäyttelyn parvihuoneeseen? Pakko se on uskoa - vuosi sitten huoneessa oli Honka, mänty, petäjä -näyttely ja kaksi vuotta sitten tilan oli vallannut liito-orava. 

Tänä vuonna joulunäyttelymme ei ole ehkä ihan se perinteisin. Mainio museomestarimme Petteri keksi alkusyksystä, että räväytetäänpä musiikkiaiheinen joulunäyttely ja tehdään eläinten ja joulutonttujen stadionkeikka nimeltään Vain eläimiä!

Soitinrakentajan työ vaatii asiantuntemusta.
Myhkyrinkadun bassoekspertti keskittyy työhönsä.
Marco-tonttu oli tyytyväinen valmiin basson soundeihin. Parta ojoon ja lavalle!
Syksyn mittaan Poijutien eläinkokoelmatiloissa raikui tämän tästä nauru, kun konsertin tähtisolisteja ja soittajia valittiin. Valitettavasti Vesa-Matti Kuiri, Suvi Pilkkaniska ja Pauli Metsähanhiniemi joutuivat omien aikataulujensa vuoksi jättämään stadionkeikan väliin. Mutta todella kovan luokan esiintyjiä keikalle löytyi! Bändin basistina liehuu pitkätukkainen Marco-tonttu ja solisteina loistavat ikisuosikki Sopuli Eedelman, piskuinen Robin sekä tietenkin tajunnan räjäyttävä supertähti KÄÄK.

KÄÄK ei tunnetusti suostu esiintymään ilman vaikuttavaa lavashowta. Rakennussuojelullisista syistä oikeaa pyrotekniikkaa ei päästy käyttämään, mutta ei hätää - Myhkyrinkadun suuri televisio yltää supertähden mittaiseen valoshowhun! Tulipa sillekin rakkineelle hyödyllistä käyttöä.

Sitkeä huhu kertoo, että erään radioaseman toimittaja ei millään meinannut pystyä lausumaan ääneen konsertissa esiintyvien tähtien nimiä vakavalla naamalla. Voimmekin siis ennustaa, että joulunäyttelyvieraat lähtevät keikan jälkeen kotiin hymyssä suin. Kevyttä joulumieltä ja raskasta rockia!

KÄÄK avaa ääntään. Keikka on sangen pitkä, 28.11.-10.1.,
joten artistin on syytä virittää instrumentti kunnolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti