Keskikesän huuma vaihtui tyyneen hiljaisuuteen

Heinäkuun viimeisen viikon kuumana iltapäivänä peilityynellä järvellä vallitsee lumoava hiljaisuus, jonka rikkoo vain sudenkorentojen rapina niiden lennellessä pitkin rantaviivaa, ehkä kaukainen kuikan huuto tai pesimäpiirillään vielä viipyvä kalalokki. Toisinaan pihapuihin pyörähtää sini- ja hömötiaisten parvi, jonka mukana liikkuu myös sirittäjäpoikue. Ne saavat puuhakkuudessaan hetkittäin kovastikin säpinää aikaiseksi. Silloin tällöin kuuluu jostain ukkosen kumu.

Joutsenpoikue Kuopion Suuri Palosella 7. heinäkuuta 2011.

Illan tullen voi nähdä joutsenpoikueen lepäilemässä rantakivellä vanhempien huoltaessa sulkasatoista höyhenpukuaan tai kuikanpojat tyynellä järvenpinnalla emojen sukellellessa niille pikkukalaa. Poikasia ei tosin koskaan jätetä pitkäksi aikaa yksin pinnalle, vaan ainakin toinen vanhemmista pysyttelee jälkikasvunsa tuntumassa. Iltayöllä punarinta jatkaa yölauluaan ja lehtokurppa yölentoaan naristen ja sivaltaen. Jos sen reitille osuukin toinen samanlainen, seuraa hetken kiihtynyt hämminki useine hassunkurisine sivaltavine äänineen.

Toista oli meno vain kuukautta aiemmin. Silloin kuikan iltahuudon kantautuessa saaren takaa sitä olivat säestämässä kalalokit parinkymmenen yksilön voimalla täyttä kurkkua huutaen, vastarannalla varikset ja korpit yhtyivät kilpaa kuoroon ja laulurastas pisti yhä parastaan. Pieni punarintakin koetti, mutta hävisi auttamatta äänekkäille naapureilleen. Heinä-elokuun vaihteessa se voikin jo rauhassa hallita iltayön äänimaisemaa.

Vasta kalalokkien jättäessä pesimäseutunsa pian heinäkuun puolivälin jälkeen, järviruo'on kukinta-aikaan, kesän kiihkeys vähitellen laantuu ja autereinen rauha ja hiljaisuus palaavat keskisuomalaiselle järvelle.

Yksinäinen kalalokki pesimäreviirillään heinäkuussa 2011.

Mutta elämä jatkaa menoaan. Tiksuttavat, pilkulliset nuoret punarinnat ovat löytäneet talon alle ja kivien päälle kurkistelemaan. Selkälokkipari ilmestyy vaivihkaa odottelemaan kalanperkuun edistymistä hiljaisessa, siniharmaassa sateessa. Koleana elokuisena aamuna teerikukko on intoutunut soitimelle. Kuikanpojat kalastelevat jo itsenäisesti vanhempien seurassa ja joutsenpojat ovat ehtineet puolen joutsenen kokoisiksi. Ilmassa soi lähes taukoamaton kiikitys kolmen jo lentokykyisen nuoren nuolihaukan kerjätessä kuusen latvaoksilla ravintoaan. Välillä ne laajentavat reviiriään ja esittävät iloisesti taitolentonäytöksiään. Pian ne ovat valmiita jättämään kotikuusensa ja suuntaamaan maailmalle.

Iso Ukkonen Keiteleen takana heinäkuun 2010 lopulla.