Maistiaisia Näyttelycafésta

Museoliiton järjestämässä Näyttelycafé-tapahtumassa kahvi ja keskustelut virtasivat vuolaasti. WeeGee-taloon Espoon Tapiolaan oli kokoontunut viitisenkymmentä museoammattilaista ympäri Suomen. Seminaarin tiiviissä ohjelmassa perehdyttiin onnistuneen näyttelyprosessin konseptiin, asiakaslähtöiseen suunnitteluun ja näyttelyiden rakentamiseen kestävän kehityksen mukaisesti. Ennätettiinpä myös tutustua valtavan WeeGeen moniin näyttelyihin, joista merkittävin tällä hetkellä lienee Ötzi - Alppien jäämies. Näyttely "aikamme suurimmasta arkeologisesta tarinasta" on isolla rahalla tehty kansainvälinen kiertonäyttely, johon Espoon kaupunginmuseo on lisännyt paikallisosuuden lisäksi monipuolisen oheisohjelman luentoineen, työpajoineen ja erikoisopastuksineen.

Ötzi ihailemassa alppimaisemia.
Kuva: Espoon kaupunginmuseo

Ötzi-näyttelyyn liittyi yksi seminaarin kiinnostavimmista tuokioista. Kuljimme näyttelyssä pienryhmissä, ja ohjeeksi saimme "ajatella mahdollisimman paljon ääneen" eli jutella vapaasti näyttelyssä heräävistä spontaaneista ajatuksista ja tunnelmista. Kutakin ryhmää seurasi kirjuri, joka ei osallistunut keskusteluihin mutta kirjasi kommentit varsin tarkasti muistiin. Kirjurin läsnäolo unohtui pian enkä usko, että ainakaan meidän ryhmässämme kukaan arasteli ääneen ajattelemista. Juttu luisti niin vilkkaasti, että aika meinasi loppua kesken.

Näyttelystä nousi esille sekä erinomaisesti onnistuneita että kehittämistä vaativia kohtia. Esimerkiksi näyttelyn alku oli visuaalisesti vaikuttava mutta sisällöltään sekava. Ensivaikutelmaksi jäi, että Ötzi olisi elänyt jääkauden aikana. Tämä ei pidä paikkaansa: mieshän vaelteli Alpeilla noin 5000 vuotta sitten eli aikakautena, jolloin Suomikin oli ollut jäätön jo viitisen tuhatta vuotta. Sen sijaan Ötzin elämäntapaan ja varusteisiin liittyvät toiminnalliset osuudet mikroskooppinäytteineen olivat havainnollisia ja erittäin kiinnostavia. Itse Ötzi ei ollut näytillä, mutta aitoa jäämiestä saattoi katsella webbikameran välityksellä. Tosin harmaa, rakeinen kuva näyttelyrakenteisiin piiloutuneelta pikkunäytöltä ei tehnyt erityisen järisyttävää vaikutusta.

Tällainen näyttelykävijöiden spontaanien reaktioiden kirjaaminen vaikutti kokeilemisen arvoiselta menetelmältä kerätä palautetta. Tietenkin TAP-palautteen kirjaaminen ja käsitteleminen vie aikaa ja resursseja rutkasti enemmän kuin tyypillisten rasti-ruutuun-palautelomakkeiden kokoaminen, mutta tietoa asiakkaiden ajatuksista ja tunnelmista kertyy vastaavasti paljon kattavammin. Ehkäpä Kuopion museossa TAP tukisi parhaiten uusien perusnäyttelyiden suunnittelua. Palautetta voisi alkaa kerätä hyvissä ajoin, jolloin materiaali olisi käytettävissä siinä vaiheessa, kun näyttelyiden uusiminen on ajankohtaista.