Tuttuakin tutummat jäniksenjäljet. Tällä pitkäkorvalla ei ole ollut kiirettä, askelpituus on melko lyhyt. kuva: Suvi Korhonen (lisenssi) |
Kaksi oravaa on loikkinut vierekkäin. Isommat ovat takakäpälien jäljet. kuva: Lorianne DiSabato (lisenssi) |
Jälkiretkelle on hyvä pukeutua lämpimästi. Reppuun voi pakata jonkun pienen jälkikirjan, istuinalustan sekä tietenkin maukasta evästä ja lämmintä juotavaa. Runsaslumisena talvena voi olla mukavampi kulkea suksilla tai lumikengillä kuin rämpiä napaansa myöten lumessa. Jos retkeilee tuntemattomassa metsässä, kannattaa ottaa mukaan myös kartta ja kompassi. Eläimet eivät useimkaan seuraile ihmisten tekemiä reittejä, ja jälkien seuraamiseen keskittyessä voi huomaamattaan eksyä. Omia jälkiää voi toki palata lähtopisteeseen, mutta eläimet voita kierrellä ja kaarrella laajallakin alueella, ja retken päätteeksi voi olla mukavampi palata lähtöpaikkaan oikotietä.
Jälkiä kannattaa seurata kävellen niiden sivussa, ei itse jälkien päällä. On makuasia, haluaako jälkiä seurata sinne minne eläin on menossa vai sinne, mistä se on tulossa. Aina ei kulkusuunnan päätteleminen ole helppoa. Sen sijaan jäljistä voi päätellä, mitä eläin on tehnyt ja millä mielellä se on kulkenut. Ketun leppoisat käyntijäljet vaihtuvat äkkiä pitkiin loikkiin -onkohan se vainunnut saalista? Kyllä vain, tuossa näkyvät hiiren pikkuruiset jäljet ja pitkän hännän pyyhkäisyt. Hiirenjäljet päättyvät kannon juurelle. Siellä on varmaankin kolo, jonne siimahäntä on kipittänyt turvaan.
Ketun helminauhamainen jälkijono. kuva: Jean-Francois Chénier (lisenssi) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti