tiistai 20. tammikuuta 2015

Kuikka, suomalaisten rakkain mökkinaapuri

Tänään museossa avautuu uusi valokuvanäyttely. Luontokuvaaja Mauri Leivon Kuikka, veden lintu esittelee pohjoisen vesiluonnon kuningasta. Valokuvat avaavat uudenlaisen näkemyksen tutusta kuikuttelijasta. Leivon valokuvissa tärkeintä on hetkellisen tunnelman vangitseminen, ei niinkään luonnontieteellisen tarkka lähestymistapa. Monet kuvat ovatkin mystisiä, runollisia ja salaperäisiä - ja mikä voisi paremmin sopia kuvien tunnelmaan kuin kuikan aavemainen huuto, joka museossa kaikuu?

Aamukierros
kuva: Mauri Leivo
Kuikka on suomalaisille tuttu ja rakas laji. Se valittiin vuonna 2010 BirdLife Suomen järjestämässä äänestyksessä ylivoimaisesti Suomen rakkaimmaksi mökkilinnuksi. Äänestyksessä se keräsi jopa 38 % annetuista äänistä. Hopeasijalle sijoittunut kansallislintumme laulujoutsen joutui tyytymään 6 %:n äänisaaliiseen, ja kolmanneksi sijoittuneelle västäräkille ääniä annettiin 4 %:n verran.

Kuikkia pesii lähes koko Suomessa. Erityisen tuttu näky se on täällä iloisessa Itä-Suomessa, jossa lajin kulttuurihistoriallinen merkitys näkyy lukuisissa kuikka-alkuisissa paikannimissä. Kuopion museossa kuikat olivat esillä edellisen kerran Pekka Lehtosen Kuikkajärvi-näyttelyssä vuonna 2008. Seitsemän vuotta ei ole lainkaan liian lyhyt väli esitellä ihmisten ihailemaa Pohjois-Savon maakuntalintua!

Konservointimestari komentaa kuikkaa lentämään
oikeaan suuntaan. Ja iso lintu tottelee kiltisti.
Tällä kertaa valokuvanäyttelyä täydennettiin lentävän kuikan lisäksi kuikkatietopaketilla. Minä en ainakaan tiennyt esimerkiksi sitä, että meikäläisen kuikan serkku, amerikanjääkuikka, on kauhuleffojen vakioesiintyjä. Amerikanjääkuikan huutoa on kutsuttu "mielipuoliseksi naurun ja valituksen sekoitukseksi". Todellisuudessa amerikanjääkuikat huutelevat enimmäkseen Kanadan suurilla järvenselillä, mutta elokuvissa ne saattavat huikkailla vaikkapa suurkaupungin betonilähiössä - kunhan kuvassa näkyy sumua ;-)

1 kommentti:

Mari Wikholm kirjoitti...

Lisää Maurin kuvia voi katsoa osoitteessa http://www.maurileivo.fi/

Lähetä kommentti